Toivoisi samalla tehtävän tervenhuolto-organisaation perkaaminen kaikista turhista työntekijöistä joita kansankielellä paperinpyörittäjiksikin kutsutaan.
Hirveää jälkeä syntyy tällä hetkellä näissä kuntien yhdistymisissä, ainakin sosiaali- ja terveydenhuoltopuolella. Nimenomaisesti näiden paperinpyörittäjien lukumäärä kasvaa liitoksissa huolestuttavasti ja räjähdysmäisesti irtisanomissuojan takia.
En toki ole kahdehtimassa keneltäkään työpaikkaa pois, ja lienee parempi, että ihmiset ovat töissä mieluummin kuin kortistossa, mutta en ymmärrä miten saataisi jonkinlainen tolkku tähän rulettiin, missä päällikkötason porukka paisuu pullataikinan lailla. He ovat itse luomassa uusia organisaatioita, ja kukapa sitä omaa paikkaansa olisi lopettamassa. Suomessa tänä päivänä vain jokainen yrittää pelastaa itsensä.
Kaupunkimme yhdistyi toisen kaupungin kanssa muutama vuosi sitten. Henkilökunnalla on viiden vuoden irtisanomissuoja, joten organisaatioissa painettiin alinta johtoa takaisin rivityöntekijöiksi, ja päälliköille sorvattiin jos jonkinlaista virkaa, ja nyt on sitten päällikön, päällikön päällikköä joista moni ei oikein miellä edes toimenkuvaansa.
Ei ole viittä vuotta kulunut, ja nyt ollaan jo yhdentymässä kolmannen kaupungin kanssa. Taas sinä päivänä, kun yhdentyminen tapahtuu kaikki saavat uuden viiden vuoden irtisanomissuojan, myös nämä vanhat, joten heille on taattu ainakin kymmenen vuotta, ellei taas neljän - viiden vuoden päästä yhdistytä neljänteen kaupunkiin, jolloin tulisi edelleen viisi vuotta lisää. Kuinka pitkälti tämmöistä voidaan ketjuttaa.
Kohta on niin paljon päälliköitä, että nimet loppuvat suomenkielestä kesken. Tavalliset työntekijät ovat kummissaan, kun ei kukaan oikein tiedä mistään mitään, eli sekä työläisten että päälliköiden työmotivaatiota koetellaan ankarasti. Ja verot maksavat kaupunkilaiset ovat ihmeissään, kun äyriä pitää nostaa. Näin ei ainakaan mitään säästöjä synny.