Kirjaudu ▼
 

G20 painostaa Eurooppaa

REUTERS/Jason Reed
G20 painostaa Eurooppaa
Maailman kahdenkymmenen rikkaimman valtion kokouksesta on muodostumassa eurooppalaisten johtajien piinapenkki. Meksikon Los Cobosiin saapuneet G20-maiden johtajat muualta maailmasta tekivät heti kokouksen alussa selväksi, että Euroopan on ratkottava kriisinsä, ennen kuin se voi odottaa apua muulta maailmalta.
Erika Keppola
19.6.2012 09:34
54

Maailman kahdenkymmenen rikkaimman maan kokouksen alussa katseet kohdistuivat Euroopan johtajiin. Euroopan ulkopuolelta tulleet johtajat moittivat vanhan mantereen johtajia talouskriisin huonosta hoidosta paikoitellen kovasanaisesti.

Esimerkiksi OECD:n pääsihteeri Angel Gurría syytti euroalueen johtajia siitä, etteivät yhteisvaluutan jäsenet ole hyödyntäneet kylliksi olemassa olevaa arsenaaliaan kriisin hillitsemiseksi.

– Euroopassa palaa juuri nyt, ja se vaikuttaa koko järjestelmään. Kyse ei ole enää vain Euroopan asiasta, Gurría sanoi Financial Timesin mukaan.

Myös Kanadan valtiovarainministeri Jim Flaherty jakoi maansa televisiolähetyksessä pyyhkeitä Euroopalle.

– Kyse ei nyt ole köyhistä valtioista. Todellisuus on se, että me ei-eurooppalaiset G20-maat epäröimme suuresti varallisuuden antamista varakkaille Euroopan maille.

Osa Euroopan johtajista vastasi kritiikkiin huomauttamalla, ettei Eurooppa ollut vuoden 2008 kriisin alkuperäinen lähde. Puolustuspuheissa kerrottiin myös, että Eurooppa edistyy jatkuvasti uusien asioiden hallitsemisessa.

Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso kyseenalaisti uhmakkaasti saadun kritiikin erityisesti niiltä mailta, jotka eivät ole demokratioita.

– Emme tulleet tänne kuulemaan saarnoja demokratiasta ja siitä, miten hallita talouttamme. Emme nauti ongelmistamme, Barroso sanoi.

Kreikan vaalitulos antoi muun maailman johtajille tilaisuuden vaatia Eurooppaa ottamaan kriisistä niskalenkki. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama luonnehti positiiviseksi mahdollisuutta saada Kreikkaan vakaa hallitus.

Pankkiunionia
väläytettiin

Kritiikistä huolimatta G20-kokouksen ei odoteta ratkovan talouskriisiä. Nimetön lähde kertoi uutistoimisto Reutersille, ettei kokouksessa solmita uusia velvoitteita, vaan tarkoitus on sitouttaa osallistujat estämään kriisin laajentuminen hallitsemattomaksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lähteen mykaan myös eurooppalaisen pankkiunionin synnyttämisestä on viitteitä.

– G20-maihin kuuluvat euroalueen johtajat tekevät tarpeelliset poliittiset toimenpiteet alueen vakauden ja kiinteyden hyväksi, mukaan lukien rahamarkkinoiden toimintakyvyn varmistamisen ja luomalla valtioiden rajat ylittävän sääntelyalueen, lähde kertoi.

Vastaavanlaisia kommentteja kuultiin kuitenkin jo marraskuussa, jolloin 90 prosenttia maailman tuloista vastaavien maiden johtajat kokoontuivat Ranskan Cannesissa.

Kokouksen suurimmat paineet kohdistuvat Saksan liittokansleri Angela Merkeliin, jonka halutaan puuttuvan yhteisvaluutta-alueen kriisiin aiempaa päättäväisemmin. Toisaalta monet diplomaatit alkavat yhtyä yleiseen kritiikkiin, jonka mukaan Merkel jarruttaa kriisin ratkaisua.

Iso-Britannian pääministeri David Cameronilta riitti kuitenkin ymmärrystä Merkelille.

– On ymmärrettävä Saksan vaikeuksia. On poliittisesti vaikeaa tehdä ratkaisuja, joita taloustilanne edellyttää.

Myös Cameron kuitenkin patisti lahden takaista kollegaansa ottamaan askelia eteenpäin.

– Mutta jos yhteisvaluutan halutaan toimivan, ainakin joitain vaikeista ratkaisuista on tehtävä. Euroalueessa pitäisi olla joitain elementtejä pankkiunionista, kuten tulonsiirtoja, Cameron esitti.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (54)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Barosso syytti jenkki pankkeja eu rahojen ryöstämisestä mutta suomi myi suoraan asunto CDS paperinsa jenkki pankeille, eli siirsi riskin näille vastoin eu lain säädäntöä.
Näin SUOMI joudutti kriisin syntymistä nuolen dollaria ja ajaen omalta osalta eu:n kriisiin ja nyt huutaa pää punaisena muille muka rikkeistä.
Barosso sanoi kuten saitte lukea EMME TARVITSE NEUOJA.
Mitä muuta tarvitsette kuin neuoja kun mikään ei mene perille mutta muita haukutte ja imperialistisilla toimilla häiritsette maailman kauppaa.
Ääliö älä lyö ööliä 19.6.2012 9:39

Anonyymi
"Kreikan vaalitulos antoi muun maailman johtajille tilaisuuden vaatia Eurooppaa ottamaan kriisistä niskalenkki."

Eivätkö he olekaan kuulleet Siilinjärven suuren pojan saavutuksista?
Jyrki "Elmo&quo 19.6.2012 9:44

Anonyymi
Ai sijoituksia hellsinkin pörssissä, i am too old to be gold. Älkää nyt naurattako :)
Osinko-Otto 19.6.2012 9:45

Anonyymi
Mutta jos yhteisvaluutan halutaan toimivan, ainakin joitain vaikeista ratkaisuista on tehtävä. Euroalueessa pitäisi olla joitain elementtejä pankkiunionista, kuten tulonsiirtoja, Cameron esitti.


Turhaan vapaamatkustaja Cameron mitään tulonsiirtoja muilta voi vaatia, kun itse ei osallistu kuin tukien nostamiseen. Maksupuoli on ulkoistettu muille. Hävettäisi edes poikaa ......
Nimetön 19.6.2012 9:45

Anonyymi
Ei ole eikä tule toimivaa Eurooppaa. On Pohjois-Eurooppa ja Etelä-Eurooppa, ja syvä henkinen kuilu niiden välillä.
Nimetön 19.6.2012 9:48

Anonyymi
Kaikki sijoitukset on vedetty pois euroopasta, katsellaan uudestaan vaikka sadan vuoden kuluttua.

Erittäin menestyvä pääomasijoittaja, ja timantinkova kapitalisti
Osinko-Otto 19.6.2012 9:49

Anonyymi
Mitä ihmettä? Eikö me ollakaan tässäkin ytimessä? Paavoooo! Pöööö!
Kängi-Kustaa 19.6.2012 9:49

Anonyymi
Sama juttu jenkeissä, fiatponzi elvytystä OPPIKIRJAN mukaan mutta se ei tuota tulosta.
Miten muka voidaan saada jotain aikaiseksi tällä opilla?
Ei mitään muuta kuin kurjuutta ja nälkää.
herätkää jo viimein, 19.6.2012 9:49

Anonyymi
Euroalueessa pitäisi olla joitain elementtejä pankkiunionista, kuten tulonsiirtoja, Cameron esitti.


Tulonsiirtounioniin olemme menossa, Välimeran maat juhlivat ja me maksamme. Kaikki Suomen edellisten sukupolvien säästöt ja uhraukset jaetaan hulvattomasti velalla eläneille.
Maksu Mies 19.6.2012 9:49

Anonyymi
No tuohan on täysin turha moite.
Kaikkihan voi havaita kuinka päättäväisesti yhtenä rintamana päättäväisesti ympäri eurooppaa on tartuttu ongelmaan ja sitä ratkottu yöt päivät läpeensä.
Nimetön 19.6.2012 9:50
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä