Kirjaudu ▼
 

Kreikka äänestää huomenna: "Kohtalo vaakalaudalla"

Reuters
Kreikka äänestää huomenna: "Kohtalo vaakalaudalla"
Kreikkalaiset äänestävät huomenna parlamenttivaalissa. Vallassa olevien puolueiden paikkamäärä supistunee huomattavasti. Samalla parlamenttiin nousee uusia pienpuolueita.

5.5.2012 16:27
Taloussanomat - Reuters
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kreikan sosialistijohtaja Evangelos Venizelos sanoi äänestäjilleen uutistoimisto Reutersin mukaan, että kreikkalaiset äänestävät sunnuntaina myös eurojäsenyydestä.

– Kansalaisten kohtalo on sunnuntaina vaakalaudalla. Sunnuntaina päätämme, pysymmekö Euroopassa ja eurossa vai lähetämmekö maamme kohti konkurssia ja sen ihmiset kohti valtavaa köyhyyttä, hän sanoi.

Venizeloksen viesti sai tukea Saksan valtiovarainministeriltä Wolfgang Schäublelta, joka vaati uudelta parlamentilta sitoutumista jo sovittuun talouskurisopimukseen.

– Kreikka saa kestää itse seuraukset, jos maan äänestäjät äänestävät valtaan parlamentin, jonka enemmistö ei kunnioita talouskurisitoumuksia.

EUObserververin siteeraamien mielipidemittausten mukaan vallassa oleva Uusi Demokratia –puolue saisi suurimman äänisaaliin ja sosialistit saisivat toiseksi eniten ääniä. Molemmat puolueet seisovat nykyisen säästöohjelman takana.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Molempien puolueiden kannatus tulee kuitenkin supistumaan huomattavasti verrattuna edellisiin kannatuslukemiin, eikä niiden yhteenlaskettu paikkamäärä välttämättä riitä enemmistöaseman saamiseksi parlamentissa.

Mielipidemittausten perusteella parlamenttiin noussee runsaasti säästöpakettia vastustavia pienpuolueita, kuten esimerkiksi uusnatsistiseksi kuvailtu Kultainen aamunkoitto –puolue. Myös nationalistisen Laos-puolueen on ennustettu menestyvän vaaleissa.

5.5.2012 16:27
Taloussanomat - Reuters
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (77)


Anonyymi
Nostan lipun salkoon ja juhlin 2 viikkoo kun mätä eu hajoo omaan mahdottomuuteensa.
Anonyymi: Ei toimi mikään 5.5.2012 16:59

Anonyymi
Onko "Kultainen aamunkoitto" Perussuomalaisten veljespuolue?


Ei ole. Perussuomalaisia edustavat Vapaat Kreikkalaiset. Johtaja on sivistyneempi ja hieman hoikempi versio Soinista.
Anonyymi: Muuten sama 5.5.2012 16:59

Anonyymi
Eeuulainen voi tiukimman paikan tullen aina polkaista yhdestä konkurssipesästä toiseen ilman sen kummempia muodollisuuksia.
Anonyymi: reikäleivänreikä kep 5.5.2012 17:01

Anonyymi
Pinokkio johtaa suomea samaan pilttuuseen Kreikan kanssa.
Anonyymi: kokoomus ,konkka ja 5.5.2012 17:02

Anonyymi
Kokoomus on tie ikuiseen velkavankeuteen.
Anonyymi: kokoomus on pelkkä k 5.5.2012 17:07

Anonyymi
Kreikka suvereeni itsenäinen valtio. Natsisaksalaisten olisi syytä pitää suunsa kiinni. Ihmettelen miksi kokoomus on lähtenyt natsien kelkkaan.
Anonyymi: Levyseppä 5.5.2012 17:15

Anonyymi
Toivottavasti kreikkalaiset ymmärtävät oman etunsa ja äänestävät EU:n ja IMF:n holhousta vastaan.

Tavallinen kansa selviää kyllä ilman EU:ta.

Pankkisektori kärsiköön tappionsa, myös Keski-Euroopassa.
Anonyymi: Markkinatalous on hy 5.5.2012 17:30

Anonyymi
Kunpa kreikkaan saataisiin kunnon demokraattinen hallinto rahanvallan sijaan
Anonyymi: alkuperäisasukas 5.5.2012 17:33

Anonyymi
KOK= Kommunistinen Kokoomus
Suomen vasemmistolaisin puolue!
Sosialisoidaan sijoittajien tappiot! Ei kapitalismista tietoakaan!
Anonyymi: Sulttaani 5.5.2012 17:36

Anonyymi
KKE - Riippumattomat Kreikkalaiset Golden Dawn ja nuo pasikit ja uusidemokratia saa pitää hatuista kiinni.
Lynkkaysmieliala on Kreikkalaisilla tapissa.
Eri asia on miten nämä pienet jos voittaisivatkin paikkoja, niin miten hallituspuolueet saataisiin kasaan.
Siinäpä pulmaa.
Vaikeeta vääntöä.
Jos siellä nämä uudet pienpuolueet pääsevät hallitukseen he eivät rupea nöyristelemään Saksaan päin.
Mielenkiintoinen viikko edessä.
Anonyymi: ja miten käy merkozy 5.5.2012 17:36
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

00:01 Valtiolle kritiikkiä Solidiumin osakemyynnistä
28.5. It-viikko Sirualalla jättikauppa – yksi mies voi saada valtavan kultaisen kädenpuristuksen
28.5. Delete osti ruotsalaisen purkuyhtiön
28.5. EKP:stä vuoti tietoja vipurahastoille
28.5. Supertankkerivaroitus: Öljy voi kääntyä pian laskuun
28.5. Digitoday Näin nopeasti internet on levinnyt
28.5. HS Perussuomalaiset ehdottavat puhemieheksi Maria Lohelaa
28.5. Teleste voi kiinnostaa ulkomaisia ostajia
28.5. It-viikko GoPro nousee omille siivilleen – osake lentoon
28.5. Suomalaispankkien pakotemuuri pitää
28.5. Keskusta kertoi ministereistä: Anne Bernerille liikenne ja viestintä
28.5. Hallitus selvittää, mutta pörssissä pidetään jalat maassa
28.5. "Fifa ei kuuntele ketään muita kuin sponsoreita"
28.5. Video Keskusta paljasti ministerinsä
28.5. Olkiluodon myöhästyminen pudotti TVO:n luottoluokitusta
28.5. STT-Lehtikuva irtisanoo 22 työntekijää
28.5. Yle: Talvivaaran omistajat saattavat sittenkin päästä mukaan uuteen yhtiöön
28.5. Suomeen saapuu uusi kenkäkauppaketju
28.5. Professori: Hallitus ei koskenut tuloerojen selittäjään
28.5. Stora Enso kehittää NXP:n kanssa älypakkauksia
28.5. Kesko ui vastavirtaan laskupörssissä
28.5. It-viikko Uusi verkkokauppa haastaa Verkkokauppa.comin ja Mustan Pörssin
28.5. Suomessa kaupattiin sirkkaherkkuja – se olikin kiellettyä
28.5. EKP: Euromaiden korot voivat nousta, jos Kreikka-sopua ei synny
28.5. Venäjä: Fifan korruptiosotku ei voi viedä MM-kisoja meiltä
28.5. It-viikko Ilmainen vpn vei 9,7 miljoonaa konetta konnien käyttöön
28.5. Täällä vietetään häiritsevää elämää – lista julki
28.5. Öljyllä vaurastunut Norja aikoo suitsia hiilisijoituksia
28.5. EU:n investointirahasto perustetaan syyskuuhun mennessä
28.5. Putin tykittää Fifa-pidätyksistä: Taas USA huseeraa
Asiakastieto

Yhteistyössä