Kirjaudu ▼
 

Urpilainen: Oppositio ei tarjoa todellista vaihtoehtoa

Lehtikuva
Urpilainen: Oppositio ei tarjoa todellista vaihtoehtoa
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) syytti oppositioryhmien kannanottoja vastuuttomiksi vastatessaan perussuomalaisten jättämään välikysymykseen euroalueen talouskriisin hoidosta.
Taloussanomat
13.6.2012 19:30
158

– Finanssikriisin jälkitautina Eurooppa on nyt ehkä historiansa pahimman velkakriisin kourissa. Helppoja ja nopeita lääkkeitä tautiin ei ole. Tehtävät päätökset ovat vaikeita ja raskaita niin meille kuin myös Etelä-Euroopan kriisimaille, Urpilainen sanoi eduskunnan tiedotteen mukaan.

Hänen mukaansa Espanjan pankkien romahtamisella olisi erittäin vakavia seurauksia, jotka saattaisivat aiheuttaa koko Euroopan laajuisen rahoituskriisin.

– Tämä voisi pahimmillaan johtaa myös Suomessa jopa suurempiin taloudellisiin tappioihin, kuin mitä koettiin finanssikriisin ensimmäisessä vaiheessa 2008–2009, Urpilainen varoitti.

Oppositio torjui omissa kannanotoissaan hallituksen perustelut. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mukaan euro on kaukana toimivasta valuutta-alueesta. Euron kriisin nähtiin olevan taustalla välineenä kohti tiiviimpää liittovaltiota.

– Kataisen hallitus kasvattaa Suomen riskejä ja vastuita eurokriisissä. Keskustan mielestä tällaisella pankkien tukemisen tiellä ei ole päätä näkyvissä. Vastuu asian hoidosta on osoitettava pankkien omistajille, velkojille ja niille espanjalaispankkien kumppaneille, jotka ovat ongelmat aiheuttaneet, keskustan puheenvuoron käyttänyt Mauri Pekkarinen sanoi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hänen mukaansa vastuu kuuluu muun muassa saksalaisille ja ranskalaisille sijoittajille ja veronmaksajille.

Hallituspuolueet arvostelivat oppositioryhmien kannanottoja vastuuttomiksi ja sanoivat niiden jäävän vaille todellista vaihtoehtoa eurokriisin ratkaisemiseksi.

Keskustelu välikysymyksestä jatkui iltaan asti eduskunnassa. Hallituksen luottamuksesta äänestetään huomenna.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (158)


Anonyymi
Edusk. keskustelu, Piäministeri Järki Kotoinen.

- Täällä piti tulla ohjeita Eurooppa-neuvostoon, niitä ei ole tullut kuin yksi, erotaan eurosta. Pitäisikö minun kertoa kollegoilleni, että Suomi muuten nyt eroaa eurosta?

- Vai pitäisikö sanoa, että lamoja tulee ja lamoja menee. Tai en antaisi Zorbakselle enää latin latia.

- Tai, että herra Barroso, olette niin epäluotettava, että ette saisi edes kebab-kioskiani hoidettavaksi, ja sanoisin nämä kaikki englanniksi, Katainen letkautti.

Onko kenelläkään tämä nauhalla. Jos on kääntäkää englanniksi ja pistäkää tubeen. Menee muillekin perille. Katsotaan herääkö kukaan.


Hei. Näinkö oli? Eduskuntakeskustelut löytyvät Yle Areenasta, ja pian suomen/ja ruotsinkielillä tekstimuodossa eduskunnan sivuilta!
Nimetön 13.6.2012 22:48

Anonyymi
Ei ole Suomalaista äänestäjää kusetettu näin härskisti kuin Jutta teki sdp:tä äänestäneille.
Todella vuosisadan kusetus.
Otan osaa sdp:tä ään 13.6.2012 22:49

Anonyymi
Vaihtoehto:

Kreikka jättää maksamatta velkansa ja sijoittajapankit kantavat vastuunsa. Ihan sama periaate, kun jos lainaat puliukolle rahaa 10% korolla, niin pitäähän sitä ottaa huomioon se mahdollisuus, ettei saa rahojaan takaisin.

Tämä johtaa korkojen hetkelliseen nousuun, mutta ei se ole katastrofi, koska esim. Italian lainoista suurin osa on 30 vuoden lainoja, joten keskikorko ei paljoa nouse, jos vaikka korot olisivat vuodenkin koholla.

Miten tämä on nyt niin vaikeaa?
Sunset 13.6.2012 22:53

Anonyymi
JÄI AATULTA HOMMAT KESKEN. ONNEKSI MERKEL, JYRKI JA JUTTA VIEVÄT ASIAT KUNNIALLISESTI LOPPUUN. SEHR GUT!
MIELENOSOITUSBILEET 13.6.2012 22:53

Anonyymi
Muista laittaa vaipat housuun - lorahtaa vellit housuun, kun poliisi ajaa paikalle.
Kumminkin.
thi thi thi.. trrrsk 13.6.2012 23:02

Anonyymi
Jutalla on noussut p**i päähän.
Nimetön 13.6.2012 23:08

Anonyymi
Taloustoimittajat euroopassakaan eivät ymmärrä, miksi taloutensa hyvin hoitaneiden maiden pitäisi kantaa vastuuta hulttiomaiden taidottomien pankkiirien töppäilyistä.

Kannattaa palkita vaaliuurnilla nuo politikot, jotka luulevat ymmärtävänsä...
jytky 13.6.2012 23:09

Anonyymi
Voiko ihminen olla tyhmempi ja vielä ministeri..huhu ei riitä sanat enään kuvaamaan tätä hujari touhua.
Viimeinen sammuttaa 13.6.2012 23:09

Anonyymi
HUOMENNA TORSTAINA KLO 17 KAIKKI JÄRKEVÄT EDUSKUNTATALOLLE EURON HAUTAJAISIIN.


Mikäli mielenilmaukseen osallistuu yli 10 000 ihmistä, se on jo merkki hallitukselle, että suuntaa on vaihdettava. Sitä ei voida enää selittää vastuun kantamisella.

Vastuuta on kannettava ensisijaisesti suomalaisista ja heidän hyvinvoinnistaan.

Joukolla mukaan huomenna!!
Kansalaisliike on kä 13.6.2012 23:11

Anonyymi
On todella naivia syyttää kriisistä ja sen hoitamisesta oppositiota. Vastuussa on myös entisen hallituksen pääministeri, joka virheen liian myöhään ymmärtäessään tapansa mukaan vastuullisesti pakeni paikalta. Bailout politiikan aloittaminen oli lopulta se viimeinen niitti, joka laukaisi kriisin. Pohjatyö kriisille oli jo tosin aiheutettu aikaisemmin. Suomalainen ei hevin anna anteeksi oman kansansa hylkäämistä. Kyse on kun sotilaskarkuruudesta. Luotto suomalaiseen oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan on totaalisesti romahtanut. Ynteiskunta, missä päättäjiä halveksitaan, ei palaudu ehkä koskaan ennalleen???
Kaunis Jorma 13.6.2012 23:13
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä