Kirjaudu ▼
 

Kreikan Syriza: Emme ryhdy vanhojen puolueiden "rikoskumppaniksi"

EPA/SIMELA PANTZARTZI
Kreikan Syriza: Emme ryhdy vanhojen puolueiden "rikoskumppaniksi"
Kreikan presidentti on kutsunut neljä puoluetta vielä tänään neuvottelemaan hallituksesta. Vasemmiston Alexis Tsipras ei aio osallistua. Uusien vaalien järjestäminen kesäkuulle väijyy kulman takana.
Taloussanomat
14.5.2012 08:26
74

Eilen presidentti Karolos Papouliaksen johdolla jatkettuja hallitusneuvotteluja väännetään eteenpäin vielä tänään maanantaina. Presidentinlinnaan on kutsuttu täksi päiväksi vanhat valtapuolueet – konservatiivien Uusi demokratia ja sosialistien Pasok – sekä vaalivoittaja vasemmistolainen Syriza ja pienempi Demokraattinen vasemmisto.

Syrizan 37-vuotias nokkamies Alexis Tsipras on ilmoittanut, että hänen osaltaan neuvottelut vanhojen valtapuolueiden kanssa ovat ohi, uutistoimisto Reuters kertoo.

– He eivät neuvottele sopimuksesta vaan pyytävät meitä rikoskumppaneikseen. Me emme ryhdy heidän avunantajikseen, Tsipras sanoi.

Rikoksella Tsipras viittaa Kreikalta vaadittuihin säästötoimiin, joita sen pitäisi jatkaa tukirahoituksen jatkumiseksi ja eurossa pysymiseksi.

Hallituksen muodostamiseen on
aikaa vain muutamia päiviä

Sosialistien johtaja Evangelos Venizelos sanoi olevansa kaikesta huolimatta edelleen hieman toiveikas hallituksen muodostamisen suhteen.

– Mutta nyt olemme toden edessä – joko saamme hallituksen aikaan tai pidämme uudet vaalit, Venizelos sanoi Reutersin mukaan. Käytännössä aikaa hallituksen muodostamiseen on muutamia päiviä ennen uusiin vaaleihin ryhtymistä.

Fotis Kouveliksen luotsaamalla Demokraattisella vasemmistolla olisi tarpeeksi parlamenttipaikkoja enemmistöhallituksen muodostamiseen konservatiivien ja sosialistien kanssa, mutta Kouvelis on sanonut toistuvasti, ettei liity koalitioon ilman Tsiprasia.

Syriza voittaisi uudet
vaalit

Miepidetiedustelujen mukaan vasemmiston Syriza voittaisi uudelleen pidettävät vaalit. Tsipras on sanonut haluavansa pitää Kreikan eurossa, mutta säästöpakettien vaatimista toimista pitää luopua.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

EU:n mukana tämä on mahdotonsa - säästöohjelmasta poikkeaminen tietäisi tukirahoituksen lopettamista, Kreikan vararikkoon laskemista ja eurosta erottamista.

Mielipidemittausten mukaan selvä valtaosa kreikkalaisista vastustaa pelastuspaketteihin kuuluvia leikkauksia, mutta haluaa pysyä eurossa. 

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (74)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Säästäminen on "rikos".
Velkaantuminen yli varojen hyve?
Nimetön 14.5.2012 8:35

Anonyymi
Ei vielä kannata erota.

Lypsylehmä antaa vielä, kun vain oikein osaa vedellä.
yksi lypsettävä 14.5.2012 8:40

Anonyymi
Hienoa Tsipras,älä taivu ryöstöeliitin saneluun.Eu ja vapaamuurarieliitti on tehnyt pelkkää tuhoa,"auttaessaan" Kreikkaa..Saksan pankeillehan tuo "pyyteetön auttaminen" on mennyt,ei kreikkalaisten avuksi..
topi k 14.5.2012 8:41

Anonyymi
Drakma on fakta. Eteenpäin Kreikka ilman euro EU komentoa.
Alku on vaikeaa, mutta tulos parempi kuin nöyryyttävä oleminen EU maiden sylkykuppi.
Syriza ei toivottavasti tee Arhinmäkeä ja lähtisi hallitukseen nappiautomaatiksi.
itsenäisyys takaisin 14.5.2012 8:45

Anonyymi
Sosialistit ovat valheella, petoksella, väärentämällä ja katteettomilla lupauksilla houkutelleet eri rahalaitokset myöntämään lainaa joka pitäisi nyt maksaa takaisin.

Maksun ajan tullessa sitten sosialisti syyttää tälle rahaa lainannutta ahneeksi rikolliseksi.

Sosialistin logiikkaa??????
Nimetön 14.5.2012 8:49

Anonyymi
Kreikkalaisille pitää antaa mitali vedätyksestä ja EU-komissiolle pyramidihuijauksen pyörittämisestä.

Uskon että tukipaketit sorvataan uusiksi vielä siten että ne kelpaavat Syrizalle ja siten saadaan lopuillekin sijoittajille kierrätettyä korvaukset Kreikan "avustuspakettien" kautta.
Observer 14.5.2012 8:50

Anonyymi
Hienoa Tsipras,älä taivu ryöstöeliitin saneluun.Eu ja vapaamuurarieliitti on tehnyt pelkkää tuhoa,"auttaessaan" Kreikkaa..Saksan pankeillehan tuo "pyyteetön auttaminen" on mennyt,ei kreikkalaisten avuksi..


Niin, onhan se suuri vääryys, että pankista otettu laina pitää myös maksaa korkoineen takaisin..
R. Ealisti 14.5.2012 8:52

Anonyymi
Kreikkalaiset eivät halua säästöpaketteja, mutta he haluavat pysyä eurossa. He siis haluavat tukipaketteja loputtomiin, tekemättä itse mitään. Minäkin niin haluaisin sadantonnin kuukausipalkan ja kevyen, siistin sisätyön.
Vasko Takamaa 14.5.2012 8:54

Anonyymi
Näyttää siltä, että tuo Tsipras saa nimensä historiankirjoihin oikein näkyvästi. Nimittäin Kreikan kansan kaikkien aikojen pahimpana kurjistajana.
Nälänhätä muuttaa ka 14.5.2012 8:54

Anonyymi
"Emme ryhdy vanhojen rikoskumppaneiksi", siis: alamme olemaan uusia rikollisia, tervetuloa kimppaan.
olipa uutinen taas 14.5.2012 8:56
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä