Kirjaudu ▼
 

Jäi kakkoseksi kyselyssä – Merkelin valta uhattuna?

EPA
Jäi kakkoseksi kyselyssä – Merkelin valta uhattuna?
Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen SPD:n osavaltiojohtaja Hannelore Kraft on ohittanut suosiossa maan liittokansleri Angela Merkelin, ilmenee tänään perjantaina julkaistusta mielipidetutkimuksesta.
Reuters
15.6.2012 18:43
31

Saksan liittokansleri Angela Merkelin valta-asema saksalaisten suosikkipoliitikkona horjahti tänään perjantaina, ainakin hieman. 

Nordrhein-Westfalen-osavaltiossa SPD-puoluetta luotsaava Hannelore Kraft sai mielipidetutkimuksessa arvosanaksi 1,7 asteikolla -5 - +5. Merkel pärjäsi karvan verran heikommin.

Reutersin mukaan kristillisdemokraattista CDU-puoluetta edustava Merkel on valtakunnallisella tasolla edelleen maansa suosituin poliitikko. Merkelin asema ei näytä järin uhatulta nytkään, koska Kraft on ilmoittanut, ettei hänellä ole suunnitelmia hakeutua SPD-puolueensa johtoon.

Jos Kraft pyrkisi ja pääsisi SPD:n johtoon, vaikutukset voisivat kuitenkin tuntua koko euroalueella. Merkelin rooli eurokriisin hoidossa on ollut vahva.

Kraftin puolue kirinyt
kiinni Merkelin CDU:ta

Oppositiopuolue SPD on Merkelin CDU:n ohella toinen Saksan kahdesta suuresta puolueesta. Valtakunnalliset vaalit Saksassa pidetään ensi vuonna, ja SPD on viime aikoina kuronut kiinni kannatuseroa CDU:hun.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Mielipidemittausten mukaan CDU:n kannatus on laskenut kaksi prosenttiyksikköä 34 prosenttiin, kun taas SPD oli kuronut eroa nousemalla prosenttiyksikön 32 prosenttiin. Lisäksi CDU on viime aikoina hävinnyt kahdet paikallisvaalit.

Angela Merkelin itsensä kannatus on vielä suhteellisen tukevalla pohjalla, mutta kuinka kauan?

Euroopassa Merkel tunnetaan lähinnä eurokriisiä ruotivista uutisista. Perjantain tutkimus näytti, että Merkelin eurokriisipolitiikalle kyllä löytyy kansan tukea.

Saksan sisällä puhaltavat kuitenkin muutkin tuulet – juuri nyt etenkin lastenhoidossa. Mielipidemittauksessa yli 70 prosenttia vastaajista vastusti Merkelin aikeita antaa vanhemmille rahallista tukea, jolla he hoitaisivat taaperoikäiset lapsensa kotona eivätkä päiväkodeissa.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (31)

Sivut:1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Aina kun tulee uudet vaalit euromaassa,niin eurouskovaiset häviää vaalit
Alan mies 17.6.2012 14:58
Sivut:1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä