Kirjaudu ▼
 

MT: Lomaileva eduskunta saatetaan kutsua koolle

Lehtikuva
MT: Lomaileva eduskunta saatetaan kutsua koolle
Oppositiopuolueet vaativat, että eduskunnan täytyy pikaisesti kokoontua käsittelemään EU-huippukokouksen päätöksiä. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma saattaa kutsua eduskunnan koolle maanantaina.
Taloussanomat
1.7.2012 15:10 (päivitetty 15:33)
148

Oppositio on vaatinut eduskunnan pikaista kutsumista koolle käsittelemään EU:n huippukokouksen päätöksiä euromaiden tukipaketeista. Keskusta ja perussuomalaiset arvostelevat hallituksen myöntymistä Espanjan pankkien suoraan tukemiseen.

Koollekutsumista arvioidaan maanantaina suuren valiokunnan kokouksen jälkeen, kertoo eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) sanomalehti Maaseudun Tulevaisuudelle.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) syyttää pääministeri Jyrki Kataista (kok.) valtuuksiensa ylittämisestä. Pekkarinen arvelee, ettei Kataisella ollut eduskunnan tarvittavaa valtuutusta sovittuun tukiratkaisuun.

Valiokunnan puheenjohtaja epäilee myös, oliko tukipäätös eduskunnan joitakin päiviä sitten hyväksymän Euroopan pysyvää vakausmekanismia koskevan kriisirahastolain mukainen.

Suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) ei vielä halunnut ottaa kantaa siihen, toimiko Katainen saamiensa valtuuksien mukaisesti. Katainen menee eduskunnan suuren valiokunnan kuultavaksi maanantaina.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sunnuntain Helsingin Sanomat kertooettä valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen mielestä eduskuntaa ei tarvitse kutsua koolle EU:n huippukokouksen päätösten takia.

– Koollekutsuun ei ole tarvetta, koska Suomen vastuut eivät kasva, Urpilainen vakuutti lauantaina.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (148)


Anonyymi
Uskaltaako eduskunta kokoontua, kun rva Urpilainen sen kielsi?

"Saappaat näkee"?
Nimetön 1.7.2012 18:17

Anonyymi
Ihan turhaa tuhlat rahaa tuollaiseen nyky hallitus aivan turha kumileimaisin jolla ei mitään virkaa paitsi rahojen polttamisessa saman tien antaa Brysselin hoitaa verorahojen tuhlauksen sieltäkäsin sentään voisi kansalaisille tulla pienemmät verot kun vähemmän politikkoja sekä ministeriöitä ruokittavana täällä.
Bebe 1.7.2012 18:25

Anonyymi
Kaikki toimii kataisen HALVEKSIMALLA Demokratiaa, PAINOSTAEN kaikki hallituspuolueet RYHMÄKURILLA hänen itsensä haluamiinsa päätöksiin.
Palkkioksi puolueiden ministerit voivat sitten ehdotella ja tehdä mitä tahansa järjettömyyksiä, kataisen niihin puuttumatta.
On aivan sama mitä katainen tai urholainen lupaavat, valehtelunsa he kuittaavat niistä huomauttaneille ylimielisillä kommenteilla, sekä käyttäen medioita mielipiteiden muokkaukseen, toimiensa oikeuttamiseksi.
katainen kävi nyt olleessa kokouksessa tekemässä "mieleisiään päätöksiä" elikkä viemässä muutaman miljardin suomalaisten rahoja kommunistiselle unionille, kuten jättämässä lupauksen vapautemme antamisesta !
DEMOKRATIA EI OLE SA 1.7.2012 18:27

Anonyymi
Katainen ja Urpilainen valehtelevat taas niin et saavat jatkaa.Taas jotain salassa pidettäviä vakuuksia joita ei todellisuudessa ookkaan kusettavat minkä kerkiää ihme kun ei joku jo ammu noita
todellakin loppu tul 1.7.2012 18:33

Anonyymi
- Koollekutsuun ei ole tarvetta, koska Suomen vastuut eivät kasva, Urpilainen vakuutti lauantaina.Jutta, te ette ole JULKISTANEET myöntävänne EVM:ään vieläkään lähes 12mrd:ia! Tietysti kun asia tulee ilmi, annatte olettaa sen olevan sama vakuus kuin EVVR-sopimuksessa.. Luku on sama, "yritys/yksityishlö" eri!Haluan mummoni tietävän asiasta kun saa vielä äänestääkin! Samoin muutaman muun, ketkä seuraavat kybä-uutisia jossa näistä asioista ollaan aivan hysss!
EI DIKTATUURI VALTIOSSA SAA PUHUA MITÄÄN MINKÄ SIILINJÄRVEN IDI AMIN KIELTÄÄ KAIKKI PERUMAAN TV LUPA SAA KATSOA PUOLI VUOTTA ILMAN
Nimetön 1.7.2012 18:43

Anonyymi
Sunnuntain Helsingin Sanomat kertoo, että valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen mielestä eduskuntaa ei tarvitse kutsua koolle EU:n huippukokouksen päätösten takia.

- Koollekutsuun ei ole tarvetta, koska Suomen vastuut eivät kasva, Urpilainen vakuutti lauantaina.


Jutan lausunnot alkavat yhä enemmän muistuttaa Jykken lausuntoja.
Nimetön 1.7.2012 18:46

Anonyymi
Me nauretaan venäjän dem
Nimetön 1.7.2012 18:51

Anonyymi
Suomen omat republikaanit ovat kuin kopio jenkeistä. Kaikki pois pienyrittäjiltä ja duunareilta. Rahat niille joilla rahaa on ja loput euhun. Viimeinen mielipide on kuitenkin kataisen johtoasemassa. " Nähdä kokoomus ja kuolla ", Suomineito sanoi.
Nähdä... 1.7.2012 18:57

Anonyymi
Älää viitsikö narista. Suomen kuningas J. Käteinen on saanut kaiken mahdollisen vallan ajaa tämä maa perikatoon. Sen mahdollistivat kaikki Kokoomusta äänestäneet.
Golden boy 1.7.2012 19:00

Anonyymi
Nää Kreikka-Espanja-ym.-tuet on ihan hyvä juttu: kohta on Suomen karsittava sossu-loisten elatustuista ja taidetalo-rakennushankkeista.

Jaa no - voihan aina veroja nostaa 20%-yksikköä. Ja alv-% 50:een.
Ja poistaa lapsilisät sekä kouluruuan ja puolittaa eläkkeet.
talousnero 1.7.2012 19:02
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä