Monti: Ensi vuosi on viimeiseni pääministerinä
Italian pääministeri Mario Monti ilmoitti tiistaina, ettei hän aio jatkaa pääministerinä toisessa hallituksessa sen jälkeen tämän hallituksen kausi päättyy ensi vuonna. Monti myös vakuutteli, ettei Italia tarvitse euromaiden hätäapua.
Brysselissä eurokokouksessa puhunut Monti vakuutteli, ettei Italia tule seuraamaan Kreikan, Irlannin ja Portugalin tietä - siis tarvitsemaan täyttä hätärahoituspakettia EU:lta.
Hän ei kuitenkaan sulkenut pois sen mahdollisuutta, että Italia voisi pyytää pysyvää vakausmekanismia ostamaan maan velkakirjoja niiden korkotasoa laskeakseen.
Euroopan velkakriisin vuoksi otsikoissa muutenkin paistatellut Monti on saanut viime päivinä lisänäkyvyyttä Suomessa siksi, että hän moitti epäsuorasti suomalaisia poliitikkoja siitä, että heidän puheensa olisivat osaltaan nostattaneet kriisimaiden valtionlainojen korkoja.
∇ Mainos ∇















