Mitä tapahtuu suljettujen ovien takana?
Heini Karjanmaa
Ministeri Jutta Urpilaisen Bilderberg-kokousmatka on puhuttanut paljon. Veronmaksajien rahoilla maksetun matkan annista tulisi monien mielestä saada enemmän tietoa. Maailman mahtavimpien väliset supattelut kuitenkin ovat ja pysyvät salaisina. Mutta kuinka kauan, ja miksi?
10.6.2012 06:01
127
Julkisuudelta piilossa käydyt keskustelut nousivat otsikoihin jälleen viime viikonloppuna, kun eri yhteiskunnan aloilta koottu eliitti saapui Bilderberg-kokoukseen Yhdysvaltoihin Virginiaan. Luottamuksellisia kokouksia on järjestetty jo vuodesta 1954, mutta tänä vuonna ensi kertaa oli osanottajana myös markkinoiden valtaa vastustava "Occupy Bilderberg".
Kriittisiä kannanottoja "salaisia" Bilderberg-kokouksia tai Davosin talousfoorumia kohtaan on kuultu jo vuosia. Eliitin tapaamiset ovat myös salaliittoteorioiden keskeinen inspiraation lähde.
Tuulta teorioiden purjeisiin tuli muun muassa vuonna 2002, kun Bilderbergin jonkinlaisena isähahmona pidetyn David Rockefellerin muistelmat julkaistiin. Hän tunnusti avoimesti olevansa internationalisti, ja toimivansa uuden globaalin poliittisen ja taloudellisen rakenteen luomiseksi.
Rockefellerin tavoin ajattelevia on pilvin pimein. Mikä sitten on salailun keskeinen syy?
Suljetut ovet
– avoimet suut
Ulkopoliittisen Instituutin johtaja Teija Tiilikainen pitää kokousten luottamuksellisuutta perusteltuna. Hän muistuttaa, ettei kyseessä ole varsinaisesti salainen kokous.
– En tiedä voiko kokouksia kutsua salaisiksi. Kokouksista annetaan tiedote, ja osallistujalistat julkaistaan, Tiilikainen toteaa.
Useamman kerran Bilderberg-kokoukseen 2000-luvulla osallistunut Tiilikainen pitää suljettuja ovia tarpeellisina. Asioista päästään avoimesti keskustelemaan.
– Luottamuksellisuus mahdollistaa avoimen osallistumisen. Jos puheita uutisoitaisiin, ne olisivat poliittisia lausuntoja, eivätkä osallistujat voisi lausua kaikkia ajatuksiaan ääneen, hän jatkaa.
Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professorin Heikki Patomäen mielestä salatut keskustelut ovat kuitenkin ongelma. Vaikka kokoukset eivät ole päätöksentekofoorumeja, ne saattavat antaa eväitä tulevalle päätöksenteolle.
– Yhteiskunnan säännöt ja sitä koskevat päätökset on demokratian periaatteiden mukaan muodostettava avoimessa ja osallistuvassa prosessissa, Patomäki painottaa.
Luottamukselliset kokoukset itsessään ovat demokratian kannalta silti varsin pieni ongelma. Patomäen mukaan todellinen ongelma on erilaisissa epävirallisissa verkostoissa, jotka toimivat lähinnä asiantuntijapohjalta.
– Usein siellä on monikansallisia yrityksiä ja lakiasiaintoimistoja mukana, mutta myös kansainvälisiä järjestöjä, Patomäki toteaa.
Hänen arvionsa mukaan suurin osa Euroopan unionin ja OECD:n kautta Suomeen tulevasta lainsäädännöstä luodaan erilaisissa informaaleissa ja epävirallisissa verkostoissa.
Loppuuko
salailu?
Arabimaissa keväällä 2011 alkaneet kansannousut ja Yhdysvalloissa markkinoiden valtaa vastustava Occupy-liike ovat merkkejä vaatimuksista muuttaa julkisia ja yksityisiä instituutioita yhä avoimemmiksi ja demokraattisemmiksi. Miten avoimuusvaatimukset vaikuttavat luottamuksellisiin kokouksiin?
Patomäen mukaan on käynnissä pidemmän aikavälin prosesseja, joissa demokraattisia julkisuusperiaatteita opitaan yhä laajemmalti.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇
∇ Artikkeli jatkuu ∇
– Ihmisten oma spontaani arvostelukyky on sellaisella tasolla, ettei salailua enää helposti hyväksytä, hän toteaa.
Tiilikainen kannattaa avoimuutta, mutta muistuttaa, että yleisen edun kannalta on tärkeää käydä taustoittavia keskusteluja luottamuksellisesti myös jatkossa. Esimerkkinä hän mainitsee eurokriisin.
– Istuvien poliitikkojen ei ole mahdollista vertailla avoimesti tulevien toimien seurauksia ja niiden vaikutuksia kriisin lopputuloksiin. Se vaan on niin, Tiilikainen sanoo.
Vaikka avoimuusvaatimuksia on kuultu yhä enemmän, on Patomäen mielestä havaittavissa myös vastakkaisia trendejä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kaikki kansalliseen turvallisuuteen liittyvät asiat on siirretty yhä tiukemmin suljettujen ovien taakse.
Patomäki myös muistuttaa, ettei läpinäkyvyys ole sama asia kuin julkisuus.
– Julkisuus on enemmän kuin läpinäkyvyys. Julkisuuteen kuuluu instituutiot, jotka tukevat osallistumista.
Patomäen mukaan viime aikoina on ollut nähtävissä huolestuttavaa siirtymää julkisuusretoriikasta läpinäkyvyysretoriikkaan.
Finanssikriisin
opetuksia
Globaali talouskriisi on osoittanut kuinka vahvoja keskinäisriippuvuuksia maailmasta löytyy. Tiilikaisen mielestä eri yhteiskunnan alojen asiantuntijoiden kokoontuminen eri puolilta maailmaa on positiivinen asia. Ongelmia riittää ratkottavaksi. Yksi tällaisista foorumeista on juuri Bilderberg.
– Kriisin myötä on nähty kuinka merkittäviä tekijöitä esimerkiksi pankit ovat. On tärkeää kehittää yhdessä uusia hallinta- ja valvontamekanismeja, Tiilikainen sanoo.
Patomäki näkee kriisissä mahdollisuuden muutokseen. Kriisi on aina myös valtakamppailun paikka siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa viedään. Hän toteaa olevansa hämmästynyt siitä, kuinka vähän päättäjillä on ollut tarjota uusia vaihtoehtoja eurokriisin hoitoon.
– Kriisiytymisen, oppimisen ja muutoksen dialektiikassa on olennaista se, kuinka valmiita ja halukkaita yhteiskunnan toimijat ovat oppimaan. Mitä vähemmän on valmiutta oppia, sitä isompi kriisi tarvitaan muutoksen toteutumiseksi, Patomäki valottaa.
Vaikka Bilderberg-kokouksen puheet ovat salaisia, eivät kokoukseen osallistuneiden henkilöiden ajatukset jää kuitenkaan piiloon. Esimerkiksi Kenneth Clarke, Iso-Britannian parlamenttiedustaja totesi The Guardianin mukaan, että tarvitaan absoluuttinen kriisi, jotta Euroopan johtajat alkavat toimia.
