Kirjaudu ▼
 

Tanskalaiset lämpenevät eurolle, mutta...

Timo Toivanen/Lehtikuva
Tanskalaiset lämpenevät eurolle, mutta...
Kärjistyvän eurokriisin keskellä tanskalaisten euromyönteisyys on lievässä nousussa. Asetelma on kuitenkin selvä. Jos kansanäänestys järjestettäisiin nyt, selkeä enemmistö tanskalaisista sanoisi eurojäsenyydelle "Ei".
Taloussanomat
27.6.2012 11:34
34

Tanskalaiset suhtautuvat eurojäsenyyteen torjuvasti. Danske Bankin tuoreen kyselyn mukaan 56,7 prosenttia tanskalaisista äänestäisi eurojäsenyyttä vastaan, jos kansanäänestys pidettäisiin nyt. Kysely järjestetään neljännesvuosittain.

Vaikka valuuttaunionin vastaisuus on edelleen vahvaa, kesäkuun kyselyssä vastustajien johtoasema jäsenyyttä kannattaviin on hiukan kaventunut. Nyt jäsenyyden vastustajien etumatka kannattajiin nähden oli 39,5 prosenttia, kun vielä maaliskuussa ero oli lähes 42 prosenttia. Viime joulukuussa vastustajien etumatka oli vielä 44,6 prosenttia.

Syvenevän eurokriisin huomioon ottaen eurovastaisuuden odotettiin vahvistuvan edelleen. Etumatkan kutistuminen johtuu Danske Bankin tiedotteen mukaan pitkälti epävarmojen kansalaisten siirtymisestä "kyllä"-leirin suuntaan.

Danske Bank arvioi vastustuksen pysyvän vahvana myös siksi, että Tanskan keskuspankin korkotasoja on laskettu lähelle euroalueen alhaisia korkoja. Vielä kolme vuotta sitten Tanskan korot olivat huomattavasti korkeampia. Alhaiset korot eivät enää kannusta liittymään euroon.

Tanskalaiset tuskin äänestävät eurojäsenyydestä lähitulevaisuudessa. Danske Bankin mukaan äänestystä tuskin nähdään Tanskan nykyhallituksen aikana. Seuraavat parlamenttivaalit järjestetään vuonna 2014.

∇ Mainos ∇
Tagit euronkriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (34)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Koska Nalle laittaa Danske pankin verkkosivut kuntoon ?
Nimetön 27.6.2012 11:35

Anonyymi
Kah, tanskalaisetkin hiffas että man velkaongelmat voidaan hoitaa suomalaisten kukkarosta.


Eipä ole senttiäkään suomalaiset maksaneet toisten velkoja.
Nimetön 27.6.2012 11:36

Anonyymi
Kah, tanskalaisetkin hiffas että man velkaongelmat voidaan hoitaa suomalaisten kukkarosta.
Eiköhän me Pisa-mall 27.6.2012 11:38

Anonyymi
Korkeilla koroilla meitä uhkailtu jatkuvasti jos emme ole eurossa.

Miten Tanska sen tekee?
HÖ ? 27.6.2012 11:38

Anonyymi
Eu laatii direktiivejä. Kaksi maata jakavat niiden käyttöönotossa jumbosijan ; Kreikka ja Suomi.
Nimetön 27.6.2012 11:39

Anonyymi
Vastustus on pysynyt vahvana -> tanskalaiset lämpenevät eurolle???
Nimetön 27.6.2012 11:39

Anonyymi
Mikäli vastaus on ei eulle, ei tässä tilanteessa tule järjestää äänestystä tästä asiasta.
Voidaan kaivaa joku äänestyspäätös joskus vuodelta joskus jossa todetaan kansalaisten halunneen liittyvän euhun ja euroon.

TÄMÄ on demokratiaa.
Nimetön 27.6.2012 11:40

Anonyymi
Niin kauan ei kannata liittyä euroon, kun EU:n johdossa on poliitikkoja, jotka kuvittelevat yhteisen valuutan tarkoittavan yhteisiä velkoja.
Velkaveto poikki jo 27.6.2012 11:43

Anonyymi
Jaha, lämpenee, koska maan pankit ovat kuralla. Täytyyhän maksaja EU:n piikki saada auki. Pääministerimme varmaan jo nauraa täysin hysteerisesti.
Härmä-poika betalar 27.6.2012 11:44

Anonyymi
Niin kauan ei kannata liittyä euroon, kun EU:n johdossa on poliitikkoja, jotka kuvittelevat yhteisen valuutan tarkoittavan yhteisiä velkoja.


Eli sitten voi liittyä vaikka heti.
Nimetön 27.6.2012 11:44
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä