Kirjaudu ▼
 

"Kreikan säästöohjelmasta ei neuvotella uudelleen"

Kreikan apupakettiin liittyvä säästöohjelma ei ole neuvoteltavissa oleva asia eikä siitä neuvotella uudelleen, Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble jyrähti tänään.
Taloussanomat–Bloomberg
15.5.2012 17:47
29

Schäublen mukaan euromaiden valtiovarainministerit eivät eilisessä tapaamisessaan keskustelleet siitä, miten ohjelman "arkkitehtuuria" muutettaisiin. Ohjelman on määrä tasapainottaa Kreikan valtionvelka vuoteen 2020 mennessä.

Hänen mukaansa ministerien keskuudessa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että ohjelman päämääränä on puhdistaa Kreikan rahoitusjärjestelmä ja samaan aikaan auttaa maa kestävään kasvuun sekä jollain aikavälillä takaisin rahoitusmarkkinoille.

– Tästä on sovittu eikä asia ole taloudellisilta osiltaan neuvoteltavissa eikä siitä neuvotella uudestaan. Täysin toinen asia on, voimmeko auttaa kahdenvälisissä asioissa, Schäuble sanoi Euroopan unionin valtiovarainministerien Ecofin-kokouksen jälkeen tänään.

Kreikan hallitusneuvottelut kariutuivat tänään lopullisesti ja maassa joudutaan järjestämään uudet vaalit. Asiasta kertoivat iltapäivällä väistyvän hallituksen valtiovarainministeri Evangelos Venizelos sekä presidentinkanslia.

Schäuble painotti, että Kreikan on valittava hallitus, joka pitää kiinni kansainvälisesti sovitusta tukiohjelmasta voidakseen pysyä eurossa. Schäublen mukaan tämänpäiväinen ilmoitus uusista vaaleista "ei muuta tilannetta".

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (29)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Schäuble painotti, että Kreikan on valittava hallitus, joka pitää kiinni kansainvälisesti sovitusta tukiohjelmasta voidakseen pysyä eurossa.

Eiköhän tuon päätä Kreikka avataanko tukipaketteja vai ei, sitä ei päätä kukaan muu, ei Urpolainen ta Schäube.
EU = Natsit 15.5.2012 17:56

Anonyymi
Hei hei eurosvoliitto!
Arno Poddikti 15.5.2012 18:00

Anonyymi
Itsenäinen Kreikka?

Koska Wolfgangi tulee Suomeen huutamaan? kun ei meillä ole pian mistä maksaa Gööringeille?
herrman 15.5.2012 18:01

Anonyymi
Joo, urpiainen sanoi tuon saman ääneen, mikä tarkoittaa tasan päinvastaista.
Eikö poika ole jo antanut julkilausumaa vastuullisesta politiikasta, sisämarkkinoista ja vastuunkannosta?
CXX 15.5.2012 18:01

Anonyymi
Kreikkalaiset vedättää taas "muutaman" miljardin tyhmiltä.
Ei se ole tyhmä se j 15.5.2012 18:05

Anonyymi
Ny ei enää uskalla matkustaa Kreikkaan. Kansa siellä vain pui nyrkkiä rahoittajilleen. Ja jotkut eivät pelkästään pui vaan käyttävät nyrkkiään konkreettisemminkin:


Ei haittaa. Minä ainakin vihaan niin paljon kreikkalaisia että tulen karttamaan ja boikotoimaan kaikkea maahan liittyvää koko ikäni. Ja vetämään tapaamiani kreikkalaisia turpaan aina tilaisuuden tullen.

En osta enää ouzoa enkä fetaa, enkä käy kreikkalaisissa ruokapaikoissa.
Maksu mies 15.5.2012 18:06

Anonyymi
Kaiva kuvetta Katainen. Me haetaan rahat sulta vaikka väkisin jos Kreikka kaatuu
Ruben Bloodystiller 15.5.2012 18:08

Anonyymi
TS. Uudet neuvottelut on jo käynnissä.
totuutta kansalle 15.5.2012 18:09

Anonyymi
Schäuble , äly hoi ! Miten he sen nyt kertakaikkiaan pystyvät tekemään. Ei mitenkään.
Ei Kreikkalaiset aio olla 30 vuotta putkeen elättejä ja Saksan alamaisia.
Ei ole haluja kohta muillakaan. Ai niin suami unohtu. Tämä maa menee marssikäskystä vaikka polttouuniin.
näin on nyt närreet 15.5.2012 18:10

Anonyymi
Ny ei enää uskalla matkustaa Kreikkaan. Kansa siellä vain pui nyrkkiä rahoittajilleen. Ja jotkut eivät pelkästään pui vaan käyttävät nyrkkiään konkreettisemminkin:

www.talouselama.fi/uutiset/kreikkalaiset+mukiloivat+hollantilaismiehen++luulivat+saksalaiseksi/a2100116

-
Onhan siellä saanut Suomalaisetkin osansa. Sanovat olevansa ruotsalaisia tai Norjalaisia.
Pysykää pois sieltä.
menkää jos ette ole 15.5.2012 18:10
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä