Espanja innoittaa Kreikan pääpuolueita: Haluamme paremman paketin
Kreikan vaaleihin on alle viikko aikaa. Toistaiseksi pääpuolueista ainoastaan äärivasemmistolainen Syriza on vaatinut Kreikan pelastuspaketin ehtojen muuttamista, mutta nyt joukkoon näyttää liittyvän myös konservatiivinen Uusi Demokratia.
Uuden Demokratian johtaja Antonis Samaras sanoi maanantaina, että Espanjan paketti kertoo neuvottelujen olevan vaalien jälkeen oikea ratkaisu.
– Ajatelkaapa, aikana jona sellainenkin maa kuin Espanja neuvottelee (tukilainoista), jotkut väittävät, että meidän on riideltävä muun Euroopan kanssa, hän jatkoi.
Syrizan johtaja Alexis Tsipras puolestaan väitti Espanjan pelastuspaketin todistavan, että troikan ajama säästölinja on väärä.
Syriza ja Uusi demokratia olivat vaaleja edeltävissä gallupeissa johdossa liki rinta rinnan. Näin lähellä vaaleja uusia kannatuskyselyitä ei enää saa julkaista.
Gallup-kolmosena oleva Pasok-puolue ei väläytellyt uusien neuvottelujen mahdollisuutta. Puolueen johtaja Evangelos Venizelos sen sijaan pelotteli äänestäjiä Syrizan voitolla, joka Venizeloksen mukaan johtaisi maan eroon eurosta.










