Kirjaudu ▼
 

Hollande: EVM-päätös on helpotus Italialle ja Espanjalle

Reuters
Hollande: EVM-päätös on helpotus Italialle ja Espanjalle
Ranskan presidentin Francois Hollanden mukaan korkeat velanhoitokustannukset tekevät Ranskasta "haavoittuvaisen".
Bloomberg
29.6.2012 18:58
51

– Ranskan valtionvelka on vaarallisella tasolla, Hollande sanoi Euroopan unionin huippukokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa.

Hän ei ottanut kantaa siihen, joutuuko myös Italia hakemaan tukea muilta euromailta. Presidentin mukaan huippukokouksessa neuvotellut päätökset Euroopan vakausvälineen EVM:n ehdoista helpottavat Espanjan ja Italian tilannetta.

Hollande kertoi olevansa tyytyväinen kokouksessa sovittuihin toimiin talouskasvun ja vakauden edistämiseksi. Hänen mukaansa Eurooppa on nyt oikealla polulla.

Ennakko-odotusten mukaan myös euroalueen yhteiset velkakirjat, eurobondit, olisivat olleet keskustelussa huippukokouksessa. Hollande mukaan eurobondit ei ole "päätös, joka tehdään tänään".

Myös euroryhmän seuraavasta puheenjohtajasta on esitetty arvauksia julkisuudessa. Nykyisen puheenjohtajan, Luxemburgin pääministerin Jean-Claude Junckerin kolmas kausi euroalueen maiden ryhmän johdossa päättyy kesäkuun lopussa.

– Lykkäsimme keskusteluja seuraavaan euroryhmän kokoukseen, Hollande sanoi EU-huippukokouksen jälkeen Brysselissä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hänen mukaansa on mahdollista, että Juncker jatkaa puheenjohtajana myös tulevaisuudessa. Hollande ei ottanut kantaa siihen, tukeeko hän Saksan valtiovarainministeriä Wolfgang Schäublea euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi.

Eilen alkanut EU-huippukokous päättyi tänään iltapäivällä. Muun muassa Yle ja Helsingin Sanomat uutisoivat euromaiden johtajien pitäneen iltapäivällä vielä ylimääräisen minikokouksen, jossa selvitettiin viime yön kokouksen päätöksiä.

Yli yön jatkuneissa maratonneuvotteluissa muun muassa päätettiin, että Espanjan pankkeja voidaan pääomittaa suoraan Euroopan kriisirahastoista.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (51)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"EVM-päätös on helpotus Italialle ja Espanjalle"

Tämä päätös tarkoittaa sitä, että velat jäävät maksamatta. Espanjan kansa on jo ilmoittanut, ettei sitä saa sotkea pankkikriisiin.

Espanjan hallitus onkin ilmoittanut kansalaisilleen, ettei pankkikriisi tule espanjalaisten maksettavaksi.


Ei tulekaan. Pankkikriisin maksavat pankkien osakkeenomistajat. Tähän mennessä on maksettavaa tullut 2000 miljardia. Silti täällä ruikuttavat ihan muut kuin sijoittajat.
Nimetön 29.6.2012 19:05

Anonyymi
Hollande kertoi olevansa tyytyväinen kokouksessa sovittuihin toimiin talouskasvun ja vakauden edistämiseksi. Hänen mukaansa Eurooppa on nyt oikealla polulla.


Markkinat näyttävät olevan Hollanden kanssa samaa mieltä. Jyrki ja Jutta lähtivät hakemaan siedettävää ratkaisua, mutta saivatkin erinomaisen.
Nimetön 29.6.2012 19:05

Anonyymi
"EVM-päätös on helpotus Italialle ja Espanjalle"

Tämä päätös tarkoittaa sitä, että velat jäävät maksamatta. Espanjan kansa on jo ilmoittanut, ettei sitä saa sotkea pankkikriisiin.

Espanjan hallitus onkin ilmoittanut kansalaisilleen, ettei pankkikriisi tule espanjalaisten maksettavaksi.
Talonmies 29.6.2012 19:05

Anonyymi
" Ei niin pahapäistä kakaraa löydy kaupan kassaltakaan,
joka uhkaisi kaataa koko hyllyn jos ei saa jätskiä, Soini kuvailee.".

Pahapäinen kakara on Timppa, joka uhkaa kaataa koko euron
oman kannatuksensa vuoksi. Ja toiset kakarat juoksevat perässä.

Mikä vika eurossa ?
Kukaan tai mikään tähän maailmaan valmiina syntynyt.
Viimeajan lainamarkkinat osoittaneet, että maakohtaiset
riskit tiedostettu.
Valuutta se viimeinen keino mitään pelastaa.
Kuka tosiaan uskoo, että Norjan menestys on oma valuutta eikä öljy.
Kuka tosiaan uskoo, että Ruotsin menestys on oma valuutta eikä
täysin Suomesta poikkeva lainsäädäntö ?
Mitä yhteistä on Alaskassa asuvalla valkoisella juristilla
ja Floridassa asuvalla latinoperäisellä taksikuskilla ?

On hienoa, että kaikki kommentoijat ovat perehtyneet esim.
yritusverolainsäädäntöön kaikissa maailman maissa...
Muusta lainsäädännöstä puhumattakaan, mutta asiantuntemusta
löytyy joka talonmieheltä.
Tööt 29.6.2012 19:07

Anonyymi
Helpotushan se on että etelä sai nyt rahahanat auki. Pohjoisen veronmaksaja maksaa kaiken. Hyvin pelattu etelältä.
Nimetön 29.6.2012 19:07

Anonyymi
- Tämä on hallitukselle katastrofi. Nyt avattiin EU:n laajuinen pankkituki, vaikka koko ajan on sanottu, ettei sitä tultaisi tekemään. Suomalaisen veronmaksajan varoista ruvetaan nyt tukemaan esimerkiksi espanjalaisia, italialaisia ja kyproslaisia pankkeja, oppositiopuolue perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi päätöstä Taloussanomille.


Mitä se Timppa ruikuttaa. Markkinat kertoivat selvästi päätösten olleen oikeat.
Nimetön 29.6.2012 19:07

Anonyymi
Tällä menolla Suomi joutuu sekasortoon ja perikatoon hyvin pikaisesti!!! KOKOOMUKSEN OLLESSA MAANHERRANA...
Kääk! 29.6.2012 19:07

Anonyymi
"Sauce Hollandaise" sopii kastikkeeksi parsaan,mutta huonosti presidentiksi. Sosialistit kaatuvat aina sitten kun ovat tuhlanneet muitten rahat loppuun.
SAUCE HOLLANDAISE 29.6.2012 19:07

Anonyymi
Vielä suurempi helpotus Ranskalle.
Nimetön 29.6.2012 19:08

Anonyymi
Voi voi kun pääsisi taas pian äänestämään. KOK = 0%, SDP = 0%, RKP = 0%
buy 29.6.2012 19:10
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä