Kirjaudu ▼
 

Katainen HS:lle: Euroopan riski pieneni

Lehtikuva
Katainen HS:lle: Euroopan riski pieneni
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) arvioi, että päätös Espanjan pankeille osoitettavasta tuesta voi olla merkittävin yksittäinen ratkaisu Euroopan kriisissä pitkään aikaan.
Taloussanomat- Bloomberg
10.6.2012 17:33
232

– Nyt kun Espanjan pankkisektori todennäköisesti saadaan järkevään hoitoon, niin riski Euroopan talouden kaatumisesta on merkittävästi pienempi, Jyrki Katainen sanoi Helsingin Sanomille saapuessaan pohjoismaiden pääministerien kesäkokoukseen Lofooteilla.

Suomi vaatii Espanjan tuelle vakuudet, jos tukea maksetaan tilapäisestä vakausvälineestä ERVV:stä. Suomi ei vaadi vakuuksia, jos tuki maksetaan pysyvästä vakuusmekanismista EVM:stä.

Katainen ei vielä halunnut arvioida tukipaketin lopullista hintaa Suomelle.

– Sitä arviota ei ole kukaan tehnyt. Se riippuu siitä, minkälainen pääomitustarve espanjalaispankeilla on. Espanjan talous on noin kaksi kertaa suurempi kuin Irlanti, Portugali ja Kreikka yhteensä. Jos pankit kaatavat Espanjan, silloin voimme olla varmoja, että kylmä talvi alkaa keskellä kesää myös Suomessa, hän sanoi Ylelle.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (232)


Anonyymi
Onkos tämä se sama jätkä joka sanoi tuossa pari päivää sitten että espanja ei tarvitse mitään tukea?
patu 10.6.2012 18:46

Anonyymi
SDP kannatus yhdellä lausunolla hujahti HETI alle 10%.Itsekkin rupean äänestämään jokaisessa vaalissa perus-suomalaisia,en enään näitä SDP:n wannade kokkareita
Taas meni yksi ääni 10.6.2012 18:47

Anonyymi
Kilin kellot huilo
10.6.2012 18:49

Anonyymi
Jyrki Katainen mielestä vastuunkantaminen on sitä, että antaa rahaa talouskriisillä kiristävälle huijarille. Myös Jutta Urpilainen uskoo näin olevan. Kataisen seura on tehnyt tehtävänsä. Äänestäjät on petetty. Ja rahan kiristäminen vain jatkuu.
Selkärangattomat min 10.6.2012 18:51

Anonyymi
Pääministeri Jyrki Katainen ei nauti luottamustani missään olosuhteissa.
Valehtelu riitti jo 10.6.2012 18:51

Anonyymi
Siilinjärven poika, jossa uransa asiakirjaväärennöksellä aloitti.....
Jykä jutta holhouksen alaiseksi, että saadaan tämä eu purettua!
Tehdäänpä kysely, kuinka moni on valtuuttanut tämän kaksikon ja tukijat käyttämään meidän "allekirjoitusta" näissä mielettömissä summissa? Taloussanomat: kysely käyntiin!
Vauvasta vaariin jokaisella kansalaisella on nyt jo velkaa 15 518?/ asukas
Eduskuntatalo to 14.6 klo 17-19 mielenosoitus Itsenäisen päätösvallan puolesta. Kaikki sinne!
Maa-ja valtiopetokse 10.6.2012 18:53

Anonyymi
Viesti olisi pitänyt olla: Euroopan riski suureni sadalla miljardilla.

Mutta oikeilla jäljillä ovat muutenkin, jos osaa lukea pm:n ja vvm:n viestiä. "Jos ei makseta, niin tulipalo leviää koko Eurooppaan" = suomeksi; tulipalo on jo levinnyt koko Eurooppaan. Tieto ei ole vain ehtinyt vielä Arkadian mäelle.
teini-idoli pm:nä 10.6.2012 18:54

Anonyymi
Eipä pojun päätä palele,vaikka koko Suomen talous on konkan kynnyksellä. Kravatti kaulaan ja puku päälle kun mennään ytimiin kuulemaan kehuja. Itsetunto kasvaa samassa suhteessa kuin Suomi köyhtyy. Olo on pollea ja selkääntaputtelijoita riittää kunhan Suomen rajojen yli pääsee. Toisten (veronmaksajain)rahoilla on hyvä rehvastella maailmalla.
persauki 10.6.2012 18:56

Anonyymi
Kataisen ja Urpilaisen EU-politiikan ansiosta
Suomessa:

- Kiristetään verotusta
- Vähennetään julkisia palveluja
- Ajetaan alas armeijaa
- Kutistetaan poliisivoimia
- Vähennetään opiskelupaikkoja ja kouluja
- Vähennetään kuntia
- Vähennetään terveyspalveluja
- Vähennetään kunnallisia lasten päivähoitopaikkoja
- Otetaan entistä enemmän ulkomaan velkaa
Kuka katsoisi Suomen 10.6.2012 18:57

Anonyymi
Suomelta kiristetään jatkuvasti lisää rahaa EU:n rahaliiton apupaketteihin ja rahastoihin. Espanjan jälkeen vuorossa on Italia. Sekin haluaa osansa ilmaisesta rahasta. Suomi on joutunut kiristyksen uhriksi. Vellihousuiset päättäjämme eivät osaa pitää Suomen puolta, vaan lapioivat verovaramme EU:n huijareille.
Ministerimme eivät e 10.6.2012 18:57
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä