Kirjaudu ▼
 

Nyt se paljastui: EU:lla on Kreikka-hätäsuunnitelma

Lehtikuva
Nyt se paljastui: EU:lla on Kreikka-hätäsuunnitelma
Euroopan unionin (EU) komissio ja Euroopan keskuspankki (EKP) valmistelevat suunnitelmaa, jolla varaudutaan Kreikan mahdolliseen eroon yhteisvaluutta eurosta. Asiasta kertoo kauppakomissaari Karel de Gucht belgialaisessa sanomalehti De Standaardissa.
Taloussanomat
18.5.2012 12:55
97

Karel De Guchtin mukaan Kreikan ero euroalueesta olisi saattanut aiheuttaa vaarallisen domino-efektin puolitoista vuotta sitten. Nyt tilanne on kuitenkin toisenlainen.

– Sekä Euroopan keskuspankissa että komissiossa laaditaan hätäskenaarioita sille varalle, ettei Kreikka selviydy [euron jäsenenä], de Gucht sanoo lehden mukaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun komission virkamies kertoo näin selkeäsanaisesti varautumisesta Kreikan mahdolliseen eroon. Haastattelussaan de Gucht kieltäytyy arvioimasta, kuinka paljon Kreikan ero voisi tulla maksamaan belgialaisille.

– Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että Kreikan ero ei tarkoita euron loppua, de Gucth sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Vielä viime marraskuussa komission varapuheenjohtaja ja talouskomissaari Olli Rehn esimerkiksi kierteli samaa aihetta Helsingin Sanomien haastattelussa.

– Ei ole syytä lähteä keskustelemaan julkisuudessa siitä, millaisia mahdollisia suunnitelmia meillä komissiossa on [Kreikan mahdollisen eroamisen varalle]. Meillä on tapana käydä kaikenlaisia mahdollisia skenaarioita läpi, mutta toimia sen puolesta, että ne eivät toteudu, Rehn sanoi tuolloin.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (97)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Euron kriisi pysähtyy Kreikan ensimmäiseen tukipakettiin, se joka muuta väittää on pölhö populisti!" -Alex Stubb
VilleVentti 18.5.2012 13:00

Anonyymi
Nyt tienaus alkoi
jykä vaan 18.5.2012 13:02

Anonyymi
Fits asetti muun eu alueen maat tarkkaillu luottoluokituksen varalta.
Velka köyhdyttää. 18.5.2012 13:03

Anonyymi
Tietysti on.

Arvatkaa kuinka kauan Kreikan ongelmista on siellä tiedetty!
Näyttelevät tyhmää 18.5.2012 13:03

Anonyymi
Kreikka näköjään joutui myymään kultansa pois kiinalle jotta sai jäädä euroon.
Tästäkin tulee totuus julki, sillä sanan ''kulta'' käyttö menee suomi mediassa sensuuriin.
euroopan ikioma velk 18.5.2012 13:05

Anonyymi
Euro on kitusesti hengissä enää ilman Kreikan lähtöäkin.
Saattaa euron tarina loppua vielä tänä vuonna tai jopa ennen syksyä.
Muutenkin alkaa oleen jo kypsää kauraa vesisekoituksessa koko EU.
Ja dominoefekti on tosiaan alkanut. Lähtö on fakta Espanja Portugal Irlanti ym.
Lakun maksun aika tulee ja siitähän vasta riemu nousee.
Veikkaus noin heti: Euro valuutta ei ole käytössä enää 2012 joulukuussa.
Silloin vietetään itsenäistä Suomea.
Kannattiko kaikki uhraus ja aivan turhaan.
pankkirytinä kuuluu 18.5.2012 13:06

Anonyymi
Poliittisten intohimojen vuoksi perustettu euro on osoittautunut epäonnistuneeksi kokeiluksi.

Sen purkaminen tulisi aloittaa vahvimpien maiden irtaantumisella, jolloin euro jäisi rupu-maiden valuutaksi. Tällöin euro heikkenisi auttaen näiden maiden kilpailukyvyn kohenemista.

Sitä mukaa kuin nämä rupu-maat saavat taloutensa jaloilleen ne voivat jättää euron. Viimeinen euroa käyttävä maa vain vaihtaa valuuttansa nimen.
aapeli 18.5.2012 13:08

Anonyymi
No tietenkin on ja Espanjankin tukemnista jo suunnitellaan.

suomen osuus Espanjan tukemissa on vain 20 miljardia euroa. Sampopankin Lauria mukaillen, eihän se ole mitään kun silloin suomella on jo muutenkin 120 miljardia valtion velkaa :)
ottakaa velkaa uunot 18.5.2012 13:09

Anonyymi
Mitä ihmettä? Kuka tämän tiedon on mennyt vuotamaan?

Ettekö te tollot käsitä, että minun uskottavuuteni kärsii tällaisten tietojen paljastamisesta! Minä kun olen niin innokkaasti valehdellut kansalle, että mitään varasuunnitelmia ei ole eikä tarvitsekaan olla, sillä Kreikka selviää kyllä nykyisin toimin.

Nyt tämä ahkera uurastukseni on kertaheitolla vesitetty, ja minut on saatettu aivan naurunalaiseksi.

Minä kyllä vielä etsin syyllisen esiin ja kostan hänelle!
Jyrki K. (hyvin närk 18.5.2012 13:10

Anonyymi
EKP tekee lisärahaa, että Kreikka ei romahda aivan muutamassa päivässä. Niin kauan, kun Kreikka ei ole virallisesti ilmoittanut, että se ei maksa velkojaan, raharännit sojottavat Akropoliin suuntaan.
talousaliupseeri evp 18.5.2012 13:11
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä