Kirjaudu ▼
 

Kreikan yksityistämisrahaston johtaja erosi

REUTERS/Yiorgos Karahalis
Kreikan yksityistämisrahaston johtaja erosi
Kreikan valtion yksityistämisohjelman toteuttamisesta vastaavan TAIPED-rahaston johtaja Yiannis Koukiadis on eronnut tehtävästään. Asiasta kertoo sanomalehti Kathimerini englanninkielisessä verkkoversiossaan.
Taloussanomat
27.6.2012 15:35
22

Lehden mukaan keskiviikkona kävi ilmi, että Yiannis Koukiadis on toimittanut eroanomuksensa väliaikaiselle valtiovarainministerille Giorgos Zanniakselle. Anomuksessa Koukiadis kertoo eron johtuvan henkilökohtaisista syistä.

Koukiadis ehti johtaa TAIPED-rahastoa viime vuoden heinäkuusta lähtien.

Kreikan uusi hallitus on ilmoittanut tukevansa valtion yksityistämisohjelmaa. Hallitus suhtautuu kuitenkin varauksella niin sanottujen strategisten omistusten myymiseen, Kathimerini kertoo.

Kreikkalaisen sanomalehden mukaan TAIPED on pysäyttänyt yksityistämiset toistaiseksi maan poliittisen tilanteen takia.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (22)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ensin sairastui valtiovarainministeri ja sitten eroaa henkilökohtaisista syistä yksityistämisrahaston johtaja. Eikö sieltä Kreikasta löydy terveitä ja asiaansa omistautuvia ihmisiä johtajiksi?
Mika 27.6.2012 15:36

Anonyymi
Eikö sieltä Kreikasta löydy terveitä ja asiaansa omistautuvia ihmisiä johtajiksi?


Löytyy ja juuri he siirtyivät sairaseläkkeelle. Vain epäterve jää npihin hommiin maassa, jossa kuollutkin saa eläkettä.
Uskomme kuoleman jäl 27.6.2012 15:41

Anonyymi
Olisiko henkilökohtainen syy että oli saanut tarpeekseen, sinne sveitsiläiselle tilille.?
Nimetön 27.6.2012 15:41

Anonyymi
yllättävää. Mitähän ko toimija lienee yksitäistyttänyt toiminta aikanaan?

Toisaalta tapa syödä ne tuottavat osat ja jaelle ne yksityisille tuskin palvelee veronmaksajien etua. maassa jossa verojen maksu ei toimi
mistäs noi sais sit 27.6.2012 15:42

Anonyymi
Eihän se edes niitä oikeasti aloittanut. Sillä oli kyllä rivakasti postiosoite ja henkilökunta. Sen sijaan, kun saksalainen toimittaja kuukausia perustamisen jälkeen yritti tehdä haastattelua, ei löytynytkään toimistoa, ei puhelinnumeroa mihin ottaa yhteyttä.
Harmaa talous 27.6.2012 15:43

Anonyymi
Kumpaa tarjotaan tilalle: Erkkiliikasta vai Noukian Floppia?
Molempi parempi 27.6.2012 15:44

Anonyymi
Koukiadis kertoo eron johtuvan henkilökohtaisista syistä


Eli suomeksi: nyt on niin paljon rahaa sullottu omiin taskuihin, että enempää ei mahdu.
Nimetön 27.6.2012 15:44

Anonyymi
Näitä "henkilökohtaisia" syitä alkaa pikkuhiljaa tippumaan ja kohta myös muuallakin....
Nimetön 27.6.2012 15:44

Anonyymi
Taisi saada Koukiaadis koukittua posansa täyteen!
roihu 27.6.2012 15:47

Anonyymi
Ei sentään sairastunut, kuten poliitikoilla on Kreikassa tällä hetkellä tapana!

No vastuusta pääsee eroon monella tapaa.
Nimetön 27.6.2012 15:48
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä