Kirjaudu ▼
 

Liikanen Ylelle: Väärä verotus suisti Kreikan vaikeuksiin

Lehtikuva
Liikanen Ylelle: Väärä verotus suisti Kreikan vaikeuksiin
Suomen Pankin pääjohtaja arvioi, että Kreikan vaikeuksin taustalla on maan verojärjestelmä, joka päästää rikkaan osan kansasta vähemmällä.
Taloussanomat
10.5.2012 07:45
79

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen uskoo, että Kreikan talousongelmien taustalla vaikuttaa epäoikeudenmukainen verotus.

– Sellainen maa, jossa rikkaat eivät maksa veroja lainkaan ja pääsevät pälkähästä koko sopeutuksesta, ja sitten pieni- ja keskituloisten verotusta nostetaan, kokevat tämän äärimmäisen epäoikeudenmukaisena, Liikanen arvioi Ylelle.

Viime viikon parlamenttivaaleissa perinteiset kreikkalaispuolueet kärsivät rökäletappion ja ääripuolueet kirivät. Ylen A-studion haastatteleman Liikasen mukaan vaalitulos heijastaa kansalaisten kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta.

– On tärkeää, että politiikka perustuu kohtuuteen ja kohtuulliseen oikeudenmukaisuuteen. Silloin voidaan tehdä vaikeitakin päätöksiä, jos nähdään, että se koskee kaikkia. Kreikassa yksi osa on päässyt pälkähästä, mikä tekee tämän poliittisen prosessin äärimmäisen vaikeaksi, Liikanen sanoi.

Liikanen uskoo, että Kreikan on pakko  jatkaa rakennemuutoksia. Hänen mukaansa maan verotusjärjestelmän pitäisi kuitenkin olla yksinkertainen ja läpinäkyvä ja sen pitää ulottua kaikkiin.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Erkki Liikanen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (79)

Sivut:1 ... 6 7 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Väärä verotus Kreikassa on vain oire pahemmasta...korruptiosta. Rikkaat ja hyvätuloiset eivät maksa veroja siksi, koska he "voitelevat" verovirkailijat pimeillä lahjusrahoilla hiljaisiksi, köyhillä ihmisillä ei ole siihen varaa, joten he joutuvat maksamaan täydet verot. Korruption on Kreikan "syöpä" numero yksi, maa on 80:es maiden korruptiolistauksessa, eikä siihen ole parannusta luvassa lähivuosiana.
Perussyy korruptio 10.5.2012 13:53

Anonyymi
Eiköhän eki ne kreikan vaikeudet johdu sinun sekä kataisen veljespuolueen tyrimisestä, eikä mistään verotuksesta.
Ne ne lait ja muut ovat sinne kreikkaa laatineet.
Ja sen verran pitää SP pääjohtajan ymmärtää että syy ja seuraus ovat eri asia.
Miten noin naivi voi 10.5.2012 14:18

Anonyymi
Vaan munaton homma jatkuu....


Päinvastoin. Kyllä kreikkalaiset poliitikot tapaavat olla miehiä.
Harmaa talous 10.5.2012 14:37

Anonyymi
liikanen paraski neuvoja, kun liikanen oli suomen vm. ja sossut pukkasi hänet komissaariksi eu,hun niin suomentalous jäi hänen jäljiltä kuralle, sitten vielä hänelle annettiin eläkevirka suomen pankissa, ja toinen hyväkäs salolainen pertti oli rähmällään eu,hun(unioniin oli kyllä oikein liittyä mutta ei rahaliittoon (ruotsi viisaanpi)liikanen ja salolainen pitäisi lähettää kreikkaan myymään ranta tooleja provisio palkalla,voisi sitten vähän mietiskellä.
ecco 10.5.2012 14:52

Anonyymi
Liikanen on talousmies ,hän tehtaili ennätys ajassa Suomeen sellaisen laman 1990-luvun alussa ,että ei ole Kreikassakaan nähty . Asuntolainakorot olivat 17 prosentissa ,muut lainat kalliimpia.
Eki tietää.
Eero 10.5.2012 19:09

Anonyymi
Liikasen mukaan, Kreikassa on:

Pieni köyhällistö joka on maksanut kaikki verot.

Ei keskiluokkaa, joten ei verotuloja.

Suuri määrä rikkaita, jotka ei maksa veroja.
PP 10.5.2012 20:35

Anonyymi
Se ihmetyttää, että tuolla tasolla oleva äijä saa puhua puuta heinää kenenkään puuttumatta siihen.

Jos toimitusjohtaja pörssiyhtiössä puhuisi noin hallitukselle, se olisi pakkohoidossa ja julistettu oikeustoimi kelvottomaksi erottamiseensa asti.
PP 10.5.2012 20:41

Anonyymi
Paraskin sanoja "verotus kevenee Liikanen". Keidenkä ansiota oli 1990 luvun lama ellei itse Liikasen ja Holkerin hallituksen.
Lentävä kalakukko 10.5.2012 21:28

Anonyymi
Kolme kovaa savolaista talousneroa, Kataanen, Liikanen ja Rehn.
Maa rauniona 10.5.2012 21:31
Sivut:1 ... 6 7 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä