Villi veroidea: progressiivinen arvonlisävero

Arvonlisävero on tasavero. Kaikki maksavat makkarapaketistaan ja uusista farkuistaan saman verran arvonlisäveroa.

Voisiko arvonlisäveroa kuitenkin muuttaa progressiiviseen suuntaan? Tätä pohtii valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen erityisavustaja Ville Kopra Uuden Suomen blogissaan.

Kopra (sd.) kertoo, ettei toimivia malleja arvonlisäveron muuttamiseksi progressiiviseksi toistaiseksi ole ollut. Hänestä veroa tulisi kuitenkin pyrkiä kehittämään progressiiviseen suuntaan.

Kopra ajatus progressiivisuudesta liittyy kansalaisten henkilökohtaisen kulutusmäärän verottamiseen. Mitä enemmän tienaisit, sitä enemmän kuluttaisit, ja sitä kautta maksaisit myös korkeampaa kulutusveroa.

Verotettava kulutus taas saataisiin vähentämällä henkilökohtaiset säästöt ansaitusta nettotulosta. Näin ollen mitä enemmän säästäisit, sitä pienempi maksettu kulutusvero olisi.  

"Ihan
älytöntä"

Taloussanomien haastattelemien veroasiantuntijoiden mielestä Kopran ajatus on älytön.

– En innostu ideasta, tuloverojen progressiivisuus riittää, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara.

Honkavaara ei ole perehtynyt Kopran ajatukseen tarkemmin, mutta sanoo sen haiskahtavan jo vuosikymmeniä sitten kehitetyltä menoveromallilta.

– Joku tällaista ehdotti 1960-luvulla Yhdysvalloissa tai Iso-Britanniassa. Silloin tällöin tästä joku innostuu. Malli ei ole käsitykseni mukaan käytössä missään maailmassa, Honkavaara kertoo.

Myös Veronmaksajien keskusliiton lakiasiain johtaja Vesa Korpela tyrmää Kopran ajatuksen.

– Riittää, että ihmisten varoja verotetaan progressiivisesti kerran. Päällekkäiset progressiivisuudet verotuksessa saattavat aiheuttaa tuloloukkuja ja tarkoituksetonta yliverotusta, Korpela sanoo.

Korpelan mielestä on ihan hyvä heitellä ajatuksia ilmaan, muttei usko kenenkään ottavan Kopran ajattelusta koppia.

Kaukana
realismista

Kopra perustelee ehdottamaansa mallia sen yhteiskuntaa oikeaan suuntaan ohjaavilla vaikutuksilla. Kopran mukaan malli vähentäisi "kerskakulutusta" ja ihmisten ylivelkaantumista. Kulutusvalinnat olisivat järkevämpiä ja kohteet suuntautuisivat tarpeellisimpiin palveluihin.

Kopran mielestä mallilla voisi olla vaikutusta myös ihmisten välisen kulutuskilpailun, vertailun ja sitä kautta eriarvoisuuden vähenemiseen. Yli varojen elämisestä tulisi loppu, kun säästäväisyydestä palkittaisiin. Mutta mistä säästäväisyydestä?

– Ongelma olisi se, mikä määriteltäisiin säästöksi? Olisiko esimerkiksi asuntolainan maksaminen säästämistä? Jo nyt käydään keskustelua siitä, että asuntovelallisia suositaan liikaa, Korpela muistuttaa.

Honkavaaran mielestä Kopran ajatukset kuulostavat toki kannatettavilta, muttei usko niiden toteuttamiskelpoisuuteen. 

– Kirjoituspöydän äärellä kuulostaa mukavalta, muttei käytännössä toimi. Tulojen progressiivinen verottaminen on huomattavasti yksinkertaisempaa, Honkavaara sanoo.

Kuluttamisen verotus on hankalaa etenkin maailmassa, jossa valtiot ratkaisevat verotuksensa itsenäisesti. Laskettaisiinko esimerkiksi ulkomailta hankitun tavaran hinta henkilökohtaiseen verotettavaan kulutukseen, vaikka tavarasta olisi jo maksettu paikallinen arvonlisävero?

Korpela muistuttaakin vielä, että Kopran ajatuksessa on kyseessä todella vain teoreettista pohdintaa ilman todellisuuspohjaa. Hän painottaa, ettei veroasiantuntijana näe Kopran ajatuksessa niin teknisiä kuin veropoliittisia toteuttamismahdollisuuksia.

– Mallilla ei ole mitään tekemistä realismin kanssa, ensimmäinen askel mallin suuntaan olisi eroaminen EU:sta. Suomi ei voisi yksipuolisesti muuttaa verojärjestelmiään Kopran ehdottamaan suuntaan.