Kirjaudu ▼
 

Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta?

Lehtikuva
Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta?
Reutersin mukaan epävarmuus Kreikan pysymisestä euroalueessa jäytää nyt kreikkalaisia. Joidenkin kreikkalaisten uskotaan viivyttelevän verojen maksussa. Tilastot osoittavat ainakin, että maksettujen verojen määrä kääntyi jyrkkään laskuun. Mutta mikä on laskun todellinen syy?
Taloussanomat
23.5.2012 19:43
64

Maan veroviranomaisten mukaan veronkannon tulos osoittaa jo 10 prosentin laskua edelliseen kuukauteen verrattuna. Asian paljasti Reutersille lähde Kreikan valtiovarainministeriöstä.

Reutersin haastattelemat, nimettöminä pysyttelevät veroviraston työntekijät puolestaan arvioivat, että suurissa kaupungeissa, kuten Ateenassa ja Thessalonikissa pudotus olisi jopa suurempi. Tuoreimpien tilastojen mukaan laskua olisi jopa 15-30 prosenttia.

– Ihmiset todennäköisesti viivyttelevät maksamistaan. He odottavat, miten parlamenttivaaleissa käy, nimetön lähde väittää.

– Vaalit ratkaisevat sen, pysyykö Kreikka mukana euroalueessa, hän arvioi.

Väärä tulkinta vai
köyhtyminen todellinen syy?

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Verotulojen vähentyminen ei tekisi hyvää muutenkin pahoissa velkaongelmissa painiskelevalle maalle.

Monet asiantuntijat kuitenkin varoittavat viranomaisia liian suoraviivaisista tulkinnoista pelkästään tilastojen perusteella.

Aina ei ole selvää, onko verokertymän vähenemisen syynä verovelvollisten viivyttely vai se, että kansalaiset eivät pysty enää maksamaan verojaan. Osan huonosta veronkannon tuloksesta selittää verohallinnon oma tehottomuus.

Tagit euronkriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (64)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Joo, pelkäävät just tota, muuten maksaisivat kaikki veronsa kiltisti ja vähän enemmänkin..
joo joo 23.5.2012 19:48

Anonyymi
He tienaavat tällä.
Fantastista pisnestä 23.5.2012 19:49

Anonyymi
Eikai Krekut nyt hulluja ole, maksaisivat veroja.
Fanukka kantaa selkä vääränä rahaa pohjattomaan kaivoon.
Von Stymffeln 23.5.2012 19:53

Anonyymi
Ehdottomasti lisää tukieuroja Kreikkaan muuten koittaa koko Euroopalla kovat ajat.
Raha ja kunnia 23.5.2012 19:53

Anonyymi
Kalliit eurot käteiseksi ja piiloon, verot voi maksaa halvoilla drakmoilla. Huono raha (odotettu vaihto drakmaan) ajaa hyvän rahan (köh, euro) piiloon. Eräänlainen muunnelma Greshamin laista.
V 23.5.2012 19:57

Anonyymi
Kreikka on saanut viime vuosina satoja miljardeja, mutta heillä ei ole varaa edes sairaalan lääkkeisiin tai verovirastolla tulostimien musteeseen.

Jos ilmaista rahaa ei annettaisi jatkuvasti lisää, niin kreikkalaiset löytäisivat kadonneet sadat miljardit hyvin nopeasti käyttöönsä. Nyt pysyvät rahat säästössä.
Talonmies 23.5.2012 19:58

Anonyymi
Ei kai nyt kannata itse mennä maksamaan veroja, kun muiden euromaiden veronmaksajat maksavat Kreikan menot. Jos eivät maksa,niin käy kuten kokoomus peloittelee, koko rahajärjestelmä romahtaa ja tulee hirvee lama.
alkuperäisasukas 23.5.2012 20:00

Anonyymi
Voihan Kreikan valtio myös pimittää maksettuja veroja, jotta niitä ei voitaisi vaatia velanmaksuksi muihin maihin.

Tämä on kylläkin aika paksu väite. Tuskin kukaan epäilee, että Kreikka oikeasti valehtelisi talousasioistaan.
Tuulipukunsa syönyt 23.5.2012 20:02

Anonyymi
Jeah, uusi pisnes kolkuttaa välimeren rannalla!
Siilinjärven talousn 23.5.2012 20:05

Anonyymi
80% Kreikkalaisista haluaa pysyä,eurossa ja eu.ssa mutta sillä ehdolla että ei leikkauksia ja velan maksua.
Niin lopputulos on k 23.5.2012 20:07
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä