Kirjaudu ▼
 

Kreikka äänestää huomenna: "Kohtalo vaakalaudalla"

Reuters
Kreikka äänestää huomenna: "Kohtalo vaakalaudalla"
Kreikkalaiset äänestävät huomenna parlamenttivaalissa. Vallassa olevien puolueiden paikkamäärä supistunee huomattavasti. Samalla parlamenttiin nousee uusia pienpuolueita.

Taloussanomat - Reuters
5.5.2012 16:27
77

Kreikan sosialistijohtaja Evangelos Venizelos sanoi äänestäjilleen uutistoimisto Reutersin mukaan, että kreikkalaiset äänestävät sunnuntaina myös eurojäsenyydestä.

– Kansalaisten kohtalo on sunnuntaina vaakalaudalla. Sunnuntaina päätämme, pysymmekö Euroopassa ja eurossa vai lähetämmekö maamme kohti konkurssia ja sen ihmiset kohti valtavaa köyhyyttä, hän sanoi.

Venizeloksen viesti sai tukea Saksan valtiovarainministeriltä Wolfgang Schäublelta, joka vaati uudelta parlamentilta sitoutumista jo sovittuun talouskurisopimukseen.

– Kreikka saa kestää itse seuraukset, jos maan äänestäjät äänestävät valtaan parlamentin, jonka enemmistö ei kunnioita talouskurisitoumuksia.

EUObserververin siteeraamien mielipidemittausten mukaan vallassa oleva Uusi Demokratia –puolue saisi suurimman äänisaaliin ja sosialistit saisivat toiseksi eniten ääniä. Molemmat puolueet seisovat nykyisen säästöohjelman takana.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Molempien puolueiden kannatus tulee kuitenkin supistumaan huomattavasti verrattuna edellisiin kannatuslukemiin, eikä niiden yhteenlaskettu paikkamäärä välttämättä riitä enemmistöaseman saamiseksi parlamentissa.

Mielipidemittausten perusteella parlamenttiin noussee runsaasti säästöpakettia vastustavia pienpuolueita, kuten esimerkiksi uusnatsistiseksi kuvailtu Kultainen aamunkoitto –puolue. Myös nationalistisen Laos-puolueen on ennustettu menestyvän vaaleissa.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (77)


Anonyymi
Tuli vaan mieleeni Yhdysvaltain liittovaltio.
Muistaako kukaan kun hurrikaani kartina teki pahaa jälkeä New Orleansissa ja Loisianassa.
Kreikka on vähän New Orleans - Se on jätetty yksin sekoilemaan kaaoksen keskelle.
Ei se apua saa jos siellä alkaa teurastus vaalien takia.
Jos USA sopii liittovaltioksi kun se sotimalla siihen pakottiin.
Niin mitä Eurooppa tekee kun se EU:n voimin ajaa liittovaltioo ja on jo tulonsiirtounioni.
Kynymmä vaan.
terv, liittovaltion 5.5.2012 18:23

Anonyymi
Mikään ei muutu huomisenkaan jälkeen. Rahan pumppaus Kreikkaan ja sieltä edelleen Saksaan ja Ranskaan pankkeihin jatkuu entiseen malliin. Sitä eivät yhdet kreikan vaalit hetkauta. Ja meillä narsistit Führer Katainen ja rahamaisteri Urpilainen pitävät kyllä huolen siitä, että kannamme taloudellisen "vastuumme" kreikan puolesta vaikka kuolemaan saakka.
Kyllä sinne ytimeen 5.5.2012 18:27

Anonyymi


Sillä eihän nyt saksalaisten ja ranskalaisten pankkien miljardivoittoja saa mennä vaarantamaan! Eihän?


saksan ja ranskan pankit on jo pelastettu....Heittopussi on nyt euromailla jotka joutuu vetämään tappiot taseisiinsa ja suomi tuplasti enmmän koska AAA...
hghghg 5.5.2012 18:38

Anonyymi
Missään välissä ei ainakaan ole julkisesti kerrottu, onko edes kysytty mihin ovat sadat ja tuhannet miljardit kadonneet velkamaista.

Voisiko näiltä tileiltä noin ihan ohuesti ottaa mitään takaisin? Pikkusen verottaa?
Talonmies 5.5.2012 18:55

Anonyymi
Kävi huomenna miten tahansa, kyllä Saksa järjestää lisää letkuja velkaraatoon, jotta muiden rahaliiton maiden veronmaksajien rahoja voidaan jatkossakin pumpata velkamaita lainoittaneille saksalaisille sijoitushuijareille eli pankeille.


Hoh hoijaa. Siis saksalaiset veronmaksajat suurimpia maksajia, eivät muiden eu-maiden. Eivätkä velat häviä mihinkään vaikka kuinka valuuttaa vaihtaisi. Suvereeni valtio voi teoriassa haistattaa, mutta seuraukset aika kovat.
Siis konkurssi. Jos peruskreikkalaiset saavat vallan, niin lainoitus loppuu siihen paikkaan ja eläkkeet ja palkanmaksut loppuvat kuin seinään.
Ei Kreikan pelastus ole oma valuutta vaan tiukka sopeuttaminen. Sattuu, mutta pakko tehdä. Sääli, että sielläkin pertsat tekevät omaa politiikkaa
ja kuten Suomessa, eivät ajattele kansakunnan parasta.
express 5.5.2012 19:11

Anonyymi
Missään välissä ei ainakaan ole julkisesti kerrottu, onko edes kysytty mihin ovat sadat ja tuhannet miljardit kadonneet velkamaista.

Voisiko näiltä tileiltä noin ihan ohuesti ottaa mitään takaisin? Pikkusen verottaa?


Ne on mun tilillä.
Ei oikeesti. Velkaa on otettu elämiseen. Eli rakennettu teitä ja siltoja ja kouluja jne.
Laske paljonko Suomen tieverkoston rakentaminen maksaisi, jos nyt tyhjästä aloitetaan.
Kärjistetty esimerkki, mutta pertsoille pitää rautalankasta vääntää todellisuus.
Tai ehkä et todella ole tyhmä, mutta syötät valheita tyhmille. Aika usein muuten olet ensimmäisenä kommentoimassa melkein jokaista uutista...
Hmmmm....
Joutavaa 5.5.2012 19:18

Anonyymi
Mitä Kreikka edellä, sitä muut perässä. Ja muut idioootit
kansa kyykkyyn ja si 5.5.2012 19:21

Anonyymi
Kreikka suvereeni itsenäinen valtio. Natsisaksalaisten olisi syytä pitää suunsa kiinni. Ihmettelen miksi kokoomus on lähtenyt natsien kelkkaan.


Oikeisto lähti joka puolella aluksi natsien kelkkaan, heistä tuli pahoja vasta sitten kun alkoivat sosialisoimaan rikkaiden varoja valtion toimesta, varsinkin naapureiden.

Jos kuulostaa tutulta niin olet ytimessä. Stubbi, Katainen, Bobrikov jne... ovat (euro)natseja.
Patu 5.5.2012 19:27

Anonyymi
Missään välissä ei ainakaan ole julkisesti kerrottu, onko edes kysytty mihin ovat sadat ja tuhannet miljardit kadonneet velkamaista.

Voisiko näiltä tileiltä noin ihan ohuesti ottaa mitään takaisin? Pikkusen verottaa?

Ne on mun tilillä.
Ei oikeesti. Velkaa on otettu elämiseen. Eli rakennettu teitä ja siltoja ja kouluja jne.
Laske paljonko Suomen tieverkoston rakentaminen maksaisi, jos nyt tyhjästä aloitetaan.
Kärjistetty esimerkki, mutta pertsoille pitää rautalankasta vääntää todellisuus.
Tai ehkä et todella ole tyhmä, mutta syötät valheita tyhmille. Aika usein muuten olet ensimmäisenä kommentoimassa melkein jokaista uutista...
Hmmmm....


Heh, tiet, sillat, koulut, koko h@lvetin hyvinvointi rakennettiin kun suomi oli itsenäinen, pääsääntöisesti ilman velkarahaa.

Koko euroaika on keskittynyt tämän hyvinvoinnin ulosmittaamiseen kokoomuksen missiona.

Eli jos täällä joku valehtelee niin se olet sinä.
Patu 5.5.2012 19:33

Anonyymi


Suomeksi: sunnuntaina päätämme jatkammeko leveää elämää muiden rahoilla vai yritämmekö pärjätä omillamme.
Äänestystulos lienee siis selvä.
Jatketaan valitsemal 5.5.2012 20:08
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä