Kirjaudu ▼
 

Italian Monti moitti Suomea

EPA/ALESSANDRO DI MEO
Italian Monti moitti Suomea
Italian pääministeri Mario Monti moitti epäsuorasti suomalaisia poliitikkoja tänään alkavan euroryhmän kokouksen alla. Montin mukaan suomalaisten puheet ovat osaltaan aiheuttaneet kriisimaiden valtionlainojen korkojen nousun.
Bloomberg
9.7.2012 07:41
211

Montin mukaan yksittäisten maiden ei pitäisi vaarantaa yhdessä tehtyjen päätösten uskottavuutta.

– Korkojen nousu johtuu useista eri tekijöistä, myös pohjoisten maiden poliitikkojen lausunnoista, jotka ovat mielestäni sopimattomia, Monti sanoi toimittajille sunnuntaina.

Italian ja Espanjan kymmenvuotisten lainojen korot nousivat viime viikolla kesäkuun huippukokousta edeltävälle tasolle.

Monti ei maininnut suoraan Suomea tai yksittäisiä nimiä. Hän viittasi todennäköisesti tulkintoihin, joita viikonloppuna esitettiin kansainvälisessä lehdistössä valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen lausunnoista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ranskalainen uutistoimisto AFP siteerasi perjantaina Urpilaisen Kauppalehdelle antamaa haastattelua. Uutistoimiston mukaan Suomi harkitsee eroa yhteisvaluutasta, jotta välttyisi maksamasta muiden jäsenmaiden velkoja.

Monti huomautti myös, ettei Italia ole saanut lanttiakaan muilta euromailta. Sen sijaan maa on osallistunut Kreikan, Irlannin ja Portugalin tukipaketteihin.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (211)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 22
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Herra Monti, teillä on ollut 20 vuotta aikaa korjata euron perustavaa laatua olevat viat.

Nyt tiimalasin hiekka on valunut ja Suomelle jää ainoaksi vaihtoehdoksi tehdä Roubinin - ottaa avioero eurosta.
Merci billion fois 9.7.2012 7:43

Anonyymi
äkkiä eroon tästä super kusetuksesta!
marceliino makarooni 9.7.2012 7:45

Anonyymi
Vanha ja väsähtänyt äijänkäpy sönköttää. Kohtuutonta että hänen kaltaisensa ihmisnolla saa olla aiheuttamassa pallollamme hiilidioksidipäästöjä.
Jos eliittiä harvenn 9.7.2012 7:45

Anonyymi
öö.. olivatko korot sitten jotenkin alhaalla aiemmat pari vuotta ennen tätä Jutan viimeviikkoista lipsautusta?
Nimetön 9.7.2012 7:45

Anonyymi
Ei ole tuolla käppänällä kaikki intiaanit kanootissa.

Eikös tämä ketsupilla käyvä käppänä puhunut ihtekkin eurozta, siihen sävyyn jotta joutaa hel....iin.
PA turpeinen 9.7.2012 7:46

Anonyymi
Joo pojat, eiköhän meidän ole aika nostaa kytkintä tästä eurosta. Jokainen hoitaa omat asiansa ja velkansa niinkuin Pohjolassa on tapana.

Sidotaa se oma markka sitten vaikka euroon suhteella 1:1.

Kreikan, Italian, Espanjan, Portugalin asia ei ole meidän asia.



illuusio jatkuu, markka / euro, 1 / 1, kuka takaa?
He he he . . . saira 9.7.2012 7:49

Anonyymi
Tämä öljytukkainen pelle voisi hoitaa ensin omat hommat.
Nimetön 9.7.2012 7:49

Anonyymi
Kannattaisiko oikeasti nostaa kytkintä, kun tuollaiset pellemaan tuulihatut alkavat arvostella asiansa kunnolla hoitaneita?
Nimetön 9.7.2012 7:49

Anonyymi
Joo pojat, eiköhän meidän ole aika nostaa kytkintä tästä eurosta. Jokainen hoitaa omat asiansa ja velkansa niinkuin Pohjolassa on tapana.

Sidotaa se oma markka sitten vaikka euroon suhteella 1:1.

Kreikan, Italian, Espanjan, Portugalin asia ei ole meidän asia.
hei hei Jyrki 9.7.2012 7:50

Anonyymi
"Uutistoimiston mukaan Suomi harkitsee eroa yhteisvaluutasta, jotta välttyisi maksamasta muiden jäsenmaiden velkoja."

Oho. Ei pitäisi harkita, vaan lähteä heti.

Tää Monti on täysi mafiosoroisto. Ja Välimeren maiden idioottien tapaan syytetaan kaikkea muuta, kun itse pitäisi jotain tehdä.

Ja ei ole hakenut? Mitä se äijä sitten meuhkaa siellä.
Vanhemmiten lähtee järki päästä, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Siperia, Polsoi, Tro 9.7.2012 7:50
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 22
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä