Kirjaudu ▼
 

Itävalta viittaa kintaalla Suomen Espanja-vakuuksille

Reuters
Itävalta viittaa kintaalla Suomen Espanja-vakuuksille
Itävallan valtiovarainministeri Maria Fekter ja Espanjan valtiovarainministeri Luis de Guindos keskustelivat 22. kesäkuuta pidetyssä EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa.
Itävallan voi ainakin ruksia ulos niiden maiden joukosta, jotka haluavat Espanjan tukilainarahoitukselle vakuuksia. Suomen hallituksen peräänkuuluttamat vakuudet eivät Itävaltaa kiinnosta, ja voivat sen mielestä olla vahingollisia uudistusohjelmalle.
Elina Ranta
3.7.2012 17:33
120

Kun Kreikan tukipaketin ehdoista päätettiin vuosi sitten, Itävalta harkitsi joidenkin muiden maiden tavoin, että myös se vaatisi Kreikalta lainavakuuksia Suomen tapaan.

Nyt, kun Espanjan tukirahoituksen vakuudellisuudesta väännetään taas kättä, Itävalta ei enää edes harkitse vakuuksia Espanjalta.

– Näin on, Itävallan valtiovarainministeri Maria Fekter vahvistaa ykskantaan tiedottajansa välityksellä Taloussanomille.

– Itävalta harkitsi vakuuksien vaatimista Kreikalta. Kun sitten ehdot olivat selvillä, totesimme sen [vakuudet] kertakaikkisen epähoukuttelevaksi, koska maat, jotka vaativat vakuuksia, joutuvat maksamaan korkean hinnan, ministerin tiedottaja Gregor Schütze sanoo.

Schützen mukaan pitää lisäksi harkita, "haittaavatko vakuudet kansallisia uudistusohjelmia, mikä puolestaan vaarantaisi niiden koko tarkoituksen".

– Jos uudistusohjelma kaatuisi, se tulisi euroalueelle hyvin kalliiksi. Vakuussumma olisi vain pisara budjetissa tässä mielessä.

Vaikka Itävallan kerrottiin pohtineen vakuusasiaa, maa kääntyi Suomen Kreikka-vakuusneuvotteluiden yhteydessä arvostelemaan järjestelyä ongelmalliseksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Fekter sanoi viime vuoden loppukesästä, että Suomen toiminta voi räjäyttää koko pelastuspaketin.

Eurojohtajat päättivät viime viikolla, että Espanjan pankkeja voidaan tukea suoraan EU:n kriisirahastojen kautta. Tukirahoitus kanavoitaisiin ensin väliaikaisen kriisirahaston (ERVV) kautta, ja siirrettäisiin myöhemmin pysyvälle vakausmekanismille (EVM).

Suomi on kertonut neuvottelevansa Espanjan kanssa vakuuksista lainoille, jotka myönnetään ERVV:n kautta. Valtionneuvoston EU-sihteeristö piti raportissaan mahdollisena, että jotkut muutkin maat pyytäisivät vakuuksia.

Yle Uutisten tietojen mukaan ainakin Hollanti olisi Suomen kanssa samoilla linjoilla vakuuskysymyksessä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (120)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suomea ei haittaa, että olemattomista vakuuksista joutuu vielä maksamaan korkean hinnan. Ehdot voi aina salata, niin ei vääräleuat pääse arvostelemaan.

Suomelle on tärkeää vain, että Jutta pääsee sanomaan, että vakuudet saatiin!
Hienoa Jutta ja SDP! 3.7.2012 17:34

Anonyymi
Minä viittaan kintaalla naapurin lainalle johon naapurin kaveri on antanut vakuuden
Nimetön 3.7.2012 17:36

Anonyymi
kokoomus viittaa kintaalle koko eurolle

no, älkää sentään unta nähkö
kokoomushörhöt 3.7.2012 17:36

Anonyymi
Suomenkin talous on täysin kuralla.
asxb 3.7.2012 17:38

Anonyymi
Habsburgeilla isot nenät mitä kintaalla niistää.
jodlaus-jyrki 3.7.2012 17:38

Anonyymi
Kokoomuspuolueen KIMMO SASI ja Kokoomuspuolueen JYRKI KATAINEN ovat syypäät siihen että Hölmölä luovutti Espanjalle ja Italialle valtakirjan, jonka avulla ne voivat tehdä Hölmölän maksettavaksi rajattomasti velkaa.

Sasin ja Kataisen jättimunauksen jälkeen Espanjasta on helppo nauraen kuittailla...

Suomi ja Hollanti eivät voi estää Espanjaa saamasta tukea Euroopan pysyvän vakausmekanismin EVM:n kautta, sanoo Espanjan talousministeri Luis de Guindos.
samaan aikaan Hölmöl 3.7.2012 17:39

Anonyymi
Korkea hinta 20 % täysvakuuksista.

Just!
Nimetön 3.7.2012 17:40

Anonyymi
Lipposella aloitettiin ja Urpiaiseen sortuu, hyvä SDP.
äänestäkää SDP:tä 3.7.2012 17:41

Anonyymi
Mites onko Suomen perustuslaki jo lakkautettu vai leikitäänkö vain ?


Suomen hyväksymä sopimus EVM:n perustamisesta mahdollistaakin hätätilamenettelyn soveltamisen tilanteessa, jossa tuen tarve on kiireellinen ja riskit koko euroalueen taloudelle merkittävät. Tukipäätöksen taakse tarvitaan tuolloin vähintään 85 prosentin äänten enemmistö.



taloussanomat.fi/politiikka/2012/07/02/hatatilanteessa-suomella-ei-olisi-vastaansanomista/201232684/12



Joulukuussa 2011 EU-maiden päämiehet sopivat Saksan ja Ranskan ehdotuksesta, että päätökset EVM:n käytöstä voi tehdä ilman kaikkien osapuolten hyväksyntää 85 %:n määräenemmistöllä. Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan muutos on vastoin Suomen perustuslakia.[3] Kokoomuksen Kimmo Sasi oli ainoa, joka jätti eriävän mielipiteensä.[4]

fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_vakausmekanismi
Hei me leikitään taa 3.7.2012 17:43

Anonyymi
eikö tuo kaksikko käteinen ja urpolainen tajua millään että muut maat pitää niitä ihan idiootteina, tosin pidän minäkin, mutta erittäin vaarallisina idiootteina nimittäin suomelle ja suomen kansalaisille..
kyllästynyt 3.7.2012 17:44
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä