Kirjaudu ▼
 

Yle: Sdp kirii kokoomusta

Lehtikuva
Yle: Sdp kirii kokoomusta
Sdp:n puheenjohtajana jatkava Jutta Urpilainen.
Ylen uutisten teettämässä puolueiden kannatusmittauksessa Sdp on kasvattanut suosiotaan. Ero suosituimpaan puolueeseen kokoomukseen on enää 1,2 prosenttiyksikköä.
Taloussanomat
3.6.2012 15:26
93

Toukokuussa suoritetussa kyselyssä 20,5 prosenttia haastatelluista ilmoitti kannattavansa Sdp:tä. Huhtikuussa vastaava luku oli 19,1 prosenttia.

Kokoomuksen kannatus laski huhtikuun 22,6 prosentista 21,7 prosenttiin.

Vuoden alusta sosiaalidemokraatit ovat kasvattaneet suosiotaan runsaat neljä prosenttiyksikköä.

Keskusta sai Ylen mittauksessa 16,7 prosentin kannatuksen. Tämä tarkoittaa hienoista, 0,3 prosenttiyksikön kasvua viime mittauksesta.

Perussuomalaisten suosiolukemassa kasvua oli 1,8 prosenttiyksikköä. 15,9 prosenttia suomalaisista kannattaa tutkimuksen mukaan nyt puoluetta.

Pienempien puolueiden kannatuksessa suurin muutos oli nähtävissä vihreiden kohdalla. Puolueen suosio oli laskenut 1,6 prosenttiyksikköä 8,8 prosenttiin.

Mittauksen virhemarginaali oli 1,4 prosenttiyksikköä suuntaansa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (93)


Anonyymi
Sosialismi on niin noloa. Kun ei itse saa mitään aikaan pitää kadehtia onnistujilta pois kaikki. Viisas yrittäisi itse päästä samaan, sosialisti vie kateellisena pois.
Samat mahdollisuudet 4.6.2012 0:35

Anonyymi
Minä nauran nyt räkäistä naurua!

Sitä saa mitä tilaa. Pakkoliitostötöilyt, veropolitiikka, lainatakuut ynnä muut ovat selkeästi nostattaneet demarien kannatusta. Demarit ja vihreät ovat tapelleet samoista kannattajista, nyt demarit on voitolla. SDP on sanonut pontevasti, ettei ole valmis oikeistolaiseen talouspolitiikkaan ja kieltäytyy kuntien pakkoliitoista. Nyt kun puolue vielä nuoreni kertaheitolla, on nousukiito välttämätön. Kuntakampanjansa myötä puolueesta tulee varmasti maan suurin. Vasemmistopuolueista on demarit ja vihreät huudossa, laitavasemmisto laskussa. Demareiden kannatus on nyt selkeästi vihr+vas-pohjaa suurempaa. Mielenkiintoista on nähdä pystyykö Keskusta päivittymään samalla tavalla vai onko vanhat siltarumpujäärät vielä voimissaan. Keskustan kannatus polkee paikallaan, mutta liberaalidemokraattien (Kesk+RKP) kokonaistuki ei ole paljoa demareista alaspäin.

SDP:n, Keskustan ja Vihreiden märät unet on käsillä. Demareille pääministerin salkku, Keskusta saa vihdoin valtiovarainministerin salkun ja Vihreillä pysyy ympäristöministerin tehtävät. Vasemmistolle voisi kelvata työministeri ja RKP:lle kulttuuriministeri.
Punamulta, here I co 4.6.2012 1:03

Anonyymi
Seuraava hallitus on melkeinpä satavarmasti sosiaalidemokraattien johtama punamultahallitus. Todennäköisesti samainen hallituspohja tulee olemaan käytössä myös Ruotsissa (S+MP+V+FP+C).

Demarit, vihreät ja kepu tosiaan voisivat synnyttää melkoisen naimakaupan...Demareille pm, Kepulle syvästi kaivattu vm ja Vihreille ikuinen taivaspaikka ympäristöministeriöön.
Hyvä hallituspohja 4.6.2012 1:27

Anonyymi
PIENI OPASTUS TEILLE KAIKKILLE MITEN TEIDÄN VERORAHOILLA $!KAIL?VA YLE VALEHTELEE, VÄÄRISTELEE TOTUUTTA SEKÄ SUMUTTAA TEILLE ORJILLE JATKUVANA SYÖTTÖNÄ.....TOISSA ILLAN 20.30 KHU$?TUSTUKSET/SUMUTUKSET ETTÄ VALHEET....

...ALOITETAAN TIETYSTI KAIKILLE KIVALLA AIHEELLA...KOULUN PÄÄTTÄJISET..LIIRUM..LARUM..LÄSSYN...LÄSSYN..(3 Min)

SITTEN...SE..ETTÄ "MINISTERI" JUTTA UU ON JÄÄNYT KIINNI VALEHTELUSTA EDUSKUNNASSA /KANSALAISILLE..* _OHITETAAN HUJAUKSESSA_ *

...ALOITETAAN YLEK_KKATOIMITTAJAN SUMUTUKSELLA... JUTTA..Mjyöööntäää...Synntynnä Sanashotaaa....AiMMMin Kerrrtona...SITTEN JUTTA UUlle ANNETAANKIN SENJÄLKEEN KRITIIKITTÖMÄSTI JATKAA "Seli.Seli.Vale.Vale PUHEESSAAN" VÄÄRISTELYJÄÄN/VALEHTELUAAN JOSSA VIELÄ LISÄKSI...TODELLA RUMASTI VALEHTELEE KANSALAISILLE [VELKA/VEROORJILLEEN]SIITÄ ETTÄ TÄSSÄ OLISIKIN KYSE VAIN _PELKÄSTÄ LÄSSYTTELYKOKOOTUMISESTA_ [VALE]

..[TUTKIKAA MITÄ lNF0WAR?.C0M.JIM TUCKER, DANIEL ESTULIN,MAX KEISER KERTOVAT TUOSTA $_TANl$TIK£RHO$TA]

....HU0M!!!....SAMALLA YLEKAKK_ NÄYTTÄÄKIN VlDE0lTA...VIIME VUODEN "LÄSSYTTELYISTÄ"...JOTTA EIVÄT JOUDU NÄYTTÄMÄÄN KUVIA NIISTÄ _PR0TESTElSTA_ JOTKA PIDETÄÄN TOTA $_TANl$TIJOUKKOA VASTAAN SIELLÄ PAIKANPÄÄLLÄ....

[SAMAA EPÄREHELLISTÄ TOIMINTAA YYYYLLLEEE KÄYTTI MYÖS JUTUSSA ...NAT0KOKOUKSESTA....JOSSA PAIKAN PÄÄLLÄ OLEVAT PROTESTOIJAT HAKATTIIN HENKIHIEVERIIN....MUTTA YLEK_KKA...EI JOSTAIN SYYSTÄ NÄYTÄ SIITÄ PA$KAAKAAN...KUIN NOPEASTI PARI KUVAPÄTKÄÄ... _HUOM !!!! ILMAN MITÄÄN SELOSTUSTA_ ....JOTTA KATSOJILLE JÄISI EPÄSELVÄÄ MISTÄ OLIKAAN KYSE.!!!!]

TAKAISIN "UUUTISIIN".....

SEURAAVAKSI...ALETAA SITTEN VÄITTÄÄ TYHMILLE EUKHU$?TUS VELKAID!OOTEILLE (KANSALLE)...ETTÄ PANKKIKRIISIN SYVENTYMINEN _OLISI_ ... SUUUUUURI YLLLLÄTYS.....VAIKKA TÄTÄ ASIAA TODELLISET (REHELLISET) ASIATUNTIJAT PALJASTIVAT JO _ENSIMMÄISESTÄ RYÖSTÖEUROSTA LÄHTIEN_ .....(HUOM 2.5 Min)

SEURAAVAKI....SIIRRYTÄÄNKIN SITTEN EGYPTIN (U$A$AATANAN JÄRJESTELEMÄSTÄ VALLANKAAPPAUKSESTA...Netissä: - _GEN. WESLEY CLARK - US T0 lNVADE 7 C0UNTRYS lN FlVE YEARS_ ) ...VALEKANSANNOUSUUN...

JOSSA SITTEN _TOOODELLLA INNNNOKKKKAAAASSTTI NÄYTETÄÄN KUVIA PROTESTOIJJJJISSTIA_ .....JA KERROTAAN _SYVÄLLLLÄ RINNNTAÄÄÄÄNELLÄ_ KUINKA H.MUBARAK ON TUOMITTU RIKOKSESTA IHMISYYYTTÄ KOHHTIII..(HUOM.KOKONAISTA 3.5 Min)

MUTTA KUMMALLISENA LISÄMAININTANA: ..U$ATAPPAJA _G.W.BUSH_ SEKÄ _T.BLAIR_ TUOMITTIIN MYÖS... _TODELLLLLLA VAKAVISTA RIKOKSISTA_ IHMISYYTTÄ KOHTI...KUALA LUMPURIN SOTARIKOS TRIBUNAALISSA 1/2 VUOTTA SITTEN.... _MUTTA SIITÄ_ .... _JOSTAIN SYYSTÄ_ ...SAMA PAZZZZKA K_KKAYLE EI OOOOO KERRTONNU.... _PAZZZZZZZKAAKAAN_ .....!!!!!!!

JOTEN NÄIN SELEKTIIVISESTI.. "PUOLUETTOMASTI" NÄITTEN PALKANMAKSAJAT...TEIDÄT...YLENK_KKATYHJÄNTOIMITTAJAT INFORMOIVAT TEIDÄT... "REHELLISYYDELLÄ" SIITÄ MITÄ TAPAHTUU TÄSSÄ MAAILMASS.... _EI PAZZZZZZZZZKAAAKAAAN_ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
*
*
*
YHTEENVETONA: _KANSAKUNNAN TOIMINNAN KANNALTA KAIKKEIN TÄRKEIN ASIA...VALTIOVARAINMINISTERIN REHELLISYYS KANSAKUNTAA KOHTAAN..SANOISSA ETTÄ TEOISSA....SAI KAIKKEIN VÄHITEN AIKAA....._

SEKÄ:....K_KKAYLE TODELLA _EPÄREHELLISEN SELETIIVISESTI_ KERTOO PALKANMAKSAJILLEEN (PAKOTETUT) SIITÄ MITÄ _TODELLA_ TAPAHTUU TÄÄLLÄ MEIDÄN KESKUUDESSAMME.....

*
KANSALAISET.... _YLEKIN ON "OSTETTU"_ ... _TEIDÄN RAHOILLA_ ..EI TEITÄ VARTEN...VAAN ...*... PROPAGANDAA VARTEN,SEKÄ ...*.... VALHEITA VARTEN,ETTÄ ...*.... AGENDAA VARTEN.... _MUTTA HUOM !!!!_ ... _EI TEITÄ VARTEN_ .... ..MUTTA NE ISTUVAT SIELLÄ... _TEIDÄN ELÄTTÄVINÄ_ !!!!!
YLEKAKKA............ 4.6.2012 3:49

Anonyymi
mtv:n gallupissa 56% haluaa kreikan ulos eurosta.Hallituksen kommentti tähän? Ei myöskään vaikuta siltä,että Soinin puolueen kannatus olisi laskemaan päin..
vai mitä? 4.6.2012 4:13

Anonyymi
Kuhina käy Persujen puoluetoimistossa.Ei ihme että Timollakin sairaslomaa pukkaa.
Kari 4.6.2012 5:24

Anonyymi
Änkyrä-Soinilaisillakin jo menee huudon puolelle.Suomalaiset eivät halua Timon arvaamatonta politiikkaa.
GG 4.6.2012 5:28

Anonyymi
Ei Timon porukan ole pakko asia Suomessa.Voitte muuttaa vaikka Ulko-Hebrideille.
gaga 4.6.2012 5:30

Anonyymi
LISÄNÄ VOI PISTÄÄ VIIME ILLAN KAKK_YLEN VALE-UUTISET..

JOSSA SYYRIAN JOHTO KERTOOKIN REHELLISESTI ETTÄ HEITÄ KOHTAAN ON OLEMASSA ULKOMAALAINEN SALALIITTO!!!!!!

TÄSTÄ LÖYTYY _KIISTÄMÄTTÖMIÄ_ TODISTEITA:Hakekaa NETISTÄ.....

- GEN. WESLEY CLARK - US T0 lNVADE 7 C0UNTRYS lN FlVE YEARS...

- BBC-CAUGHT USING IRAQ MASS GRAVE PHOTO AS SYRIA PROPAGANDA(KAUHEIDEN KUVIEN MURHAAJAT OLIKIN U$A-LÄNSI LIITOUMA..!!!!)

- CNN-BUSTED STAGING FAKE SYRIA NEWS....SYRIA DANNY..

- CNN-BUSTED, AGAIN! MORE FAKE VIDEO NEWS FROM THE LIBYA, SYRIA....

- AL JAZEERA FAKED SYRIA, LIBYA NEWS REPORTS SAYS PRODUCER...After Libya, Syria is Next in Line for a NATO Sponsored "Regimechange...blog.alexanderhiggins.c_m

- AL-QAEDA REBEL PICTURED WITH UN OBSERVERS IN SYRIA....Is it any surprise that Syrian ?opposition? forces are now also rallying around the Al-Qaeda flag just as they did in Libya given that...

- AFTER LIBYA, USA IS ARMING AL-QAEDA, SMUGGLING WEAPONS INTO SYRIA...

JNE..JNE...

EIKÖS TÄMÄ A1-CIA-AIDED OLEKAAN LÄNNEN VIHOLLINEN..????
*
*
*
LÖYTYYKÖ SUOMESSA SEMMOISIA IDIOTTEJA JOTKA TODELLA LUULEVAT ETTÄ SYYRIAN JOHTO MURHAISI OMIA KANSALAISIAAN ...KUN NE TIETÄÄ ETTÄ NIIDEN LIIKKEITÄ SEURATAAN KOKO AJAN......TE SUOMALAISET JOTKA SEN USKOTTE NIIN TE OLETTE _TODELLA_ VÄHÄÄLYISIÄ...

...JOS NE SEN TEKISIVÄT....NE RUUMIIT POLTETTAISIIN SEKUNNISSA...EIKÄ TODELLAKAAN JÄTETTÄISI KAIKKIEN NÄHTÄVÄKSI....

****NE TAISTELEE NÄITÄ LÄNNEN MIEHITTÄJIÄ VASTAAN****
*
*
*
NO..MITÄ TEKEE TEIDÄN "(VALE)PUOLUEETON" "(EPÄ)REHELLINEN" "(VALE)TUTKIVA" _KAKK_YLE_
*
....EIVÄT TUTKI SYYRIAN JOHDON VAKAVAA SYYTETTÄ ULKOMAAILMAA KOHTAAN...VAAN LÄHETTÄÄ TYHJÄNTOIMITTAJA EERO LEVEÄPERÄN PAIKANPÄÄLLE HAKEMAAN "TODISTEITA" TUEKSEEN LÄNSIMAITTEN/MEDIAN VALHEITA SEKÄ TAPPOAGENDAA...SYYRIAA KOHTAAN....
*
*
*
SUOMEN PA$KAMEDIA PEITTELLE LÄNNEN JOUKKOMURHIA YMPÄRI
MAAILMAA...JOKA TEKEE HEISTÄ OSALLISIA SIIHEN...

JOTEN MURHAAJAT....VALMISTAUTUKAA KOHTALOONNE....TUOMIO TULEE....VARMUUDELLA....(SE YKSI NIISTÄ LAISTA JONKA PÄÄLLE TÄMÄ LUOMATYÖ RAKENNETTIIN....)
SUOMENValeMEDIA..... 4.6.2012 5:33

Anonyymi
Mieluummin Urpilainen kuin rikkaiden kätyri!


Urpilainenhan ON rikkaiden kätyri. Lähetti Suomesta tukimiljardit Keski-Euroopan megapankeille, wanhalle suurpääomalle. Niin, sinne ne suoraan Kreikasta menivät, ja tämä oli SDP:llä hyvin tiedossa kun päätöstä tekivät. Mutta puoluekunnalle tietysti valehdellaan aivan toisin, kun eivät ne mitään kuitenkaan ymmärrä.

Ihan niin kuin Lipponenkin, joka yksityisti suomalaisten kansallisomaisuutta kuin mikäkin Kokoomuksen isopomo.
S_D_P isokenkäisten 4.6.2012 7:29
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä