Kirjaudu ▼
 

Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä

Lehtikuva
Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä
Katainen Radio Suomen haastattelussa joulukuussa 2011.
Kaivostoiminta on hyvin riskialtista, eikä valtion kannata osallistua siihen omalla yrityksellä, pääministeri Jyrki Katainen (kok) sanoi Radio Suomen haastattelussa sunnuntaina.
Taloussanomat
27.5.2012 16:54
142

– Ensinnäkin kaivoshankkeet ovat usein erittäin riskipitoisia, Katainen sanoi Radio Suomen Pääministerin haastattelutunti -ohjelmassa Ylellä.

– Kysymys on siitä pahimmillaan, että leikkaammeko terveydenhoidosta, vanhustenhoidosta ja koulutuksesta, jotta voisimme ohjata miljardiluokan investointeja valtion kaivosyrittäjyyteen. Minusta tämä ei ole mielekästä.

Ylen uutisten mukaan Katainen kannattaa valtion mukanaoloa kaivosprojektien sellaisessa vaiheessa, jossa edistetään mineraalitutkimusta ja kaivostoiminnan kehittymistä.
 
Valtio voi hyötyä Suomessa toimivien kaivosyhtiöiden menestyksestä ostamalla niiden osakkeita, Katainen ehdottaa.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Jyrki Katainen
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (142)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 15
EdellinenSeuraava

Anonyymi
miksi se sitten naapurimaassa ruotsissa on tosi kannattavaa ollut jo vuosikymmeniä!
suomen luonnonrikkau 27.5.2012 17:20

Anonyymi
Tämä herra katainen on tuholainen Suomelle.
Nimetön 27.5.2012 17:20

Anonyymi
Eli on parempi lahjoittaa luonnonvarat pois kuin tahkota niillä rahaa valtiolle? Hienoa logiikkaa... Kyllä meillä on hienoja ja isänmaallisia ihmisiä johtajina.
xXx 27.5.2012 17:22

Anonyymi
Varat viedään, ongelmat jää.
Missä vastuunkantaja?
Valtio omistajana antaisi erittäin hyvän mahdollisuuden kantaa ympäristövastuuta.
Katainen katso Suomeen, ja kanna vastuuta.
CXX 27.5.2012 17:26

Anonyymi
Häkäpönttö ja Katainen lahjottaa kaikki suomen luonnonvarat ilmatteeks .
Joulupukin maa 27.5.2012 17:28

Anonyymi
Eikö saman logiikan mukaan olisi myös järkevää vapauttaa henkilöliikeenne rautateillä kilpailulle. Nyt monopoli yhtiön lipun hinnat on taivaissa kun pitää elättää 10000 paperin pyörittäjää.
Nimetön 27.5.2012 17:28

Anonyymi
Kokoomus vie suomen keskiajalle,kohta täällä ajetaan härkävankkurilla missä on neliskanttiset pyörät.
Rutto enää puuttuu 27.5.2012 17:31

Anonyymi
Jyrki Katainen on riskialtis pääministeri.
Siinä menee vanhuspa 27.5.2012 17:33

Anonyymi
"Kaivostoiminta on hyvin riskialtista, eikä valtion kannata osallistua siihen omalla yrityksellä, pääministeri Jyrki Katainen (kok) sanoi Radio Suomen haastattelussa sunnuntaina."

Mitenhän Katainen määrittelee sitten esim. Kreikan lainojen riskialttiuden, joihin kuulemma kannattaa myös valtion osallistua?
Pisnesmies 27.5.2012 17:33

Anonyymi
Kaivostoiminta on hyvin riskialtista, eikä valtion kannata osallistua siihen omalla yrityksellä, pääministeri Jyrki Katainen (kok) sanoi

Kataisen mielestä on parempi antaa Suomen mineraalivarat ulkomaisille yrittäjille pilkkahinnalla. Koska Suomessa ympäristölainsäädäntö on kovin kehittymätöntä, on kaivostoimintakin tuottavaa. Jätevedet voi surutta laskea kaivosalueen ulkopuolelle pilaamaan ympäristöä ja ilmaankin voi laskea mitä tahansa myrkkykaasuja. Ei ole ihme, että Suomessa häärii jo satoja ulkomaisia kaivosvaltausten etsijöitä. Presidentti Niinistökin painottaa, että ympäristöarvoista ei tarvitse välittää. Kunhan vaan saadaan ulkomaisia yrityksiä tänne pilaamaan paikallisten asukkaiden ympäristöä ja elinkeinoja.
Kokoomus pilaa Suome 27.5.2012 17:34
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 15
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä