Kirjaudu ▼
 

Katainen HS:lle: Totaalikatastrofin vaara hirmuinen

Lehtikuva
Katainen HS:lle: Totaalikatastrofin vaara hirmuinen
Eurokriisin kärjistyminen on kiristänyt euromaiden välejä ennen näkemättömällä tavalla, pääministeri Jyrki Katainen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa. Kataisen mukan yhteisvaluutan hajoamisen seuraukset olisivat arvaamattomia, ja päätöksentekijöitä pelottaa aidosti.
Taloussanomat
11.7.2012 07:41
502

– Tämä on vaarallinen tilanne, erittäin vaarallinen, Katainen arvioi euroalueen tämänhetkistä tilannetta Helsingin Sanomille.

Tilanne oli Kataisen mukaan yhtä vaikea viimeksi toukokuussa 2010, jolloin Kreikka oli lähellä romahdusta ja euroryhmä päätti perustaa väliaikaisen vakausvälineen.

– Silloin oli totaalikatastrofin vaara hirmuinen. Ja semmoinen on tilanne nytkin.

Espanjan valtionlainojen korot ovat liikkuneet kipurajana pidetyssä seitsemässä prosentissa. Kataisen mukaan tilanteen kärjistymisestä kertoo myös se, että eurojohtajien välillä alkaa tulla kinaa asiasta jos toisesta.

Luottamuspula etelän ja pohjoisen maiden välillä on syvempi kuin koskaan. Viikonloppuna Italian pääministeri Mario Monti suuttui Suomelle, kun valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen tulkittiin uhanneen valuutta-alueesta eroamisella.

– Syynä on se, että monia päätöksentekijöitä aidosti pelottaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Toisaalta yhteisvaluutan hajoamisen seuraukset olisivat arvaamattomia.

– Tilanne ajautuisi kaaokseen, joka ei olisi kenenkään käsissä.

Kataisen mukaan kaikki euromaat haluavat säilyttää euron. Erimielisyyksiä on etupäässä siitä, kuinka se tehdään. Silti kaikkiin mahdollisuuksiin pyritään varautumaan, vaikka se tilanteen arvaamattomuuden vuoksi onkin vaikeaa.

– Kaikki maat, Suomi mukaan lukien, tekevät mielikuvaharjoituksia siitä, mitä sitten jos meistä riippumattomista syistä kaikki menee vikaan.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (502)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 51
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Miksei ketään pelottanut silloin kun euroon liityttiin.
Nyt istutaan sitten savet housuissa.
Nimetön 11.7.2012 7:43

Anonyymi
Eurojärjestelmän hajoaminen aiheuttaisi Suomelle 60 mrd luottotappiot (Target 2). Yksikään vetelysmaa ei haluaisi maksaa velkojaan EKP:lle jota ei kohta enää olisi. EKP ei vastaavasti maksaisi velkojaan Suomen Pankille.

Tämän lisäksi maailmankaupan häiriöistä tulisi muutama kymmenen mrd lisää tappiota.

Miksi hallitus ei uskalla sanoa tätä suoraan? Alkaisi tukeminen maistua ja Soininkin suu pysyisi hetken kiinni.
Nimetön 11.7.2012 7:43

Anonyymi
Mitäs se Kateinen taas tupisee. Eihän tuo homma ole näyttänyt olevan kenenkään käsissä enää pitkiin aikoihin. Sen kyllä uskon, että pelkurit pelkäävät ja puntti tutisee mutta kun tuntematon on niiiin pelottavaa, lisäksi kaapissahan saattaa asustaa mörkö ja sängyn alla peikko..
j 11.7.2012 7:43

Anonyymi
Soini kerto KATASTROFISTA.
kukaan ei uskonut ja nyt ivataan perussuomalaisia.
TTOTUUDENPUHUJASTA EI PIDETÄ.
Nimetön 11.7.2012 7:43

Anonyymi
jos tässä katastrofia haetaan niin se löytyy jykä peilistä.
aimo 11.7.2012 7:43

Anonyymi
Miksei ketään pelottanut silloin kun euroon liityttiin.Nyt istutaan sitten savet housuissa.

kansalta EI kysytty.
Nimetön 11.7.2012 7:45

Anonyymi
"Eurojärjestelmän hajoaminen aiheuttaisi Suomelle 60 mrd luottotappiot (Target 2). Yksikään vetelysmaa ei haluaisi maksaa velkojaan EKP:lle jota ei kohta enää olisi. EKP ei vastaavasti maksaisi velkojaan Suomen Pankille."

Kukas niitä velkoja on ottanut? Hallituksen logiikka siis on, että kun kerran ollaan jo veloissa, niin voidaan ottaa lisää velkaa.
Kofka 11.7.2012 7:46

Anonyymi
Siilinjärven kalkkunaliigalle on alkanut valkenemaan, että joku kaunis aamu Herra Markkina ei saavukaan jyväpussin kanssa ruokkimaan, vaan kädessä onkin KIRVES...
Kukaan ei osannut od 11.7.2012 7:47

Anonyymi
Lopussa ei seiso KIITOS. Mutta loppuu pelleily. Takaaja maksaa aina huijareitten lainat.
Pöljän poika. 11.7.2012 7:48

Anonyymi
Niin kauan kuin kyseinen herra(pienellä, tarkoituksella) orkestereineen on päättämässä on totaalikatastrofin vaara todellakin hirmuinen.

Siis miten kauan tällaista Suomessa katsotaan?

Ai niin, bää-ä bää-ä..
kivaahauskaa ihanaa 11.7.2012 7:48
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 51
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä