Kirjaudu ▼
 

172 ekonomistia Merkelille: "Olemme huolestuneita"

THOMAS LOHNES
172 ekonomistia Merkelille: "Olemme huolestuneita"
Saksalainen sanomalehti Frankfurter Allgemeine Zeitung (FAZ) on julkaissut avoimen kirjeen, jossa 172 saksalaista ekonomistia arvostelee Saksan liittokansleria Angela Merkeliä pankkien velkojen sosialisoinnista.
Taloussanomat
6.7.2012 12:28
142

FAZ:n julkaiseman kirjoituksen mukaan Merkel on ottanut vaarallisen askeleen kohti pankkiunionia. Kirjeen on allekirjoittanut muun muassa müncheniläisen taloustutkimuslaitoksen Ifon johtaja Hans-Werner Sinn.

– Me saksankielisten maiden ekonomistit olemme huolestuneita askeleesta pankkiunionia kohti, sillä se on myös askel kohti pankkien velkojen yhteisvastuuta, kirjeessä sanotaan.

Ekonomistit varoittavat kirjeessä, että Euroopan pankkien velka on kolme kertaa suurempi kuin valtioiden velka. Ryhmä on erityisen huolissaan Etelä-Euroopan maiden pankkien tulevista tappioista. Lisäksi ryhmä pelkää, että pankkien pääomittaminen EU:n kautta johtaa vain uusiin pääomitusvaatimuksiin.

– Pankkien on annettava kaatua. Jos velallinen ei voi maksaa velkaansa takaisin, niin taakan on jäätävä lainaajan kannettavaksi. He ovat tietoisesti ottaneet riskin ja vain heillä on siihen tarvittavat rahat.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Viime viikon EU-huippukokous sopi, että väliaikainen rahoitusvakausväline (ERVV) ja pysyvä vakausmekanismi (EVM) voivat rahoittaa pankkeja suoraan. Jatkossa pankkien rahoitusta ei siis tarvitse kierrättää valtion kautta.

– Velan sosialisointi ei pysyvästi ratkaise todellista ongelmaa. Ongelma on siinä, että tiettyjä luotottajaryhmiä tuetaan solidaarisuuden viitan alla, ja taloudelle keskeisten sijoituspäätösten teko häiriintyy, ekonomistit kirjoittavat.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (142)


Anonyymi
Kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo, että EU-huippukokouksen päätös suorasta pankkituesta on EVM-sopimuksen vastainen.



verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/104709-pekkarinen-ei-niele-eu-pankkitukea
Kakkoseen 6.7.2012 12:34

Anonyymi
Varmaan tältä palstalta löytyy vähintään yhtäpaljon tilanteesta huolestuneitä.
Ja suuri on myös se joukko jotka mainitsevat syylliseksi tilanteeseen muuan jyrkin.
Nimetön 6.7.2012 12:34

Anonyymi
Me suomalaiset emme onneksi ymmärrä, mitä tuo on maailmankielillä.
onnelliset umpitollo 6.7.2012 12:35

Anonyymi
Ei viranomaiset nyt mitä sattuu saa tehdä, vaan toiminta pitää perustua selvään lakiin.
aa 6.7.2012 12:35

Anonyymi
Jatkossa pystyy rahoittamaan pankkeja suoraan......

Ei sellaista pykälää ole missään olemassakaan.

Joten ensin eduskunnan pitäisi säätää sellainen laki. Sellainen laki joka mahdollista sen, että Suomen veronmaksajien varoilla tuettaisiin Espanjan pankkeja suoraan, vaatisi perustuslakimuutoksen
aaa 6.7.2012 12:36

Anonyymi
Urpilainen on todellinen takinkääntäjä ja sanojensa syöjä, sanoikohan hän 30 vai 50 kertaa eduskuntavaaleissa EI pankkituelle. Pankkivalvojaa tai ei pankkituki on pankkitukea.

Pankkituki veronmaksajien rahoilla ahneille pankeille ja epäonnistuneille riskisijoittajille on väärin ja epäoikeudenmukaista. Suomen hallitus alistuu taloudelliseen kiristykseen ja tosiasiassa toimillaan hyväksyy ja toimii itsekin epäoikeudenmukaisesti perustellen sitä käytännöllisesti välttämättömäksi. Oikeudenmukaiset päätökset ovat joskus kalliita, mutta niiden hylkääminen lyhytnäköisen taloudellisen hyödyn saamiseksi ovat meidät tähän johtaneet, sitä ei tulisi jatkaa. Poliittisen johdon moraalinen kompassi on täysin rikki.

Mikäli kansalainen rikkoo sopimuksia, toimisi epäoikeudenmukaisesti ja väärin saavuttaakseen pikaista taloudellista hyötyä, hän joutuu vankilaan. Näin hallitus kuitenkin toimii!

Uusi slogan hallitukselle: Epäoikeudenmukaisuus on käytännöllistä, ELÄKÖÖN EPÄOIKEUDENMUKAISUUS!
aigt 6.7.2012 12:36

Anonyymi
Tarkoittaako tämä sitä että asuntovelkani menee taholle joka haluaa myös korkoa?
Nimetön 6.7.2012 12:37

Anonyymi
Täyttä asiaa. Yksi tarkennus: tarkoittaako tämä mahdollisesti sitä, että kaikki Euroopan Unionin jäsenvaltiot mahdollisesti takaavat pankkien lainat? Taitaa tulla aika kuhinaa euroon kuulumattomissa maissa...
TTT 6.7.2012 12:38

Anonyymi
Pankkien on annettava kaatua. Jos velallinen ei voi maksaa velkaansa takaisin, niin taakan on jäätävä lainaajan kannettavaksi. He ovat tietoisesti ottaneet riskin ja vain heillä on siihen tarvittavat rahat.


Voiko asiaa enää selvemmin sanoa. Halutaanko elää aidossa markkinataloudessa vai ei?
Ola 6.7.2012 12:39

Anonyymi
Jatkossa pystyy rahoittamaan pankkeja suoraan......

Ei sellaista pykälää ole missään olemassakaan. Ei viranomaiset nyt mitä sattuu saa tehdä, vaan toiminta pitää perustua selvään lakiin.
aaa 6.7.2012 12:39
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä