Suomi kyseenalaistaa euroryhmän EVM-lausunnon
Euromaiden johtajien sunnuntaina laatima, senioriteettia koskeva lausunto oli puutteellinen, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen neuvonantaja Martti Salmi sanoo uutistoimisto Bloombergin haastattelussa.
Salmen mukaan lausunnosta saa vaikutelman, ettei EVM:lla olisi lainkaan ensisijaisen velkojan asemaa eli senioriteettia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, Salmi sanoo.
Eurojohtajat päättivät viime viikolla, että Espanjan pankkeja voidaan tukea suoraan EU:n kriisirahastojen kautta. Pääomitus kanavoitaneen ensin ERVV:n kautta, ja myöhemmin lainoitus siirtyy pysyvälle vakausmekanismille EVM:lle, kunhan se aloittaa toimintansa.
Suomi on vastustanut päätöstä sallia EVM:n lainoja Espanjan pankeille ilman EVM:llä olisi senioriteettiasemaa. Suomi on vaatinut vakuuksia kaikille lainoille, joilla ei ole senioriteettia. Lisäksi Suomi on jo aiemmin tehnyt selväksi, että se edellyttää vakuuksia ERVV:n kautta myönnettäville lainoille.
Salmen mukaan on ”teknisesti mahdollista”, että osa Espanjan tuesta maksettaisiin suoraan EVM:stä. Siinä tapauksessa veronmaksajilla olisi ensisijaisen velkoja asema, Salmi sanoo.
Salmen mukaan euroryhmä saattaa ensi maanantaina pidettävässä kokouksessaan päättää, maksetaanko koko tukisumma väliaikaisen mekanismin kautta. Mikäli maksetaan, Suomi vaatii Espanjalta vakuudet. Niiden luonteesta ei ole vielä selvyyttä, mutta Salmen mukaan asiasta on jo käyty alustavia keskusteluja Espanjan hallituksen kanssa













