Kirjaudu ▼
 

Venäjän duuma ratifioi WTO-jäsenyyden

Venäjän duuma ratifioi WTO-jäsenyyden
Venäjän parlamentin alahuone eli duuma hyväksyi eilen tiistaina odotetusti maan liittymisen Maailman kauppajärjestö WTO:oon. Venäjästä tullee kauppajärjestön virallinen jäsen ja 156. jäsenmaa jo elokuussa.
Taloussanomat–Bloomberg
11.7.2012 15:54
6

Duuman äänestys meni kohtalaisen tiukoille, sillä vain valtapuolue Yhtenäinen Venäjä päätyi äänestämään jäsenyyden puolesta. Puolue hallitsee kuitenkin yli puolta duuman 450 paikasta, joten sen 238 edustajan äänet riittivät.

Kommunistipuolue, Oikeudenmukainen Venäjä ja liberaalidemokraatit äänestivät vastaan.

Maan perustuslakituomioistuin sanoi maanantaina, ettei WTO-jäsenyyden tiellä ole ongelmia, minkä jälkeen duuma saattoi äänestää jäsenyyden ratifioinnista.

Kansainvälisten arvioiden mukaan WTO-jäsenyydestä on hyötyä Venäjälle itselleen. Maan hallitus arvioi kuitenkin, että Venäjän valtion budjetti kärsii WTO-jäsenyyden tuomasta tariffien laskusta ensi vuonna jopa 188 miljardia ruplaa (noin 4,7 miljardia euroa) ja vuonna 2014 noin 257 miljardia ruplaa.

Luvut duumalle esitellyt taloudellisen kehityksen ministeri Andrei Belousov sanoi hallituksen lisäksi ennustavan WTO-jäsenyyden lisäävän työttömyyttä. Samalla Belousov kuitenkin sanoi, että tämän parempia liittymisehtoja WTO:hon Venäjä ei tule saamaan, joten jäsenyys kannatti hyväksyä. Belousovin ministeriön mukaan jäsenyys myös luo maahan 40 000 uutta työpaikkaa.

– Tämä on vaikea, mutta tärkeä päätös Venäjän talouden kehittymisen kannalta. Venäjän tie WTO:hon oli pitkä ja kaikkea muuta kuin helppo, pääministeri Dmitri Medvedevin tiedottaja Natalia Timakova sanoi äänestyksen jälkeen The Moscow Timesin mukaan.

Neuvotteluihin pian
Neuvostoliiton hajottua

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Venäjä aloitti jäsenyysneuvottelut WTO:n kanssa jo 18 vuotta sitten eli pian Neuvostoliiton hajottua. Viimeinen este maan jäsenyyden tieltä poistui viime vuonna, kun jäsenyyttä vastustanut maan eteläinen rajanaapuri Georgia antoi lopulta hyväksyntänsä Venäjän jäsenyydelle.

WTO:n sääntöjen mukaan kaikkien järjestön jäsenten on hyväksyttävä uusien jäsenten liittyminen.

Venäjän jäsenyys kauppajärjestössä heikentää maan protektionististen toimien vaikutusta. Venäjä on nähty protektionisminsa vuoksi epähoukuttelevana investointikohteena, ja maan tullimaksut tuontituotteille ovat olleet korkeita.

Jäsenyyden myötä ulkomaisten tuotteiden odotetaan halpenevan Venäjällä. Esimerkiksi käytettyjen autojen maahantuontivero laskee nykyisestä 35 prosentista 25 prosenttiin heti, kun Venäjä liittyy WTO:hon.

Lisää Aiheesta
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (6)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
No niin, siihenpä taisi loppua suomalaisyritysten kusetus. Jos se jatkuisi, WTO lätkäisisi sellaiset sanktiot, että Kreml olisi polvillaan. Maan businesmaailmaan on saatu law and order.
Oikein. Oli jo aikak 11.7.2012 15:59

Anonyymi
Eikö suomalaisyrityksiä ole kuzetettu villissä lännessä?
sonera poikineen 11.7.2012 16:04

Anonyymi
Ei Venäjä ei... suuri askel väärään suuntaan.

*Tiedoksi kaikille kylmänsodan maailmassa vielä eläville:*

Venäjä on ottanut suuria harppauksia kohti ihmisille vapauden mahdollistavaa yhteiskuntaa. Se on jo paljon vapaampi kuin EU.

WTO askel on selkeää takapakkia bild?rberg-orjuutuksen suuntaan.
Nimetön 11.7.2012 16:58

Anonyymi
WTO askel on selkeää takapakkia bild?rberg-orjuutuksen suuntaan.


Tuohon jengiin se Putte taitaakin juuri tähdätä..
... 11.7.2012 17:53

Anonyymi
Tämä oli huono uutinen.
Ei ei.. 11.7.2012 22:49

Anonyymi
"WTO askel on selkeää takapakkia bild?rberg-orjuutuksen suuntaan.

Tuohon jengiin se Putte taitaakin juuri tähdätä.. "

Sori mutta kaikesta päätellen putin on yksi ainoita johtajia maailmassa, joka uhmaa avoimesti b-burgereita.

Onko hän tupla-agentti,... toivon että ei ole, mutta ei voi tietää.
Nimetön 12.7.2012 0:57
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä