Merkel kunnioittaa Suomen kielteistä kantaa bondiostoihin
Suomi on vastustanut päätöstä sallia Euroopan pysyvän vakausmekanismin EVM:n lainoja Espanjan pankeille ilman, että EVM:llä on senioriteetti eli asema ensisijaisena velkojana. Suomi on vaatinut vakuuksia kaikille lainoille, joilla ei ole senioriteettiä.
Lisäksi Suomi vastustaa yhdessä Hollannin kanssa myös sitä, EVM alkaisi ostaa Espanjan valtion velkakirjoja jälkimarkkinoilta maan lainakulujen tasapainottamiseksi. Eurojohtajat päättivät viime viikon loppupuolella, että kriisimaiden pankkeja voidaan tukea suoraan EVM:n kautta, ja työkalupakkiin otetaan myös velkakirjojen ostot.
Merkelin mukaan keskustelu käytiin Brysselissä varsin yleisellä tasolla.
– Se koski sekä jälkimarkkinoita, että lainojen liikkeeseenlaskua, jos olen oikein ymmärtänyt, Merkel sanoi tänään Berliinissä.
– Meidän täytyy kunnioittaa yksittäisten maiden päätöksiä. Minulla ei ole vielä ollut mahdollisuutta keskustella tästä Suomen hallituksen kanssa.
Merkelin mukaan talousavun ehdoista päätetään tapauskohtaisesti jokaisen maan kohdalla. Hänen mukaansa nyt olisi hyvä keskittyä siihen, kuinka vaikeuksissa olevia maita tuetaan tehokkaimmin.












