Kirjaudu ▼
 

Kreikan vaaleissa pääpuolueet joutuivat perääntymään

EPA/SIMELA PANTZARTZI
Kreikan vaaleissa pääpuolueet joutuivat perääntymään
Vasemmistopuolue Syrizan johtaja Aleksis Tsipras juhli vaalivoittoa eilen Ateenassa.
Kreikan pääpuolueiden politiikkaan kyllästyneet kreikkalaiset äänestivät muita puolueita, joista vasemmistoliitto eli Syriza nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Vaalitulos voi tietää vaikeuksia talvella laaditun säästöohjelman toteuttamiselle.
Bloomberg
7.5.2012 07:41
72

Kreikan valtapuolueet ovat kärsineet maan parlamenttivaaleissa musertavan tappion, mikä voi merkitä myös Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston ajaman säästölinjan horjumista.

Pääpuolueet Uusi demokratia ja Pasok eivät pysty muodostamaan yhdessä enemmistöhallitusta, vaan ne joutuvat ottamaan mukaan ulkomaiseen tukiohjelmaan ja sen vaatimiin säästöihin kriittisesti suhtautuvia puolueita, joista varsinkin vasemmistoliitto eli Syriza pönkitti asemiaan eilisissä vaaleissa. Syriza nousi Pasokin edelle toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Uusi Demokratia ja Pasok keräsivät alustavien tulosten mukaan yhdessä vain noin kolmanneksen äänistä. Syrizan äänisaalis oli reilut 16 prosenttia, mikä merkitsee sen ääniosuuden nelinkertaistumista edellisistä, vuonna 2009 pidetyistä vaaleista.

Suurimman puolueen eli Uuden Demokratian johtaja Antonis Samaras joutui tunnustamaan tappionsa. Uusi Demokratia ja Pasok ovat vuorotelleet vallassa vuodesta 1974 lähtien.

– Pyysin vahvaa mandaattia. Kansa päätti toisin, hän kommentoi eilen Ateenassa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hallitusneuvotteluissa avainasemaan nousseen Syrizan johtaja Aleksis Tsipras kertoi eilen televisiohaastattelussa, että hän haluaa muun muassa neuvotella Kreikan velanmaksuohjelman uusiksi.

– Euroopan kansoja ei voida enää ajaa kantamaan barbaarisia pelastuspaketteja, Tsipras sanoi.

Kreikan 266 miljardin euron valtionvelasta 73 prosenttia eli 194 miljardia euroa on Euroopan keskuspankin, euroalueen hallitusten ja Kansainvälisen valuuttarahaston saatavia.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (72)


Anonyymi
Suomelle taitaa realisoitua semmoset 100 miljardia velkaa tuosta Kreikan jutusta


Nykyinen ja edellinen hallitus ovat ottaneet meille tuon 100 miljardia velkaa Eurostoliiton pelastukseen, mutta ei tämä Kreikan vaalitulos tähän enää mitään olennaista muutosta tuo. Korkeintaan se hiukan nopeuttaa tappioiden tunnustamista, mutta välttävilläkin tiedoilla on ollut aivan selvää jo pitkään, että vähintään 100 miljardia tulee eurosekoilusta meille laskua näistä "vastuun kannoista".

Ja suurin lasku ei edes tule näistä rahalahjoista, vaan siitä, että meidän kohtuullisen hyvin toiminut yhteiskuntamme on tuhottu. Jälleenrakennus tulee kestämään vähintään sukupolven, saattaa olla ettei sekään riitä.
Syöksyssä ollaan, ei 7.5.2012 10:03

Anonyymi
Neuvotellaan vaan paketti uusiksi. Suomessa ollaan valmiita joustamaan periaatteista.
Jygän korkotulot 7.5.2012 10:23

Anonyymi
Viimeinen keino käyttöön - kunnon inflaatio.


Ja korot myös kaksinumeroisiksi kyllä kelpaa.
myntivoitot häviä 7.5.2012 10:25

Anonyymi
Kreikkalaiset ovat itse tyrineet hommansa velkaantumalla holtittomasti.

Eiköhän ole vihdoin aika heittää ulos eurosta ja todeta maa maksukyvyttömäksi lainataakkaansa, ei kai tuota niin vaikea ole ymmärtää. Kreikka ja kreikkalaiset ovat nyt niin sekaisin, että eivät mitään oikeita parannuksia tule saamaan millään järkevällä aikataululla aikaan.

Pakko on varmaan lähteä rakentamaan uutta vähän isomman kriisin kautta. Ja ymmärtää, että edes kreikkalaiset eivät voi vain muiden kustannuksella elellä ja hummailla...
Sus siunatkoon 7.5.2012 10:27

Anonyymi
Tuo 100 miljardia on siis Suomen 2 vuoden budjetti.


Se 100 miljardia on Suomen valtion budjetin menopuoli: 2 vuoden tulopuoli on vain 85 miljardia...
Suomessa 15% vaje 7.5.2012 10:59

Anonyymi
Ja suurin lasku ei edes tule näistä rahalahjoista, vaan siitä, että meidän kohtuullisen hyvin toiminut yhteiskuntamme on tuhottu. Jälleenrakennus tulee kestämään vähintään sukupolven, saattaa olla ettei sekään riitä.


Nykyisen kaltaisen ylisuuren ja ylipalkatun julkisen sektorin luomiseen tarvitaan 1970-80 tapainen Neuvostoliiton kauppa tai 1990-2000 lukujen kaltainen Nokian nousu.

Mitään sellaista ei valitettavasti ole näköpiirissä, joten meidän täytyy karsia julkista sektoria 20-30% joko palkanalennuksilla tai toimintojen leikkauksilla.

Palkanalennukset ovat parempi ratkaisu, koska silloin palvelut eivät tuhoudu.
Kissapäivät eivät pa 7.5.2012 11:03

Anonyymi
On aivan oikein, etteivät tavalliset kraikkalaiset joudu maksamaan maan korruptoituneen eliitin ottamia ja ahneiden ulkomaisten pankkien antamia lainoja. Pankit kärsiköön, se on oikein ja muuten eivöt opi. Ja sen on markkinatalouden sääntöjen mukaista.

Ei Suomenkaan kannattaisi mennä maksamaan mitään Kreikan takaajana, muuta kuin mitä on jo rahaa ehditty antamaan. Urpilaisen "takuuksien" johdosta meidän todedelliset maksut ovat käsittääkseni etupainoisia, joka on huono asia.

Kaikkien euromaiden hallitukset vaihtuvat seuraavissa vaaleissa, yksi kerrallaan, koska kansalaiset näkevät taloudelisen yhteisvastuun vääränä politiikkana. Seuraavana Saksa ja Merkel. Vauhti vain kiihtyy, kun vakuusjärjestelytjärjestelyjen toimimattomuus paljastuu -Kreikasta vaalituloksesta se lähtee mukavasti vyörymään.
Kreikka-fani 7.5.2012 11:11

Anonyymi
Palkanalennukset ovat parempi ratkaisu, koska silloin palvelut eivät tuhoudu.


Kenen palkkaa sä oot alentamassa?
hmmm 7.5.2012 11:16

Anonyymi
Palkanalennukset ovat parempi ratkaisu, koska silloin palvelut eivät tuhoudu.
Kissapäivät eivät palaa ilman uutta sampoa


Olen samaa mieltä, mutta pelkään, ettei 20-30% alennus vielä riitä. Valitettavasti noilla palkanalennuksilla on myös ylivelkaantuneille ja heidän lainojensa tuomien rahojen varassa eläville kohtalokkaat sivuvaikutukset. Mutta kuka käski ottaa kohtuuttomia riskejä ja uskoa vastuuttomia poliitikkoja ja pankkiireja?

Me olemme Kreikan tiellä, eikä hyviä vaihtoehtoja ole enää jäljellä, vain huonoja ja vielä huonompia.
Lasten mehukesti pää 7.5.2012 11:25

Anonyymi
Kovin käytännöllistä:

Kun ollaan kyllästytty vuosikymmeniä kestäneeseen sosialistiseen suhmurointiin, äänestetään valtaan vieläkin pahemmat roistot KOMMUNISTIT sekä kylkeen vielä Uusnatsit..

Eli kun aikoinaan kustiin muuntajaan, niin kustaan nyt sitten perään ja OIKEIN KUNNOLLA.

Noh. kaikesta huolimatta toivotan onnea. Harmi vaan, että tällä on ikävät seuraukset koko euroopalle, MYÖS (Ja varsinkin) SUOMELLE. Kohta suomalaisella keskiluokalla (90% kansasta) ei ole varaa pieniinkään ylellisyyksiin, ulkomaanmatkoista puhumattakaan....
Sosialismi ON Syöpä 7.5.2012 14:37
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä