Samarasin terveiset Saksaan: Kukaan ei kerro kreikkalaisille, miten äänestää
– Emme hyväksy, että kukaan kertoo kreikkalaisille miten äänestää, Samaras pauhasi kannattajilleen, joita oli kerääntynyt Ateenan pimenevään iltaan joidenkina arvioiden mukaan yli 4000.
FT:n saksalaisversio kehotti perjantaina etusivullaan kreikaksi, että kreikkalaisäänestäjät eivät äänestäisi toukokuun vaaleissa yllätyskannatuksen kerännyttä Syrizaa, uutistoimisto AFP kertoi.
Syriza vastustaa Kreikalta vaadittuja säästötoimia, mutta sen puheenjohtaja Alexis Tsipras väittää, että onnistuisi leikkausten lopettamisesta huolimatta pitämään Kreikan eurossa.
Käytännössä lehti kehotti äänestämään konservatiivista Uusi demokratia -puoluetta.
Samaras näki tilanteen niin, että moiset kehotukset ulkoa päin tekevät pahaa hänen puolueelleen ja voivat sataa jopa Syrizan laariin huomisen vaaleissa.
Syriza taas reagoi FT:n tekstiin suorana hyökkäyksenä. Uutistoimisto AFP:n mukaan Tsipras oli verrannut sitä saksalaisista lentokoneista Kreikkaan pudotettuihin lentolehtisiin toisen maailmansodan aikana.
Samaras aloitti perjantaina puheensa lupaamalla pitää Kreikan eurossa. Hänen mukaansa Syrizan politiikka johtaisi lopulta eurosta lähtemiseen. Se tarkoittaisi painajaista, paluuta ajassa 50 vuotta taaksepäin, Samaras sanoi.













