Jean-Claude Junckerille jatkoaika euroryhmän johdossa
Brysselissä koolla olleet euromaiden valtiovarainministerit valitsivat Junckerin tehtävään koko 2,5 vuoden mittaiselle kaudelle. Hän ilmoitti aamuyön lehdistötilaisuudessa kuitenkin jättävänsä tehtävän viimeistään tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa.
Juncker on toiminut euroryhmän johdossa vuodesta 2005. Hänen toimikautensa olisi päättynyt 17. heinäkuuta.
Juncker ilmoitti jo maaliskuun alussa halustaan luopua euroryhmän puheenjohtajuudesta. Seuraajan löytyminen on osoittautunut kuitenkin vaikeaksi. Keväällä seuraaja-arvailuissa liikkui myös pääministeri Jyrki Kataisen nimi.
Euroministerit tekivät kokouksessaan myös muita nimityksiä. Euroopan keskuspankin johtokunnassa avoinna olleeseen paikkaan nimitettiin Luxemburgin keskuspankin pääjohtaja Yves Mersch. Hän ottaa kuusijäsenisessä johtokunnassa espanjalaisen Jose Manuel Gonzales-Paramon paikan.
Euroopan pysyvän kriisirahaston (EVM) johtoon nimitettiin Klaus Regling, joka on johtanut myös väliaikaista kriisirahastoa (ERVV).













