Kirjaudu ▼
 

"Jos Kreikassa tulee tasapeli, helleeneillä on 70 päivää"

REUTERS/Yannis Behrakis
"Jos Kreikassa tulee tasapeli, helleeneillä on 70 päivää"
Kreikalla on 70 päivää aikaa ennen eroa eurosta, jos vaalit päättyvät tasapeliin, sanoo pankkikonserni RBS:n analyytikko Alberto Gallo. Jos joko Syriza tai Uusi demokratia saa selvän voiton, siirtyy riski Kreikan euroerosta ensi vuoteen.
Bloomberg
15.6.2012 20:45
44

Kreikka voidaan pakottaa jättämään yhteisvaluutta-alue 70 päivässä parlamenttivaaleista, jos vaalit eivät tuo selkeyttä maan poliittiseen kriisiin. Näin käy, koska maan pankkijärjestelmästä loppuu raha, arvioi pankkikonserni Royal Bank of Scotlandin analyytikko Alberto Gallo.

RBS:n Euroopan makrotalouden tutkimusyksikköä johtava Gallo sanoo, että on noin 30 prosentin todennäköisyys, ettei vaalien jälkeen mikään puolue pysty muodostamaan hallitusta. Pääoma pakenisi vailla hallitusta olevasta Kreikasta miljardin euron päivävauhtia.

Kreikan pankkijärjestelmän vakuudet riittäisivät pitämään maan pystyssä vielä noin kaksi kuukautta, minkä jälkeen Kreikan keskuspankin pitäisi alkaa painaa uusia velkakirjoja maan pankkien rahoittamiseksi. Käytännössä Kreikassa alettaisiin painaa uuttaa valuuttaa.

– Jos Kreikassa ei saada hallitusta, on todella mahdollista, että pääomapako ajaa Kreikan ulos eurosta, Gallo sanoo.

Kreikkalaiset äänestävät parlamenttinsa kokoonpanosta sunnuntain uusintavaaleissa. Vaaleja edeltävien mielipidekyselyjen mukaan vasemmistolainen Syriza ja konservatiivinen Uusi demokratia lähtivät vaaleihin rinta rinnan. Uusia kyselyjä ei ole saanut julkistaa kahteen viikkoon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Syriza on kertonut vastustavansa maalta vaadittavia säästötoimia. Uusi demokratia puolestaan tukee säästöohjelmaa. Molemmat puolueet ovat kertoneet tukevansa Kreikan eurojäsenyyttä.

– Jos Kreikkaan saadaan hallitus, euroeron riski siirtyy ensi vuoteen, Gallo sanoo.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (44)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
halla-ahohan on nyt joutilaana, lähetetään se sinne vetämään hallitusneuvotteluja. Saadaan ainakin hyvä reality-tv sarja aikaiseksi ja varmasti mailman kallein.....
you're fired 15.6.2012 20:53

Anonyymi
Tilanne tällä hetkellä;

Selvä voittaja jo nyt Kreikka, 6 muut 0. Kreikka saalistanut yli 600 miljardia ulkomaista valuuttaa.

300 miljardia siirretty Sveitsin ykstyistileille. Sama summa joka lainattiin ja jätettiin maksamatta takaisin.

Korruptio vie kaiken mitä maahan tulee. En ole koskaan kuullut yhtään perustelua miksi kannatta tukea korruptiota ja lahjoittaa rahaa kreikkalaisten yksityistileille Sveitsiin.
Talonmies 15.6.2012 20:53

Anonyymi
Kapitaali pakenee demokratiaa
alkuperäisasukas 15.6.2012 20:54

Anonyymi
Toivon kaikkea pahaa kreikkalaisille syyllisille. Moraalikato poistuu yhteiskunnan romahtaessa !
Nimetön 15.6.2012 20:55

Anonyymi
Miksi pitää pitkittää väistämätöntä?

Ja sitäpaitsi Kokoomusta, Demareita ja Keskustaa aina uskollisesti äänestävä Suomipoika maksaa kaiken mielellään.
Nimetön 15.6.2012 21:01

Anonyymi
Kantakaa vastuunne pässit, itse olette vastuunkantajat eduskuntaan valinneet...ketä tuli äänestettyä?
Velka Elvis 15.6.2012 21:03

Anonyymi
Kansalaiset kokoontuvat vastustamaan Suomen liittymistä Euroopan vakausmekanismiin (EVM) tiistaina 19.6.2012 klo 17-20 eduskuntatalon edustalle.

Euroopan vakausmekanismi on anonyymi, monikansallinen, syytesuojettu osakeyhtiö, jolle Suomi liittyessään maksaisi heti 1,44 miljardia euroa, sekä sitoutuisi maksamaan tulevaisuudessa 11,14 miljardia euroa lisää ilman mitään vastinetta.

Vakausmekanismi luo epävakautta, sillä se kannustaa eurooppalaisia pankkeja ja valtioita vastuuttomaan rahankäyttöön. Jokaisen valtion velvollisuus on tasapainottaa budjettinsa itse, sekä pääomittaa pankkinsa itse. Tukitoimet vain pitkittävät ja pahentavat kriisiä. Suomen ei tule osallistua vakausmekanismin kaltaisen tulonsiirtoautomaatin luomiseen.

Eduskunta päättää osallistumisesta EVM:ään ensi viikolla, joten tämä on viimeinen tilaisuus vastustaa järjettömyyttä!

Kaikki kykenevät tulkaa paikalle!
mielenosoitus 15.6.2012 21:12

Anonyymi
Miksi hallituksesta huolimatta Kreikan ero siirtyy vuodella?
Vastaus on ilmeinen: Keynesian clowns ovat päättäneet myöntää avokätisempiä tukipakettiehtoja Kreikalle, kunhan vain maalla on hallitus, joka pystyy ottamaan tuet vastaan.

Vuoden päästä tukipaketit on käytetty ja tuolloin lamassa taisteleva eurooppa ei pysty enää jatkamaan narkomaanin saattohoitoa.
Nimetön 15.6.2012 21:14

Anonyymi
Kokoomuksen maanpetturit voivat jokainen maksaa esim 6 kk palkkansa kriisimaille.
Me tienataan tällä.. 15.6.2012 21:15

Anonyymi
Kreikka voidaan pakottaa jättämään yhteisvaluutta-alue 70 päivässä parlamenttivaaleista, jos vaalit eivät tuo selkeyttä maan poliittiseen kriisiin.


Juu, voidaan toki pakottaa. Mutta käytännössä sitä kuitenkaan ei pakoteta.

Jos vaalit päättyisivät tasapeliin, muut eurovaltiot hetken aikaa näön vuoksi kiukuttelisivat Kreikalle. Mutta sen jälkeen oltaisiin jo kovalla kiireellä sorvaamassa vaikka mitä sovitteluratkaisua, jolla pyrittäisiin tarjoamaan Kreikalle lisää rahaa ja entistäkin lievemmillä ehdoilla... kunhan se vain lupaa pysyä mukana eurossa...

Saattepa nähdä!
Asioita seurannut 15.6.2012 21:18
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä