Kirjaudu ▼
 

Liikanen Ylelle: Väärä verotus suisti Kreikan vaikeuksiin

Lehtikuva
Liikanen Ylelle: Väärä verotus suisti Kreikan vaikeuksiin
Suomen Pankin pääjohtaja arvioi, että Kreikan vaikeuksin taustalla on maan verojärjestelmä, joka päästää rikkaan osan kansasta vähemmällä.
Taloussanomat
10.5.2012 07:45
79

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen uskoo, että Kreikan talousongelmien taustalla vaikuttaa epäoikeudenmukainen verotus.

– Sellainen maa, jossa rikkaat eivät maksa veroja lainkaan ja pääsevät pälkähästä koko sopeutuksesta, ja sitten pieni- ja keskituloisten verotusta nostetaan, kokevat tämän äärimmäisen epäoikeudenmukaisena, Liikanen arvioi Ylelle.

Viime viikon parlamenttivaaleissa perinteiset kreikkalaispuolueet kärsivät rökäletappion ja ääripuolueet kirivät. Ylen A-studion haastatteleman Liikasen mukaan vaalitulos heijastaa kansalaisten kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta.

– On tärkeää, että politiikka perustuu kohtuuteen ja kohtuulliseen oikeudenmukaisuuteen. Silloin voidaan tehdä vaikeitakin päätöksiä, jos nähdään, että se koskee kaikkia. Kreikassa yksi osa on päässyt pälkähästä, mikä tekee tämän poliittisen prosessin äärimmäisen vaikeaksi, Liikanen sanoi.

Liikanen uskoo, että Kreikan on pakko  jatkaa rakennemuutoksia. Hänen mukaansa maan verotusjärjestelmän pitäisi kuitenkin olla yksinkertainen ja läpinäkyvä ja sen pitää ulottua kaikkiin.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Erkki Liikanen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (79)


Anonyymi
Onneksi meillä tasa-arvo-Suomessa asiat ovat paremmin sillä Suomessa tavallinen 2500e/kk tienaava palkansaaja ja hyvää verosuunnitteluapua saava pääomatuloinen miljonääri maksavat molemmat suhteessa tuloihinsa SAMAA noin 25% veroa.
Buhahhah 10.5.2012 8:27

Anonyymi
A-Studion toimittaja oli kuin lammas ja vain jutusteli mukavia Erkin kanssa. Tämä on juuri tätä, jota Yle ja hallitus haluavat eli vakavista aiheista ei keskustella sillä tasolla kuin pitäisi. Toisaalta Erkin pitää laulaa SP:n, EKP:n ja Suomen hallituksen virallista mantraa jo virkansakin puolesta viimeiseen asti. Jokseenkin hyödytöntä haastatella tällaisia lausuntoautomaatteja, kun vastaukset tiedetään etukäteen. Pistää tosin miettimään, että ketä olisi täysin puolueeton, riittävällä ymmärryksellä ja tiedolla varustettu jolla ei olisi omaa lehmää ojassa tai ketunhäntää kainalossa ? Ehdotuksia voi esittää...
Kuin lastenohjelmaa 10.5.2012 8:31

Anonyymi
Ensin otetaan EU jäseneksi maa jolla on vain "tuulen huuhtoma p...." , ja sitten luototetaan tappiin. Ja sitten puolustellaan omaa huolimattomuutta jollain itsestään selvällä asialla. Mikä on vastuu EU/EKP virkamiehillä jotka eivät valvo??? Anteeksi anteeksi, valvoohan ne, suomalaisen maajussin peltovalvonnassa perittiin tukea takaisin 827 euroa kun oli kylvetty vilja peltotien puolelle 80 senttimetriä!
realisti 10.5.2012 8:32

Anonyymi
siis krekassakinon harjoitettu kokoomuksen politiikkaa
dfdfdf 10.5.2012 8:33

Anonyymi
rikkaat ja hyvätuloiset pääsee suomessakin vähällä.......Kreikassakin on ollut vallalla kokoomuslainen politiikka
dsdsds 10.5.2012 8:34

Anonyymi
Se on väittelyn aihe onko oikeudenmukaista verottaa kaikilta sama osuus tuloista, vaiko enemmän ansaitsevilta suhteessakin enemmän. Tästä voidaan olla montaa eri mieltä.
Siitä onko regressiivinen verotus, eli enemmän ansaitsevia vähemmän verottava verotus, oikeudenmukainen ei varmaankaan kovinkaan moni ole eri mieltä.
Tällaista järjestelmää Liikanenkin kritisoi Kreikassa. Vastaava käytäntö on todellisuutta myös esim. Yhdysvalloissa ja Suomessakin. Eräs nimekäs taho kritisoi juuri Suomenkin verojärjestelmää vastaavasta syystä noin kaksi vuotta sitten.
Ihmettelen vain 10.5.2012 8:34

Anonyymi
"Suomen Pankin pääjohtaja arvioi, että Kreikan vaikeuksin taustalla on maan verojärjestelmä, joka päästää rikkaan osan kansasta vähemmällä."

Tyhmä kuin vasemman jalan saapas. Silläkö ei ole mitään merkitystä, että maan tärkein vientituote ovat oliivit.
Nimetön 10.5.2012 8:36

Anonyymi
Hahahaha!
Liikanen, tuo ajatusten Tonava, Karpaattien, Mikkelin, ja Tavjan nero!

Nyt selvivät kaikki syyt miksi kaikki on päin p'ttä.
Siperia, Polsoi, Tai 10.5.2012 8:37

Anonyymi
Onneksi meillä tasa-arvo-Suomessa asiat ovat paremmin sillä Suomessa tavallinen 2500e/kk tienaava palkansaaja ja hyvää verosuunnitteluapua saava pääomatuloinen miljonääri maksavat molemmat suhteessa tuloihinsa SAMAA noin 25% veroa.

Kreikka onkin kopioinut verojärjestelmän Suomesta. Paljonko säätiöt maksavat veroa tai hallintarekisterien taakse piiloutuvat pörssipelurit? Nolla.
Harmaa talous, musta 10.5.2012 8:40

Anonyymi
A-Studion toimittaja oli kuin lammas ja vain jutusteli mukavia Erkin kanssa. Tämä on juuri tätä, jota Yle ja hallitus haluavat eli vakavista aiheista ei keskustella sillä tasolla kuin pitäisi. Toisaalta Erkin pitää laulaa SP:n, EKP:n ja Suomen hallituksen virallista mantraa jo virkansakin puolesta viimeiseen asti. Jokseenkin hyödytöntä haastatella tällaisia lausuntoautomaatteja, kun vastaukset tiedetään etukäteen. Pistää tosin miettimään, että ketä olisi täysin puolueeton, riittävällä ymmärryksellä ja tiedolla varustettu jolla ei olisi omaa lehmää ojassa tai ketunhäntää kainalossa ? Ehdotuksia voi esittää...


Olisi kiva nähdä Jan Hurri grillaamassa Liikasta, Urpilaista ja Käteistä...
senni 10.5.2012 8:45
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä