Kirjaudu ▼
 

Irlanti riemastui: Mahdottomasta tuli totta

EPA
Irlanti riemastui: Mahdottomasta tuli totta
200
Irlannin pääministeri Enda Kenny iloitsee Euroopan unionin (EU) torstaisen huippukokouksen päätöksistä.
Bloomberg–Taloussanomat
29.6.2012 11:07
37

– Siitä, mikä ei ollut mahdollista, on tullut nyt totta, Irlannin pääministeri Enda Kenny sanoi kokouksen jälkeen.

Irlanti joutui turvautumaan muiden euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) hätälainoihin marraskuussa 2010, kun maan pankit sortuivat myöntämiinsä lainoihin ja valtio ryhtyi tukemaan niitä.

Torstain kokouksessa euromaat sopivat, että Euroopan vakausmekanismi (EVM) voi pääomittaa vaikeuksiin joutuneita euromaiden pankkeja suoraan. Aiemmin euromaat ovat pitäneet kiinni linjasta, jonka mukaan pankeille päätyvän lainarahan täytyy kulkea eurovaltioiden kautta.

– Nyt on luotu perustavanlaatuinen periaate EVM-rahoituksesta, joka katkaisee valtion ja pankkien välisen yhteyden, Kenny sanoi.

Irlanti on yrittänyt saada muita Euroopan maita jakamaan kuormaa, jota sille on kertynyt kriisipankki Anglo Irish Bankin pelastamisesta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Markkinoilla päätökset vahvistivat sijoittajien luottamusta Irlannin velanmaksukykyyn. Lokakuussa 2020 erääntyvien Irlannin valtionlainojen, markkinakorko laski 0,23 prosenttia 6,87 prosenttiin.

Irlannin valtionlainojen korkotaso on nyt noin prosenttiyksikön matalammalla tasolla kuin vuoden 2010, kun valtio joutui turvautumaan kansainväliseen apuun.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (37)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Stubb: Suomella vahva neuvotteluasema, emme huutele puskista"

Hs, tanaan.
Talonmies 29.6.2012 11:04

Anonyymi
Käsittääkseni EVM voi tukea vain EVM jäseniä, jotka ovat valtiot. Pankit eivät ole jäseniä. Ja valtioitakin voidaan tukea vain tiukoin ehdoin. Missäs ne tiukat ehdot on ???

2 artikla

Artiklan mukaan EVM on kansainvälinen rahoituslaitos, jonka jäseniä ovat euroalueeseen kuuluvat valtiot.


3 artikla.

EVM:n tehtävänä on hankkia varoja ja myöntää tiukoin ja tarkoituksenmukaisin ehdoin rahoitusapuvälineen kannalta tukea EVM:n jäsenelle, jolla on vakavia rahoitusvaikeuksia tai jota tällaiset vaikeudet uhkaavat.

Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta



217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+34/2012&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD
öööö 29.6.2012 11:07

Anonyymi
Olen sanaton.
Nimetön 29.6.2012 11:08

Anonyymi
Esi isämme söivät kaarnaa ja lehti 2 miljoonaa vuotta sitten.Sama taitaa meillä olla edessä,holtittoman pankkien tukemisen kanssa.
Hoikkapoika 29.6.2012 11:10

Anonyymi
EVM, jota ei lait ja syytteet koske, eli rahan imentä tulee olemaan mielivaltaista. Tiesikö Jani Toivola, mitä oikein meni äänestämään ?


Jani Toivola: "Eduskuntaan tarvitaan tanssikerhoja"
Talonmies 29.6.2012 11:10

Anonyymi
Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Yhtisvastuu veloista häämöttää jo. Ja kun rakenteellisista uudistuksista Espanjan kohdalla luovuttiin on sama edessä m,uillakin. Miksei Suomikin voisi saman tien palkata 5000 poliisia lisää ja tuplata hoitohenkilöstön. Kun kerran joku muu maksaa ja yhteisvastuu EU:ssa hoitaa? Kannattaako enään kurjistaa kun on pöytä auki.
Hyvinvointia taantum 29.6.2012 11:12

Anonyymi
Stup on täysi idiootti.
t 29.6.2012 11:13

Anonyymi
Eurovetelillä alkoivat taas bileet, kun maksaja saatiin selville.
Nimetön 29.6.2012 11:14

Anonyymi
Ööh, miten niin erottaa pankit ja valtiot? Käsittääkseni nyt pankkien kytköksessä on yhä enemmän valtioita - jopa osattomia.
Sähköasentaja 29.6.2012 11:15

Anonyymi
Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Yhtisvastuu veloista häämöttää jo. Ja kun rakenteellisista uudistuksista Espanjan kohdalla luovuttiin on sama edessä m,uillakin. Miksei Suomikin voisi saman tien palkata 5000 poliisia lisää ja tuplata hoitohenkilöstön. Kun kerran joku muu maksaa ja yhteisvastuu EU:ssa hoitaa? Kannattaako enään kurjistaa kun on pöytä auki.


Mielummin otetaan lisävelkaa 60% BKT:sta, ja jätetään kaikki verot maksamatta muutaman vuoden, myös alv.
Säästyneet rahat siirretään Sveitsiläisille tileille.
Joo joo 29.6.2012 11:16
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä