Kirjaudu ▼
 

Urpilainen Ylelle: Kreikalle ei anneta velkahelpotuksia

Lehtikuva
Urpilainen Ylelle: Kreikalle ei anneta velkahelpotuksia
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan Suomi suhtautuu torjuvasti Kreikalle myönnettäviin velkahelpotuksiin.
Taloussanomat
21.6.2012 19:33
96

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Suomi ei hyväksy Kreikan toiveita saada lisäaikaa säästöohjelmalleen.

Urpilaisen mukaan Suomi ei ole valmis pidentämään Kreikan säästöohjelmaa. Kreikan tuore hallitus on esittänyt kahta vuotta lisäaikaa säästöohjelmansa toteuttamiseen.

– Meillä on se käsitys, että lisäaika tarkoittaa lisää rahaa. Ja tämä on meille mahdotonta, Urpilainen sanoi Ylen uutisille.

Yle Uutisten saamien tietojen mukaan euromaat olisivat valmiita vapauttamaan miljardi euroa Kreikan lainaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Urpilainen osallistuu tänään euromaiden valtiovarainministereistä koostuvan euroryhmän kokoukseen Luxemburgissa. Kokouksessa keskustellaan talousnäkymistä ja etsitään ratkaisua Kreikan ja Espanjan ongelmiin. Espanja esittelee kokouksessa tuoreen pankkiselvityksen, jonka pohjalta haarukoidaan pankkien tarvitsemaa rahoitustukea.

Huomenna juhannusaattona koolla ovat kaikkien EU-maiden valtiovarainministerit.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (96)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ihmeellistä, ettei tästä Euroopan tämänpäiväisestä vakausmekanismiasiasta ole juuri missään lehdessä otsikoita. Tässähän annetaan kuitenkin ulkopuoliselle salaisesti toimivalle puljulle oikeus kupata rahaa Suomen valtiolta ja kyseisen putiikin henkilöstö toimii lakien syytesuojan kanssa kaikkien lakien yläpuolella. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, ettei tuommoiseen pitäisi Suomen lähteä. Media tuntuu olevan kokonaan Kokoomuksen talutusnuorassa kun Halla-Ahon päiväsakon suuruus ja vaikka Hakkaraisen kalsarit ovat tärkeämpi asia uutisoitavaksi isoin otsikoin kuin se, että päätäntävalta siitä, että kuinka valtiomme rahoja käytetään ulkoistetaan jollekin lakien yläpuolella toimivalle isokenkäisten salaseuralle.
Toimittajat aivan kädettömiä...
Urpolainen ja Kätein 21.6.2012 19:36

Anonyymi
Vielä se takki taas kääntyy.
Uffe 21.6.2012 19:42

Anonyymi
Sama Jutta Urpilainen keväällä 2011 vakuutteli sitäkin, että Suomi ei anna kriisimaille lainaa ilman täysiä vakuuksia. Mutta sitten kohta Kreikalle kuitenkin annettiin!

Jutta siis söi sanansa. Miksi ihmeessä suomalaisten äänestäjien tällä kertaa pitäisi luottaa häneen?
Lassi 21.6.2012 19:42

Anonyymi
Nyt Jykä ne painihaalarit päälle ja hommiin.
Varastotyöntekijä 21.6.2012 19:42

Anonyymi
Ennen sadut alkoi , olipa kerran, nykyisin "Kreikalle ei anneta velkahelpotuksia"
Nimetön 21.6.2012 19:42

Anonyymi
Nyt Jurpiska suu kiinni. Aamulla myitte koko maan! Ja sie vielä luulottelet että sulta jotain kysytään. Mee reeperpanille koittaan onnees.
Nimetön 21.6.2012 19:45

Anonyymi
Olet jo Jutta ne luvannut, pelaat vaan peliä jolla yrität puhdistaa naamaasi.
erkkimerkki 21.6.2012 19:45

Anonyymi
Lisäaika Kreikalle todella merkitsisi uusia pelastuspaketteja.
Kreikka 3-n. 50mrd on jo lähes selvä.

2v lisää merkitsisi Kreikka 4:sta.

Summat olisivat kaiketi samanlaisia kuin 3:ssa, eli Kreikan ylläpitoa laksi vuotta lisää.
Urpilainen hyväksyy 21.6.2012 19:47

Anonyymi
Lausunto on samaa sarjaa, kuin erään toisen todellisuudentajunsa menettäneen niskalenkki, tienaaminen ja muistakaa luku 1,9 miljardia vastuut ei siitä kasva...HÖPINÄT!
Kääk! 21.6.2012 19:47

Anonyymi
Suomalaisten mielistelyä vaan , rahan pumppaus jatkuu entiseen tapaan. Olis hiljaa ja eroais tehtävästään heti.
Nimetön 21.6.2012 19:49
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä