Kirjaudu ▼
 

Liikanen Ylelle: Väärä verotus suisti Kreikan vaikeuksiin

Lehtikuva
Liikanen Ylelle: Väärä verotus suisti Kreikan vaikeuksiin
Suomen Pankin pääjohtaja arvioi, että Kreikan vaikeuksin taustalla on maan verojärjestelmä, joka päästää rikkaan osan kansasta vähemmällä.
Taloussanomat
10.5.2012 07:45
79

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen uskoo, että Kreikan talousongelmien taustalla vaikuttaa epäoikeudenmukainen verotus.

– Sellainen maa, jossa rikkaat eivät maksa veroja lainkaan ja pääsevät pälkähästä koko sopeutuksesta, ja sitten pieni- ja keskituloisten verotusta nostetaan, kokevat tämän äärimmäisen epäoikeudenmukaisena, Liikanen arvioi Ylelle.

Viime viikon parlamenttivaaleissa perinteiset kreikkalaispuolueet kärsivät rökäletappion ja ääripuolueet kirivät. Ylen A-studion haastatteleman Liikasen mukaan vaalitulos heijastaa kansalaisten kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta.

– On tärkeää, että politiikka perustuu kohtuuteen ja kohtuulliseen oikeudenmukaisuuteen. Silloin voidaan tehdä vaikeitakin päätöksiä, jos nähdään, että se koskee kaikkia. Kreikassa yksi osa on päässyt pälkähästä, mikä tekee tämän poliittisen prosessin äärimmäisen vaikeaksi, Liikanen sanoi.

Liikanen uskoo, että Kreikan on pakko  jatkaa rakennemuutoksia. Hänen mukaansa maan verotusjärjestelmän pitäisi kuitenkin olla yksinkertainen ja läpinäkyvä ja sen pitää ulottua kaikkiin.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Erkki Liikanen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (79)


Anonyymi
Onko ongelma jos syntyy epätasa-arvoisuuden tunne siitä jos vastikkeetonta rahanjakoa laikataan kun valtiolla ei ole rahaa, ei raaski myydä omaisuutta ja kukaan ei lainaa?

On ongelma - ainakin kommunikaatio-ongelma.

Se on selvä että kun ilmaista rahaa on jaossa niin sille löytyy aina ottajia. Ja jos sitä ei annatakaan, niin pänniihän se.
Nimetön 10.5.2012 8:04

Anonyymi
Entäpä jos Euroopan talous- ja rahapolitiikka on ollut EKP:n vetämänä väärä ja tuhoisaa?
Mies ja koira 10.5.2012 8:05

Anonyymi
Niin kauan kun veronkiertokulttuuri jatkuu nykyisen kaltaisena Kreikassa, on valtion talouden kannalta aivan sama miten verot kohdistetaan kun vain murto-osa veroista saadaan oikeasti kerättyä. Suurin ongelma on kuitenkin Kreikassa verojen kiertäminen. Samahan se on mitä uusia veroja sinne säädetään tai keneen ne kohdistuvat, jollei niitä veroja kukaan oikeasti maksa.
??? 10.5.2012 8:06

Anonyymi
Jos joutuu ottamaan velkaa elamiseen, on velkojien armoilla.

Jumalauta mita itsestaan selvyyksia,mutta miksi nama polvastit eivat itse ymmarra, mita puhuvat vaan ottavat velkaa niin etta ranteet paukkuu ? Ai joo, eihan ne omia rahojaan tuhlaa..

Ja paljonkos silla yhdella kykypuolueen ministerilla olikaan asuntovelkaa...700.000,- Euroa ? Millas meinaa maksaa takaisin ? Ai niin velkojien armoilla, joten eikun hyvia paatoksia kansan eduksi.
Jeps 10.5.2012 8:11

Anonyymi
Erkin kootut kokoelmat saavat jatkoa.
Nimetön 10.5.2012 8:13

Anonyymi
Ongelma on siinä, että valtio kerää kansalaisten hyvinvoinnin veroina itselleen ja tuhlaa ne oman virkamieskoneistonsa hyvinvointiin.

Kyllä sossun pitäisi tuo tietää.
joopa joo 10.5.2012 8:15

Anonyymi
Tämäkin ex-teinipoliitikko on avannut sanaisen arkkunsa.
Vai oli verotus Kreikan ongelmien syy. Demaridiagnoosi.
Eiköhän se ollut talouden kilpailukykyvyn puute.
Erkin ajatuksiin törmäsin 1. kerran kun hän Teiniliiton pj:na kampanjoi tupakkahuonetta kouluihin.
Samaa tasoa tämäkin avaus.
Still going wrong 10.5.2012 8:17

Anonyymi
Olen yllättynyt, koska
Liikanen puhuu ihan asiaa. Hän on sentään poliitikon hommissa jotain oppinut, vaikka onkin talousasioissa noviisi.
jotain on kirkastunu 10.5.2012 8:18

Anonyymi
Liikanen mainittu. Tästä hetkestä alkaa Suomen taloudessa syöksykierteen pystysuora loppuosuus.

Kreikkaa, Italiaa, Espanjaa ja Suomea ei olisi ikinä pitänyt liittää Euroopan unioniin.
Pitäkää hatustanne k 10.5.2012 8:19

Anonyymi
Ei ainoa syy Kreikan ongelmiin ole epäoikeudenmukainen verotus. Tärkein syy nykyiseen ongelmaan on se, että Kreikka tilastoja väärentämällä ja huijaamalla on päässyt sisään EU:hun, jonka kautta kreikkalaiset poliitikot ja pankit ovat päässeet nostamaan ja jakamaan halpakorkoista lainaa EU:n matalan koron turvin ja
näin elämään yli varojensa.

Tätä löysää ja "isännätöntä" rahaa on sitten syydetty Kreikan kansantalouteen vaikka heillä ei periaatteessa olisi ollut siihen ollenkaan varaa.
Nyt vain sitten tulee maksun aika ja se ei tietenkään ole kivaa, jos itse joutuu kustantamaan kulutusjuhlansa.
Tsuhna 10.5.2012 8:21
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä