Kirjaudu ▼
 

Ekonomisti: Kreikkaa uhkaa umpikuja

REUTERS/Yannis Behrakis
Ekonomisti: Kreikkaa uhkaa umpikuja
Nordean pääekonomistin mukaan Kreikan hallitusneuvottelut voivat osoittautua hyvin hankaliksi. Tämä voi heilutella markkinoita koko Euroopassa.
Sami Noponen
7.5.2012 10:17
162

Kreikan vaaleissa rökäletappion kärsineiden pääpuolueiden Uuden demokratian ja sosialistisen Pasokin asema ei näytä hallitusneuvotteluissa kovin vahvalta, arvioi Nordean pääekonomisti Roger Wessman.

Vuosikymmeniä hallinneet pääpuolueet eivät enää eilisen vaalituloksen jälkeen pääse muodostamaan enemmistöhallitusta vaan mukaan on otettava tuki- ja säästöpaketteihin kriittisesti suhtautuneita puolueita. Näistä vasemmistoliiton eli Syrizan johto on jo kuuluttanut, että kreikkalaiset ovat taipuneet tarpeeksi ulkopuolisten rahoittajien toiveisiin. Myös äärioikeisto keräsi vaaleissa kannatusta.

Käytännössä hallitusneuvottelut alkavat suurimman puolueen eli Uuden demokratian johdolla.

– Koska Uusi demokratia ja Pasok eivät yltäneet parlamentissa enemmistöön, on niiden tehtävä jonkinlaisia poliittisia kompromisseja, jotta ne saavat mukaan myös nyt vaaleissa edenneitä, säästöihin kriittisesti suhtautuvia puolueita, Wessman totesi Taloussanomille.

Hänen mukaansa hallitusneuvottelujen epäonnistuminen voisi horjuttaa luottamusta koko euroalueella. Jo nyt tilanteen epävarmuus voi heijastua kreikkalaispankeissa talletusten pakenemisena ulkomaille.

– Tällöin kreikkalaispankkien on turvauduttava entistä enemmän Euroopan keskuspankin tarjoamaan rahoitukseen ja on epävarmaa, kuinka pitkään keskuspankki suostuu pitämään piikkiä auki, Wessman sanoi.

Säästöohjelma
voi olla vaarassa

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Mikäli poliittisen koalition muodostamisessa ei päästä eteenpäin, voi tilanne muuttua koko euroalueen kannalta heikommaksi nopeastikin, sillä Kreikan rahoittajatroikan eli EU:n, EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston kannalta on ensisijaista, että sovittua säästöohjelmaa jatketaan.

Maaliskuussa sovitun, yhteensä 130 miljardin euron suuruisen kansainvälisen tukipaketin on määrä turvata Kreikan rahoitus vuoteen 2014 asti. Kreikan talous on viidettä vuotta taantumassa ja työttömyys ennätyslukemissa. Viime vuonna talous supistui lähes seitsemän prosenttia.

Puolueista Uusi demokratia ja Pasok ovat sitoutuneet säästöohjelman toteuttamiseen ja Kreikan pysymiseen eurossa.

Käytännössä tuen jakaminen tapahtuu erissä, sitä mukaan kun troikka antaa Kreikalle puhtaat paperit säästöohjelman toteuttamisesta. Uuden hallituksen olisi etsittävä nopeasti lisäsäästöjä, kun troikka saapuu seuraavalle tarkastusmatkalleen.

– Umpikuja voi olla Kreikan edessä nopeastikin, jos pääpuolueet eivät saa toimivaa hallitusta aikaan, Wessman sanoi.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (162)


Anonyymi
Ei käy kreikkalaisia syyttäminen vaalituloksesta.

Kreikkalaisia päättäjiä ja niiden toimia kylläkin, mitä ovat hosuneet. Se ei ole kansan vika, että se äänestää joidenkin mielestä väärin. Kyllä se on johtajissa ihan oma vika.
rape 7.5.2012 10:41

Anonyymi
Puolueista Uusi demokratia ja Pasok ovat sitoutuneet säästöohjelman toteuttamiseen ja Kreikan pysymiseen eurossa.


Onko Samaras siis sittenkin allekirjoittanut kirjallisen sitoumuksen?
parempi katsoa 7.5.2012 10:41

Anonyymi
Kamalaa, Kreikka ajautuu nyt varmaankin lamaan kun luottopuolueet eivat voittaneet vaaleissa.

Toivottavasti uusi hallitus osaa ottaa vastaan rahalahetyksia kuten entisetkin, huoli on nyt suuri.
Talonmies 7.5.2012 10:42

Anonyymi
aaa... uhka on todellinen!

tinyurl.com/d2t4uea
persuuntuminen uhkaa 7.5.2012 10:42

Anonyymi
Kreikka Ei mene umpikujaan,vaan Kreikka on jo umpikujassa.
Kalle 7.5.2012 10:42

Anonyymi
Kreikkaa uhkaillaan jo täysillä IMF rummuttaa - rahanjako seis ja muuta mukavaa.
Eurosta veks arvoisat Helleenit ja ilmatila takaisin.
tuemme täysillä 7.5.2012 10:43

Anonyymi
Euvostoliitto on umpikuja.
Alas EU! 7.5.2012 10:44

Anonyymi
Kunhan vaalipöly laskeutuu ja helmitaulu näkyy,niin paketit maistuu taas. Tässä vaan taas mesoavat aikansa odysseuksen paatissa kunnes hujimmat sidotaan mastoon ja euromatka jatkuu.
Nimetön 7.5.2012 10:46

Anonyymi
Valistakaa tyhmää: minkä ihmeen takia Kreikkaa ei voi potkia ulos eurosta ja jättää hoitamaan omat sotkunsa, jos kerran EU:n ym. apu ehtoineen ei kelpaa?

Kreikka on pieni talous, joten miten ihmeessä pörssikurssit ym. reagoivat niin raskaasti piskuiseen Kreikkaan? Tuntuu ihan tyhmältä!
Minttu 7.5.2012 10:46

Anonyymi
IMF aikoo pistää rahahanat kiinni kesäkuun maksuerästä..


siis tarvitaan euro-mailta lisää rahaa...Kreikassa on myös useita kymmeniä miljardeja EKP rahaa näiden muiden tukimiljardien lisäksi..
dsdsd 7.5.2012 10:46
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä