Kirjaudu ▼
 

Urpilainen Ylelle: Vakuuksista ei tingitä

Lehtikuva
Urpilainen Ylelle: Vakuuksista ei tingitä
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan Suomi ei tue Espanjaa, jos vakuuksista ei päästä sopuun. Urpilainen kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa, Ylen uutiset kirjoittaa.
Taloussanomat
10.7.2012 18:12 (päivitetty 19:59)
138

Urpilaisen mukaan Espanjan apupaketista päätetään heinäkuun aikana. Ainakin aluksi hätälainat myönnetään väliaikaisen vakausmekanismin ERVV:n kautta, hän sanoi.

Urpilaisen mukaan Suomi yrittää kaikkensa, että vakuussopimus syntyy ja Suomi pääsee hyväksymään Espanjan lainaohjelman. Eilisten päätösten nojalla Espanjalle pyritään myöntämään lainaa jo heinäkuussa.

Urpilainen kertoi Helsingin Sanomille, että Suomi voi hyödyntää vakuusneuvotteluissa kokemustaan Kreikasta.

– Me ollaan kokemusta rikkaampia ja yleensä myöskin aina sitä kautta asioita oppii, Urpilainen sanoi HS:lle.

Tuleva vakuusmalli on yhä hämärän peitossa. Espanjan valtiovarainministeri kertoi tänään, että sopu on kuitenkin vain päivien päässä. 

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (138)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 14
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Riippukohan se, että saako Suomi vakuudet siitä, että keltä kysyy ?


Asked if such a state would have to provide guarantees on such bank funding, Juncker answered with a simple ??No.??



smh.com.au/business/world-business/eurozone-ready-to-offer-spain-30b-euros-to-aid-banks-20120710-21spi.html
Suomen vakuudet riip 10.7.2012 18:10

Anonyymi
Ei tingitä ei...täydet vakuudet...jepjep
Velka Elvis 10.7.2012 18:13

Anonyymi
Pitää antaa kaikille lainaa ja rahaa.
Mummu 10.7.2012 18:13

Anonyymi
JUTTA.EIKÖ OIS AIKA SUOMELLA JO EROTA EUROSTA?
mp 10.7.2012 18:13

Anonyymi
Mutta takuutukset ovat joustavia.
Nimetön 10.7.2012 18:13

Anonyymi
Urpolainen, VALEHTELEE, taas!
1,9 miljardia... 10.7.2012 18:14

Anonyymi
"Urpilaisen mukaan Suomi yrittää kaikkensa".

Tappio etukäteen tunnustettu.

Vain kotimaisessa populismissa on sossuille vielä kanansulkien paikkoja.
Nimetön 10.7.2012 18:14

Anonyymi
Ja nehän ovat tietenkin lupausten mukaisesti täysvakuudet...

Ja eduskunta käsittelee Espanjan tuet ennen niiden myöntämistä täysiatunnossaan kuten kuvattu on...

Vai?
Nimetön 10.7.2012 18:14

Anonyymi
Jokos se likka ymmärtää mikä takuuksien ja vakuuksien ero?
On tämä ihmeellistä, Suomen valtion asiat noissa neuvotteluissa ovat Jutan kompetenssin varassa.
Huh huh 10.7.2012 18:14

Anonyymi
Urpolainen, EROA!
nnn 10.7.2012 18:14
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 14
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä