Kirjaudu ▼
 

Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta?

Lehtikuva
Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta?
Reutersin mukaan epävarmuus Kreikan pysymisestä euroalueessa jäytää nyt kreikkalaisia. Joidenkin kreikkalaisten uskotaan viivyttelevän verojen maksussa. Tilastot osoittavat ainakin, että maksettujen verojen määrä kääntyi jyrkkään laskuun. Mutta mikä on laskun todellinen syy?
Taloussanomat
23.5.2012 19:43
64

Maan veroviranomaisten mukaan veronkannon tulos osoittaa jo 10 prosentin laskua edelliseen kuukauteen verrattuna. Asian paljasti Reutersille lähde Kreikan valtiovarainministeriöstä.

Reutersin haastattelemat, nimettöminä pysyttelevät veroviraston työntekijät puolestaan arvioivat, että suurissa kaupungeissa, kuten Ateenassa ja Thessalonikissa pudotus olisi jopa suurempi. Tuoreimpien tilastojen mukaan laskua olisi jopa 15-30 prosenttia.

– Ihmiset todennäköisesti viivyttelevät maksamistaan. He odottavat, miten parlamenttivaaleissa käy, nimetön lähde väittää.

– Vaalit ratkaisevat sen, pysyykö Kreikka mukana euroalueessa, hän arvioi.

Väärä tulkinta vai
köyhtyminen todellinen syy?

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Verotulojen vähentyminen ei tekisi hyvää muutenkin pahoissa velkaongelmissa painiskelevalle maalle.

Monet asiantuntijat kuitenkin varoittavat viranomaisia liian suoraviivaisista tulkinnoista pelkästään tilastojen perusteella.

Aina ei ole selvää, onko verokertymän vähenemisen syynä verovelvollisten viivyttely vai se, että kansalaiset eivät pysty enää maksamaan verojaan. Osan huonosta veronkannon tuloksesta selittää verohallinnon oma tehottomuus.

Tagit euronkriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (64)


Anonyymi
Suomen pitää kanssa ulkoistaa veronmaksunsa muille euromaille
alkuperäisasukas 23.5.2012 20:08

Anonyymi
Rotat (ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti) jättävät uppoavan laivan. Niin tekisivät kaikki järkevät rotat, anteeksi, ihmiset.
Rotta in spe 23.5.2012 20:11

Anonyymi
kreikka ei missään oloissa pysty maksamaan järjettömiä velkojaan takaisin, eikä pysty mihinkään todellisiin säästöihin. Kriisi noudatta omaa logiikkansa, jonka tavalliset kreikkalaiset tietävät ja varautuvat pahinpaan jemmaamalla rahaa ja pidättäytyvät verojen maksuista. Tätä kriisiä ei makseta suomalaisten verorahoilla yksikertaisesti siitä syystä että ne rahat ei riitä alkuunkaan. Vain kattava bondirahoistus nollaa tilit. Tappioden todellisia maksajia voi sitten spekuloida loputtomiin.
Eki 23.5.2012 20:16

Anonyymi
Oli miten oli, rahaa tai ei - niin taas on siis selvästi myönteistä kehitystä nähtävissä.

Kreikan kansa haluaa pysyä euroalueessa. Ja ettei unohtuisi - niin Espanjalla, Portugalilla ja Irlannillakin menee selvästi jo paljon paremmin.

Näin meidän on jo pitkään annettu ymmärtää...
siis nousua pukkaaa. 23.5.2012 20:22

Anonyymi
Ei ole Kreikan lahjoitukset hävinneet mihinkään, vaan rahat ovat turvallisesti tallessa siellä, minne niiden suunnitelman mukaan pitikin mennä. Eli Saksan ja Ranskan pankkeihin. Mitä ne kreikkalaiset niillä rahoilla muka tekisivät? Ja se nyt ei ole mikään uutinen, että karvakädet jättävät veronsa maksamatta.
Kunhan me vaan jatke 23.5.2012 20:22

Anonyymi
Eihän kreikkalaiset ole muutenkaan maksaneet verojaan :D
asd 23.5.2012 20:23

Anonyymi
Mitenkä suomen päättäjät ovat varautuneet kreikan euroeroon?.Jutan ja Jyrkin valmiudet ministerinä taitaa olla täysin hukassa.Usko ollut kova kreikkaan.
Nimetön 23.5.2012 20:26

Anonyymi
Ovatko joskus maksaneet veroja.
ei mitään uutta 23.5.2012 20:30

Anonyymi
80% Kreikkalaisista haluaa pysyä,eurossa ja eu.ssa mutta sillä ehdolla että ei leikkauksia ja velan maksua.


Ja tämän vakuudeksi he ovat lopettaneet senkin vähäisen veron maksun mitä ovat tähän saakka tehneet.

Eli, jos kaikki menee hyvin, niin Kreikan seuraava hallitus kieltäytyy kaikista talouden tervehdyttämistoimista, muut euromaat jatkavat kreikkalaisten elintason ylläpitoa ja kreikkalaiset itse lopettavat veron maksun.

Miksi muuten Suomessa ei voi jättää veroja maksamatta silloin kun ei pysty tai ei halua?
Laina 23.5.2012 20:33

Anonyymi
Tilastot osoittavat ainakin, että maksettujen verojen määrä kääntyi jyrkkään laskuun. Mutta mikä on laskun todellinen syy?

EU:ssa kerjääminen on sallittua ja kannattavaa.

Todellinen syy verojen maksamatta jättämiseen on se, että Katainen, Urpilainen ja Liikanen makselevat kreikkalaisten verot meidän suomalaisten rahoilla. Eihän kukaan laskujaan maksele, jos tietää, että joku toinen ne hoitaa. Näin kreikkalaiset on opetettu, että rahaa saa muualta valtion menoihin.
Kyllä Suomen sossu 23.5.2012 20:36
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä