Kirjaudu ▼
 
Merkel: Eurobondeja ei tule niin kauan kuin elän

EPA
Merkel: Eurobondeja ei tule niin kauan kuin elän
Saksan liittokanslerin mukaan yhteisiä velkakirjoja ei tulla näkemään käytössä hänen elinaikanaan, Reuters kertoo.
Reuters
26.6.2012 20:41
134

Saksan liittokansleri Angela Merkel on toistanut jyrkän negatiivisen kantansa euroalueen yhteisiin joukkovelkakirjoihin, niin sanottuihin eurobondeihin.

Uutistoimisto Reuters kertoo Merkelin sanoneen tänään Saksan hallituspuolueiden tapaamisessa, ettei eurobondeja tulla näkemään käytössä hänen elinaikanaan.

– En näe yhteisten velkavastuiden tulevan käyttöön niin kauan kuin minä elän, tapaamiseen osallistuneet kertovat Merkelin sanoneen.

Merkel sanoi eilen, että velkavastuiden jakaminen euroalueen maiden kesken olisi "taloudellisesti vääränlaista toimintaa ja haitallista".

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Etenkin Ranska on ajanut eurobondien käyttöönottoa. Eurobondeissa vastuu velkojen takaisinmaksusta olisi euromaiden yhteisellä vastuulla, joten Suomen, Saksan ja muiden talouttansa hyvin hoitaneiden velkakorot nousisivat, kun taas kriisimaiden korkojen toivottaisiin laskevan.

Merkel sanoi myös, ettei yhteisiä velkavastuita tulla ottamaan käyttöön Saksassakaan. Vielä eilen kerrottiin, että Saksan hallitus ottaisi taloudellisen vastuun maan osavaltioiden veloista.

Ihmiset Angela Merkel
Tagit euronkriisi
Lisää Aiheesta
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (134)

Anonyymi
Nyt katsotaan että mistä tipu pissii :-)
Löytyykö merkeliltä tarpeeksi palleja.
jormakai 26.6.2012 23:07

Anonyymi
Me vanhat pierut vielä muistamme herran, joka sanoi että Suomi devalvoi vain hänen kuolleen ruumiinsa yli.Mies on edelleen elossa ja kaiketi kohtalaisessa voinnissa.

Niinpä, ja se vuosia linnassa istunut oikeustieteen tohtori tais tehdä silläkin vitsillä silloin reippaasti fykyä... mitä itte ainakin sanoi.
Voikohan tästä vetää samat positiot, kun ei tälle mitään muutenkaan mahda :)
Koska se kokous on?? 26.6.2012 23:08

Anonyymi
Lyödään vaikka tonnista vetoa ettei tule !

Siis nehän tulevat...huomenna. Nämä euro-ongelmat on tähänkin asti hoidettu niin, että ensin kielletään sitten seuraavana päivänä ilman aitoja tunteita todetaan, että:"...harmillista mutta, kun...".

Merkelillä on nyt vaan veressä hyvä adrenaliini-hormoni-sokeri-ym. taso: käsi on ojossa ja kovana.
Nimetön 26.6.2012 23:08

Anonyymi
Kun suomi devalvoi,se pelasti tämän maan ja meillä oli OMA VALUUTTA,isänmaallinen MARKKA,jonka avulla moni asia oli helpompaa!EUROSSA EMME VOI DELVOIDA,mutta voimme devalvoitua,ilman että meiltä kysytään mitään!EURO OLI SUURI VIRHE,jossa pienen maan ei pitäisi olla mukana,varsinkaan yhdessä välimeren maiden kanssa,nyt nähdään mitä heidän ihana "siestakulttuurinsa" on,jotkut vielä ylistää välimeren "kultuuria",huh,huh,muuttaisivat sinne asumaan!OMA MAA,OMA VALUUTTA,OMA RUOKA ja VAIN OMAT VELAT,ei muiden...
Markan voima näkyi 9 26.6.2012 23:11

Jep. Meinasinkin, mahtaakohan tuo euro revalvoitua eurobondipäätöksen jälkeen??? Vai oliko se jo kontattu?

Eikö se devalvoidu paremminkin? Nyt jo?
Nimetön 26.6.2012 23:23

Halvempaa bensaa :) 26.6.2012 23:26

Anonyymi
Niin, siis sen myönteisen, joka ilmeisesti on tulossa. Mehän tavallaan voitetaan halvalla eurolla työpaikkoja, mutta hävitään öljyssä...
Nimetön 26.6.2012 23:29

Anonyymi
Ei suuruus aina ole etu. Suur Oulu= kriisi alue, Suu Kouvola= kriisi alue, Suur Salo= kriisi alue jne. Pienempi alue on monasti ketterämpi. Euro-alue on täysin mahdoton ajatus. Jos esim. velat sosialisoidaan niin siitä seuraa automaattisesti moraalikato vai tekisitkö sinä lujasti töitä että voisit maksaa naapurisi viinavelat. En minä ainakaan tekisi. Tämä rahan kylväminen Etelän mafionsoille on jo nyt aiheuttanut moraalikatoa Suomessa. Tämä tuntuu yksinkertaiselta mutta niin se kuitenkin on.
Levy-seppä 26.6.2012 23:30

Anonyymi
Kyllä Jyrki lähtee eurobondeihin ilman Merkeliäkin. Jyrki tekee antamisellaan
hyvää etiäpäin, Jykke on kaikkeen valmis kuin partiopoika puustapudotetun
Hämmästyneelä ilmeellä..
Ainahan me euro pyst 26.6.2012 23:32

Anonyymi
Eikö se devalvoidu paremminkin? Nyt jo?

Niin nyt, epävarmuuden takia.
Mutta palaammeko myönteisen eurobondipäätöksen mukana "1.40-1.50taala/euro"
tasoille, jolloin se kilpailukyky on taas viime talven tasolla, jenkkejä vastaan.
Ja, kai se suhde, euro per juani, ratkaisee enemmän?
Jaa a 26.6.2012 23:34
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä