Kirjaudu ▼
 

Kreikka äänestää huomenna: "Kohtalo vaakalaudalla"

Reuters
Kreikka äänestää huomenna: "Kohtalo vaakalaudalla"
Kreikkalaiset äänestävät huomenna parlamenttivaalissa. Vallassa olevien puolueiden paikkamäärä supistunee huomattavasti. Samalla parlamenttiin nousee uusia pienpuolueita.

5.5.2012 16:27
Taloussanomat - Reuters
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kreikan sosialistijohtaja Evangelos Venizelos sanoi äänestäjilleen uutistoimisto Reutersin mukaan, että kreikkalaiset äänestävät sunnuntaina myös eurojäsenyydestä.

– Kansalaisten kohtalo on sunnuntaina vaakalaudalla. Sunnuntaina päätämme, pysymmekö Euroopassa ja eurossa vai lähetämmekö maamme kohti konkurssia ja sen ihmiset kohti valtavaa köyhyyttä, hän sanoi.

Venizeloksen viesti sai tukea Saksan valtiovarainministeriltä Wolfgang Schäublelta, joka vaati uudelta parlamentilta sitoutumista jo sovittuun talouskurisopimukseen.

– Kreikka saa kestää itse seuraukset, jos maan äänestäjät äänestävät valtaan parlamentin, jonka enemmistö ei kunnioita talouskurisitoumuksia.

EUObserververin siteeraamien mielipidemittausten mukaan vallassa oleva Uusi Demokratia –puolue saisi suurimman äänisaaliin ja sosialistit saisivat toiseksi eniten ääniä. Molemmat puolueet seisovat nykyisen säästöohjelman takana.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Molempien puolueiden kannatus tulee kuitenkin supistumaan huomattavasti verrattuna edellisiin kannatuslukemiin, eikä niiden yhteenlaskettu paikkamäärä välttämättä riitä enemmistöaseman saamiseksi parlamentissa.

Mielipidemittausten perusteella parlamenttiin noussee runsaasti säästöpakettia vastustavia pienpuolueita, kuten esimerkiksi uusnatsistiseksi kuvailtu Kultainen aamunkoitto –puolue. Myös nationalistisen Laos-puolueen on ennustettu menestyvän vaaleissa.

5.5.2012 16:27
Taloussanomat - Reuters
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (77)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kävi huomenna miten tahansa, kyllä Saksa järjestää lisää letkuja velkaraatoon, jotta muiden rahaliiton maiden veronmaksajien rahoja voidaan jatkossakin pumpata velkamaita lainoittaneille saksalaisille sijoitushuijareille eli pankeille.
Anonyymi: EU rosvoaa meidän ra 5.5.2012 16:37

Anonyymi
Huomenna on käänne Euroopan oikeiston asemassa.
Anonyymi: Hoikkapoika 5.5.2012 16:38

Anonyymi
Eiköhän tälläkin kertaa äänestetä niin monesti, että tulos on Unionin eliittiä miellyttävä.
Anonyymi: Nimetön 5.5.2012 16:39

Anonyymi
Onko "Kultainen aamunkoitto" Perussuomalaisten veljespuolue?
Anonyymi: Nimetön 5.5.2012 16:39

Anonyymi
Onko "Kultainen aamunkoitto" Perussuomalaisten veljespuolue?


Älä ala jytkyä arvostelemaan kun taidat olla kokoomuksen kätyri ...

Muutos tulee vaikka uusilla eduskuntavaaleilla ..

Voi vaikka toteutua syksyllä ...

Hallituspuolueet voivat olla oikeudessa lain rikkomisesta missä sinä sillooin olet ??? Oikeudessa tietenkin ja vastaamassa veloista ne kun aina tulee päättäneille tulevaisuudessa ...
Anonyymi: Markka takaisin ja 5.5.2012 16:48

Anonyymi
Kansalaisten kohtalo on sunnuntaina vaakalaudalla. Sunnuntaina päätämme, pysymmekö Euroopassa ja eurossa vai lähetämmekö maamme kohti konkurssia ja sen ihmiset kohti valtavaa köyhyyttä, hän sanoi.


Suomeksi: sunnuntaina päätämme jatkammeko leveää elämää muiden rahoilla vai yritämmekö pärjätä omillamme.
Anonyymi: Nimetön 5.5.2012 16:49

Anonyymi
Mielenkiintoista nähdä, mikä on EU-johdon reaktio, jos Kreikan kansa äänestää "väärin".

Tuleekohan siinä tapauksessa taas boikottia ja kättelykieltoja? Ja mikäli nämä eivät tepsi, niin määrätäänkö panssarit kaduille panemaan kansa ojennukseen?

Sillä eihän nyt saksalaisten ja ranskalaisten pankkien miljardivoittoja saa mennä vaarantamaan! Eihän?
Anonyymi: Asioita seurannut 5.5.2012 16:50

Anonyymi
Huomenna se maailmanloppu sitten tulee
Anonyymi: nyyh 5.5.2012 16:52

Anonyymi
Siis..pärjäävätkö omillaan vai tarvitaanko sosialisointia mm.suomalaisten verovaroja jatkaakseen sirkusta.

Siinä lyhyesti..meidän EU maksaa meidänkin velkoja.
Anonyymi: pihalle vaan koko ro 5.5.2012 16:54

Anonyymi
J. Kataisen puheenkirjoittajilla on takuulla jo täysi vauhti päällä.

Siellä rustataan jo runkoa Kataisen seuraavaan puheeseen, jonka keskeisin asiasisältö on että Suomen tulee kantaa vastuuta ja ottaa jatkossa yhä enemmän osaa Kreikan ja muiden kriisivaltioiden tukemiseen...
Anonyymi: Lassi 5.5.2012 16:58
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

20:25 Jorma Ollilan kokous kerää huippujohtajat Helsinkiin – teemana suuri murros
20:00 Volkswagen myöntyi jättikorvauksiin USA:ssa
19:55 Anvian pienosakkaat tyytymättömiä: "Pilkkahinnalla" meni
18:25 Nyt se ratkesi: Elisa ostaa Anvian osat
18:04 Kaikki eivät pääse nauttimaan kasvusta – 125 000 suomalaista vaarassa
17:41 Sote-ulkoistuksiin tuli rajoituksia kolmeksi vuodeksi
17:22 Hallitus julkisti sote-lait – kuluja leikataan kolme miljardia
15:11 Metsä- ja teräsyhtiöt vetävät laajaa nousua pörssissä
15:05 Perjantaista alkaen taksi maksaa entistä enemmän
14:55 Airbnb voi kohta olla maailman kolmanneksi suurin startup
14:27 Digitoday Suomalainen löysi aukon suositusta Wordpressistä
14:14 Raportti: Palkansaajien ostovoiman kasvu nopeinta kuuteen vuoteen
13:53 Ilta-Sanomat Istanbulin iskun uhriluku nousi: 41 kuollutta, 239 haavoittunutta
13:43 YIT ja Pöyry korjaavat Suomenlinnan tunnelin
13:24 Euroalueen talousluottamus heikkeni kesäkuussa vastoin odotuksia
13:01 Hollande: Lontoo ei voi enää toimia euroalueen clearing-keskuksena
12:40 Digitoday Tehtiinkö Youtubessa juuri jättimäinen puhdistus?
12:23 MT: OP muuttaa viljelijöiden pankkitilejä – vuosikulut kasvavat
11:59 Istanbulin lentokenttäisku herätti huolen – "Kynnys perua matkoja on hyvin korkea"
11:36 BP:n entinen johtaja: Öljy-yhtiöitä uhkaa konkurssi, mikäli ne eivät panosta uusiutuvaan energiaan
11:29 Fedin arvioidaan nostavan ohjauskorkoaan vasta vuonna 2018
11:22 Digitoday Varo tätä viestiä: Kohteena WhatsApp-, Mobile Pay- ja Google Play -käyttäjät
10:34 Digitoday Suositussa virustutkassa vakavia aukkoja: "Pahempaa ei voi ollakaan"
10:15 Stora Enso selvittää kymmenien miljoonien tehdaslaajennusta Ruotsissa
09:47 Biotie Therapiesin toimitusjohtaja ja talousjohtaja vaihtuvat
09:41 Ikea vetää 36 miljoonaa ”liian vaarallista” suosikkilipastoa takaisin – useita lapsia kuollut lipaston kaaduttua
09:09 Digitoday Viesti meni vihdoin perille: Windows 10 -päivitykseen kolme selkeää vaihtoehtoa
08:58 Nordea antaa 30 % mahdollisuuden sille, ettei Britannian EU-ero toteudu
08:07 Merkel: Brexitiä ei voi perua – Cameron vieritti syytä muille EU-maille
06:04 Digitoday Kiristysohjelma salasi Nascar-auton tiedot: Tiimi teki vastoin kaikkia ohjeita
Asiakastieto

Yhteistyössä