Kirjaudu ▼
 

Espanjalle 30 miljardia euroa jo tässä kuussa

THIERRY ROGE
Espanjalle 30 miljardia euroa jo tässä kuussa
Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker antaa taputuksen Espanjan valtiovarainministeri Luis de Guindosille Brysselissä.
Euroryhmän valtiovarainministereiden aamuyöhön venyneessä kokouksessa päästiin alustavaan sopimukseen Espanjan pankkien pääomittamisesta.
Taloussanomat
10.7.2012 07:53
221

Euromaat päättivät myös löysätä vaatimuksiaan Espanjan budjettivajeesta, euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kertoi tiedotustilaisuudessa Brysselissä kokouksen jälkeen.

Ensimmäinen, noin 30 miljardin euron lainaerä maksetaan Espanjalle jo heinäkuun lopulla. Muodollinen päätös tukipaketista tehtäneen euroryhmän kokouksessa ensi viikon loppupuolella.

Tuki kanavoidaan väliaikaisen kriisirahaston ERVV:n kautta. Juckerin mukaan Espanjan valtion ei tarvitse antaa vakuuksia lainoille, jotka myöhemmin myönnetään Euroopan pysyvän vakausmekanismin EVM:n kautta sen aloitettua toimintansa.

Osa lainaan sisältyvistä ehdoista tulee kohdistumaan koko Espanjan pankkisektorille, ja osin niitä tarkastellaan pankkikohtaisesti.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lisäksi Espanjalle päätettiin antaa vuosi lisäaikaa supistaa budjettivajeensa sovittuihin rajoihin. Vaje täytyy saada alle EU-sääntöjen mukaisen kolmen prosentin suhteessa bruttokansantuotteeseen vasta vuonna 2014. Tänä vuonna Espanjalle sallitaan 6,3 prosentin vaje, kun aiemmin Espanjan oli tarkoitus saada se 5,3 prosenttiin.

Kokouksessa käsiteltiin myös eurooppalaisen pankkivalvojan perustamista. Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan komissio tekee ehdotuksensa syyskuun alussa, ja jäsenmaiden toivotaan pääsevän yhteisymmärrykseen asiasta vuoden loppuun mennessä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (221)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 23
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Pikkurahoja, suomi voi maksaa. Nostetaan vaan veroastetta suomessa niin ei formulasponsorointi espanjassa häiriinny.
Nimetön 10.7.2012 7:57

Anonyymi
Jutta kerro meille miten hyvät vakuudet näille saadaan :D. Salataan kaikki sadaksi vuodeksi niin sinulle ei naureta joka paikassa.
salavakuus 10.7.2012 7:58

Anonyymi
Taitaa tulla hieman kiire niiden takuutuksien kanssa...
Nimetön 10.7.2012 8:02

Anonyymi
Ja reippaasti LISÄÄ jatkossa.
Buhahhah 10.7.2012 8:03

Anonyymi
Pikkurahoja, suomi voi maksaa. Nostetaan vaan veroastetta suomessa niin ei formulasponsorointi espanjassa häiriinny.


Alv 30:een % ja eläkeikä 100v:een.

Noin aluksi.
:O 10.7.2012 8:05

Anonyymi
Minua fantsuttaisi maksaa enemmän epsanjalaisille pankkiireille ja tämä ei ole absoluuttinen fakta.
Siilinjärven asiakir 10.7.2012 8:06

Anonyymi
Maksaisivat edes kerralla kunnon summan eikä pieni summa kerrallaan niin säästettäisiin edes käsittelykuluissa.
Pankkiiri Miettinen 10.7.2012 8:06

Anonyymi
Eikös Olli Rehn sanonut jokin aika sitten ettei Espanja tarvitse mitään tukipaketteja?

Jää kaksi vaihtoehtoa
A) Olli on tyhmä
B) Olli valehtelee
veikkaan vaihtoehtoa 10.7.2012 8:06

Anonyymi
Tällaista jälkeä tulee, kun vanhat kaljupäiset miehet yrittävät neuvotella pimeyden ytimissä aamuyön tunteina koko Euroopan kansoja koskevista asioista.

Eikö näiltä neuvottelijoilta voida vaatia kokouspaikalle saapumista jo edellisenä päivänä, ja hyvin nukutun yön jälkeen aloittamaan kokoukset aamulla kello kahdeksan. Eivät he ole mitään erikoistapauksia, jotka voisivat kumota luonnonlait. Ihmiset ovat yöllä tarkoitettu nukkumaan. Silloin neuvotellessa henkilöt ovat väsyneitä ja ärtyneitä.

Nämä henkilöt ovat muutenkin kiireisiä ja stressaantuneita, joten koko Euroopan kannalta olisi viisasta vaatia neuvotteluja, jotka käytäisi päiväsaikaan, virkeinä ja jonkinlainen järjenjuoksu neuvottelussa mukana. Muuten tämä hulluus jatkuu loputtomiin.
Vasko Takamaa 10.7.2012 8:07

Anonyymi
Kaikkien kusetusten äiti jatkuu, kaikki sopimukset ja säännöt on rikottu,Juttaa vietiin kuin laskiämpäriä.No jälkipolvet hoitaa maksut ja rangaistukset, toivottavasti rankominen tehdään kovimman kautta.......
Masa 10.7.2012 8:08
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 23
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä