Puoluepomo Kreikassa: Jos tuki loppuu, euro hajoaa
Kreikkalaisen laitavasemmistoon kuuluvan Syriza-puolueen puheenjohtaja Alexis Tsipras sanoo talouslehti The Wall Street Journalille, että hän ei pidä sitä todennäköisenä, että euromaat lopettaisivat Kreikan tukemisen. Jos näin kuitenkin käy, se tarkoittaa velanmaksun loppumista, Tsipras uhkaa.
Poliittista nousua elävän Syriza-puolueen 37-vuotias puheenjohtaja sanoo, että Kreikka vetäisi kaatuessaan kuiluun mukanaan koko Euroopan.
– Ensimmäinen vaihtoehtomme on vakuuttaa eurooppalaisille kumppaneillemme, että on heidän oman etunsa mukaista, että rahoitusta ei lopeteta, Tsipras sanoo lehden haastattelussa.
Hänen mukaansa Kreikka ei aio tehdä minkäänlaisia yksipuolisia toimia, mutta mikäli rahoittajat lopettavat Kreikan tukemisen yksipuolisesti, "me olemme pakotettuja lopettamaan maksut velkojillemme".
Tsipraksen mukaan Euroopan pitää tukea Kreikan kasvupolitiikkaa, jotta yhä paheneva lamakierre saadaan katkaistua. Euroalueen ja EU-viranomaiset pelkäävät, että Kreikan ero rahaliitosta tartuttaisi suuremmat kriisimaat Espanjan ja Italian.
Tspiraksen mukaan Kreikka selviää tarvittaessa yksinään. Hänen mukaansa Kreikalla on riittävästi rahaa maksaa työntekijöilleen ja eläkeläisilleen. Talouden alijäämää Tsipras hoitaisi leikkaamalla Kreikan puolustusbudjetista, vähentämällä korruptiota ja rahan hukkaamista sekä torjumalla rikkaiden veronkiertoa.
– Mitä ikinä teemmekin, se tulee olemaan vaikeaa. Mutta niin se tulee olemaan vaikeaa myös Euroopalle, koska euro kaatuu, [jos Kreikan tukeminen lopetetaan].
Tsipraksen mukaan Kreikan pitäisi pysyä mukana yhteisvaluutassa.
Torstaisten kannatuskyselyiden mukaan Syriza-puolue voittaa Kreikan kesäkuun 17. päivä pidettävät uusintavaalit.














