Kirjaudu ▼
 

Osborne: Kreikan euroero voisi pelastaa euron

EPA
Osborne: Kreikan euroero voisi pelastaa euron
Kreikan ero euroalueesta voi olla hinta, joka on maksettava siitä, että Saksa taivutellaan yhteisvaluutan pelastamiseen. Näin arvioi Britannian valtionvarainministeri George Osborne talouslehti Financial Timesin mukaan.
Taloussanomat
13.6.2012 11:50
41

George Osbornen mukaan Saksan kansa voi olla valmis pelastamaan euron vain, jos Kreikka eroaa yhteisvaluutasta. Kreikassa järjestetään sunnuntaina parlamenttivaalit, joissa ulkopuolisten rahoittajien vaatimiin säästöihin kriittisesti suhtautuva vasemmistoryhmittymä Syriza voi vahvistaa asemiaan.

– En loppujen lopuksi tiedä, pitääkö Kreikan jättää euro, jotta euroalueella tehdään tarvittavat asiat valuutan pelastamiseksi, Osborne sanoi FT:n mukaan.

Jos Kreikka eroaisi, Saksan päättäjien olisi helpompi selittää äänestäjille, miksi pankkiunionia, eurobondeja ja muita vastaavia asioita tarvitaan, brittiministeri järkeili.

Osborne arvosteli myös Espanjan pankkituen kanavointia Espanjan valtion kautta sen sijaan, että apu olisi annettu suoraan pankeille. Hän luonnehti päätöstä ”masentavaksi”.

– Jos tuki menee Espanjan valtion kautta, ei markkinoita saada vakuuttuneiksi siitä, että Espanjan valtio on täysin uskottava, Osborne sanoi.

∇ Mainos ∇
Ihmiset George Osborne
Tagit euronkriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (41)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tuskin Kreikan ero euroa enää pelastaisi. Mutta olisi se ainakin askel parempaan suuntaan ja auttaisi siinä mielessä, että loppurytäkästä ei tule ihan niin karmea katastrofi kuin olisi tilanne jos Kreikkaakin vielä väkisin jouduttaisiin roikottamaan mukana.
Lassi 13.6.2012 11:54

Anonyymi
Osborne voi spekuloida vaihtoehdoilla, mutta euromaiden valtiovarainministereillä on vaitiolopakko (vain virallista totuutta saa esittää).

Kreikan putoaminen ulos eurosta on itsestäänselvyys.
Se ei riitä Saksalle, jotta Saksa suostuisi eurobondeihin.

Edustuksellinen demokratia on kriisissä, koska vallankahvassa on toistuvasti tehty vääriä ratkaisuja. Niin EU:ssa, euromaissa kuin Suomessakin.

Britannia on syvemmällä suossa kuin euromaat.
briteillä ei ole hyv 13.6.2012 12:03

Anonyymi
Onko Ozzie Osbournen veli?
puupää 13.6.2012 12:03

Anonyymi
En ole veljeni vartija.
Jyrki Kataisen veli 13.6.2012 12:05

Anonyymi
Pelastakoon britit euron jos tahtovat.
Armas Aallontie 13.6.2012 12:05

Anonyymi
Jyrki Katainen asiakirjaväärennös
Jari Vilen gradukopio
Taru Tujunen varkaus
Jan Vapaavuori mm.rattijuoppo väkivaltarikollinen
Ben Zyskowicz Apollo-korvaukset
Kimmo Sasi liikenteenvaarantaminen, kuolemantuottamus
Suvi Linden jääviysongelma, kun jakoi rahaa omalle golf-kentälleen
Sirpa Pietikäinen rattijuoppo
Olli-Pekka Heinonen ei rikosta mutta tyhmä ja
taitamaton, Suomen suurin yksittäinen kupru veronmaksajien piikkiin
Ilkka Kanerva tutkinnassa
Maria Tiura tutkinnassa, syytön (suhteilla?)
Petri Salo (kok.) yritys lahjoa hänet pysäyttänyt poliisi, ylinopeus pysäytyksen syynä
Sampsa Kataja tutkinnassa
Niinistö, Katainen ja Häkämies veroparatiisirahoitettuja
Harri Jaskari laiton uhkaus
Olli Nepponen (KOK), rattijuopumus
no comment 13.6.2012 12:05

Anonyymi
Miksi muuten pörssikurssit ovat laskussa?

Eikös sen Espanja-tukipaketin pitänyt pelastaa euro ja samalla palauttaa markkinoiden luottamus?
Jokin tässä ei nyt t 13.6.2012 12:06

Anonyymi
Eihän Britit edes osallistu näihin Eu pelastusoperaatioihin. Ei vaikka sillä on jättisaavat Kreikasta, Espanjasta ja Italiasta.

Suomella saatavia ei juuri ole. Silti Suomi poika maksaa.
Briteillä hauskaa 13.6.2012 12:07

Anonyymi
Helppo se on vapaamatkustajan huudella.
Nimetön 13.6.2012 12:07

Anonyymi
Keskustelisivat mieluummin kuinka estää täydellinen anarkia euroopassa.
:O 13.6.2012 12:09
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä