Kirjaudu ▼
 

172 ekonomistia Merkelille: "Olemme huolestuneita"

THOMAS LOHNES
172 ekonomistia Merkelille: "Olemme huolestuneita"
Saksalainen sanomalehti Frankfurter Allgemeine Zeitung (FAZ) on julkaissut avoimen kirjeen, jossa 172 saksalaista ekonomistia arvostelee Saksan liittokansleria Angela Merkeliä pankkien velkojen sosialisoinnista.
Taloussanomat
6.7.2012 12:28
142

FAZ:n julkaiseman kirjoituksen mukaan Merkel on ottanut vaarallisen askeleen kohti pankkiunionia. Kirjeen on allekirjoittanut muun muassa müncheniläisen taloustutkimuslaitoksen Ifon johtaja Hans-Werner Sinn.

– Me saksankielisten maiden ekonomistit olemme huolestuneita askeleesta pankkiunionia kohti, sillä se on myös askel kohti pankkien velkojen yhteisvastuuta, kirjeessä sanotaan.

Ekonomistit varoittavat kirjeessä, että Euroopan pankkien velka on kolme kertaa suurempi kuin valtioiden velka. Ryhmä on erityisen huolissaan Etelä-Euroopan maiden pankkien tulevista tappioista. Lisäksi ryhmä pelkää, että pankkien pääomittaminen EU:n kautta johtaa vain uusiin pääomitusvaatimuksiin.

– Pankkien on annettava kaatua. Jos velallinen ei voi maksaa velkaansa takaisin, niin taakan on jäätävä lainaajan kannettavaksi. He ovat tietoisesti ottaneet riskin ja vain heillä on siihen tarvittavat rahat.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Viime viikon EU-huippukokous sopi, että väliaikainen rahoitusvakausväline (ERVV) ja pysyvä vakausmekanismi (EVM) voivat rahoittaa pankkeja suoraan. Jatkossa pankkien rahoitusta ei siis tarvitse kierrättää valtion kautta.

– Velan sosialisointi ei pysyvästi ratkaise todellista ongelmaa. Ongelma on siinä, että tiettyjä luotottajaryhmiä tuetaan solidaarisuuden viitan alla, ja taloudelle keskeisten sijoituspäätösten teko häiriintyy, ekonomistit kirjoittavat.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (142)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 15
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Täme mänee miälenkiintoiseksi.

Ilmiriita kohta koko harmonian kehdossa....EU:ssa
:O 6.7.2012 12:25

Anonyymi
No löytyyhän sitä järkeä vielä joltain taholta.
Poliitikkojen päät on tehty umpipuusta ja vielä pahasti lahosta sellaisesta. Jykä ja Jutta ottakaapa tuo ekonomien kirjoitus vakavasti. Teillä on leikeillenne nyt liian isot tulitikut.
Finjävle 6.7.2012 12:27

Anonyymi
Milloin Saksassa on sellaiset vaalit, jossa on mahdollista potkia tuo Merkkeli ulos? Saksa nimittäin on aivan ratkaisevassa asemassa tässä eurokriisi hössötyksessä ja ainut ulospääsy Suomelle on tästä järjettömyydestä se, että Saksassa vaihtuu johtoon joku järkevämpi ja jämäkämpi henkilö. Suomen linja on nimittäin ollut jo pitkään sama kuin Saksan linja. Jyrkiltä ja Jutalta on ihan turha omia ratkaisuja odottaa, sillä heillä ei suoraan sanottuna ole munaa sellaiseen.
jeah 6.7.2012 12:29

Anonyymi
Kyllä big bang on nyt jo aivan nurkan takana. Suomi julistetaan lamaan ennen joulua.
asuntojen hinnoista 6.7.2012 12:30

Anonyymi
Hyvä että puhuvat asioista niiden oikeilla nimillä!
Täysin totta mutta päättäjien pankkien johtaman maai,lmanhall,ituksen kiima on niin suuri että omat kansat saavat kuolla nälkään. Ei haittaa kunhan pankkiirit saavat visioida uutta uljasta maailmaa törkeästi saastuttavien huvijahtiensa kannella. Jahtiin löytyi rahat kansojen riistämisestä ja sotien rahoittamisesta ja ai niin ihmisten sairastuttamisesta lääketeollisuuden avulla. Sorry vaan tuliko sinulle narkolepsia ha ha haa!
da daa 6.7.2012 12:30

Anonyymi
Moni täällä kirjoittavathan on tämän tiennytkin.
Nimetön 6.7.2012 12:30

Anonyymi
500 miljoonaa eurooppalaista on ollut huolissaan samasta jo viisivuotta. Mutta eihän kansalaisia kuunnella, silmät kiiluen poliitikot rakentavat neljättä valtakuntaa.
raunioilla 6.7.2012 12:31

Anonyymi
Järjen ääni on puhunut.
S. Hellinkuivaaja 6.7.2012 12:31

Anonyymi
Jatkossa pystyy rahoittamaan pankkeja suoraan......

Ei sellaista pykälää ole missään olemassakaan. Ei viranomaiset nyt mitä sattuu saa tehdä, vaan toiminta pitää perustua selvään lakiin.

Joten ensin eduskunnan pitäisi säätää sellainen laki. Sellainen laki joka mahdollista sen, että Suomen veronmaksajien varoilla tuettaisiin Espanjan pankkeja suoraan, vaatisi perustuslakimuutoksen
Sit mä heräsin 6.7.2012 12:32

Anonyymi
Pskan latvat: muutama tuhlaa, kaikki maksaa.
Näi on 6.7.2012 12:33
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 15
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä