Kirjaudu ▼
 

Katainen HS:lle: Totaalikatastrofin vaara hirmuinen

Lehtikuva
Katainen HS:lle: Totaalikatastrofin vaara hirmuinen
Eurokriisin kärjistyminen on kiristänyt euromaiden välejä ennen näkemättömällä tavalla, pääministeri Jyrki Katainen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa. Kataisen mukan yhteisvaluutan hajoamisen seuraukset olisivat arvaamattomia, ja päätöksentekijöitä pelottaa aidosti.
Taloussanomat
11.7.2012 07:41
502

– Tämä on vaarallinen tilanne, erittäin vaarallinen, Katainen arvioi euroalueen tämänhetkistä tilannetta Helsingin Sanomille.

Tilanne oli Kataisen mukaan yhtä vaikea viimeksi toukokuussa 2010, jolloin Kreikka oli lähellä romahdusta ja euroryhmä päätti perustaa väliaikaisen vakausvälineen.

– Silloin oli totaalikatastrofin vaara hirmuinen. Ja semmoinen on tilanne nytkin.

Espanjan valtionlainojen korot ovat liikkuneet kipurajana pidetyssä seitsemässä prosentissa. Kataisen mukaan tilanteen kärjistymisestä kertoo myös se, että eurojohtajien välillä alkaa tulla kinaa asiasta jos toisesta.

Luottamuspula etelän ja pohjoisen maiden välillä on syvempi kuin koskaan. Viikonloppuna Italian pääministeri Mario Monti suuttui Suomelle, kun valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen tulkittiin uhanneen valuutta-alueesta eroamisella.

– Syynä on se, että monia päätöksentekijöitä aidosti pelottaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Toisaalta yhteisvaluutan hajoamisen seuraukset olisivat arvaamattomia.

– Tilanne ajautuisi kaaokseen, joka ei olisi kenenkään käsissä.

Kataisen mukaan kaikki euromaat haluavat säilyttää euron. Erimielisyyksiä on etupäässä siitä, kuinka se tehdään. Silti kaikkiin mahdollisuuksiin pyritään varautumaan, vaikka se tilanteen arvaamattomuuden vuoksi onkin vaikeaa.

– Kaikki maat, Suomi mukaan lukien, tekevät mielikuvaharjoituksia siitä, mitä sitten jos meistä riippumattomista syistä kaikki menee vikaan.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (502)


Anonyymi
Höpisee mitä höpisee. Espanja piti olla liian suuri rahoitettavaksi???? Nyt ollaan sitten hyppäämässä mustaan aukkoon, jonka pohjalla makaa Espanja!!!!
Turhia höpinöitä! 11.7.2012 7:59

Anonyymi
Totaali katastrofi oli euroon liittyminen,kyllä jokainen maa tietää kuinka oma valuutta käyttäytyy eri tilanteissa,kun on oma keskuspankki voi toimia aina halutulla tavalla ja aito kilpailutilanne palautuisi euro-maiden välillä,jos palattaisi omiin valuuttoihin.Olen euron kannattaja,mutta totuus on myönnettävä.
pörssiviisas 11.7.2012 8:02

Anonyymi
Euroon ei liitytty siksi, että se olisi ollut taloudellisesti järkevää. Kyseessä oli puhtaasti poliittinen päätös -haluttiin kaikkiin ytimiin.

Suomen euroon vieneiden olisi nyt syytä astua esiin, tunnustaa karmea virheensä ja pyytää nöyrästi anteeksi.
Nimetön 11.7.2012 8:02

Anonyymi
Suomen pitäisi nyt rohkeasti näyttää mallia vastuunkannosta ja ilmoittaa Kataisen toimesta että takaamme kaikkien euromaiden ja pankkien lainat, vakuudeksi pankeille annamme suomen valtion omistamat maat, metsä, yritykset ja ikuisen verotusoikeuden suomen kansaan. Olkaamme kerrankin rohkeita ja seisokaamme Eurooppalaisen vastuunkannon keihäänkärjessä! Alas Soinilainen pölhöpopulismi, eläköön yhdentynyt Eurooppa ja kansamme suuri johtaja, isänmaan valo, ajatusten Kymijoki, Jyrki Katainen!
Jyrk Il Sung 11.7.2012 8:03

Anonyymi
Miksei ketään pelottanut silloin kun euroon liityttiin.
Nyt istutaan sitten savet housuissa.


Joka toista äänestäjää pelotti, kun äänestettiin EU:sta, Idiootit voittivat vajaalla 2:lla prosentilla!!
Koko kansan tahtoko? 11.7.2012 8:04

Anonyymi
Perusvirheet lähtivät liikkeelle jo Lipposesta. Ruoka, polttoaine, energia, verot, hinnat, nousivat. 1 markka on yksi euro, jos edes riittää. Ainoa plussa ovat olleet lainojen korot, tosin korkohelpotus on valunut suoraan hintoihin. Olemme siis pahassa nesteessä.

Kataisella on hiki, yhteistyötä huudetaan joka suunnasta. Mutta tilanne on ajautunut velkavedolla pisteeseen, tarvitaan totaalinen systeemin muutos. Jos etelän herrat tämän tajuavat, yhteistyö voi jatkua, muuten ei.
Ei yhteistyötä väkis 11.7.2012 8:05

Anonyymi
Olisi pitänyt kantaa vastuuta ja harrastaa vastuullista politiikkaa, niin ei nyt oltaisi tässä tilanteessa.
kaapo 11.7.2012 8:05

Anonyymi
Tähän asti poliitikot ovat vähätelleet tilanteen vaaroja, kehuneet euroa ja eurooppalaista yhteistyötä ja Suomen vaikutusmahdollisuuksia.

Silloin kun pääministerin suusta kuullaan tällaista tilanteen täytyy olla askeleen päässä romahduksesta. Tällaisilla alati kovenevilla puheilla vain valmistellaan kansaa johonkin.
Nimetön 11.7.2012 8:05

Anonyymi
Soini kerto KATASTROFISTA.
kukaan ei uskonut ja nyt ivataan perussuomalaisia.
TTOTUUDENPUHUJASTA EI PIDETÄ.


kyllä muutkin kuin kävevelä katastrofi tiesivät EU kriisin olevan tulossa. Soini vain valjasti sen oman vaalimenestyksensä käyttöön, jonka ansiosta hän sai kävelevän tuholaisen maineen
Näin se meni 11.7.2012 8:06

Anonyymi
ECRI'S ACHUTHAN SAYS U.S. IN RECESSION...

(Economic Cycle Research Institute)
ECRI 11.7.2012 8:07
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä