Kirjaudu ▼
 

Historiallinen ja kiivas välikysymyskeskustelu

Lehtikuva
Historiallinen ja kiivas välikysymyskeskustelu
Välikysymyskeskustelussa tehtiin historiaa kiivaudessa ja muutoinkin. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) sai vastata välikysymykseen istualtaan hallituksen aitiosta, koska oli väsynyt ja huonovointinen. Hän totesi, että päätös Suomen ja Kreikan välisen vakuussopimuksen salaamisesta tehtiin valtiovarainministeriössä.
Taloussanomat
24.4.2012 20:20
59

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) korosti vastauksessaan, että Suomen tavoitteena on koko talouskriisin ajan ollut euroalueen taloudellisen vakauden, kasvun ja työllisyyden turvaaminen. Hallitus on omilla toimillaan halunnut Urpilaisen mukaan estää talouskriisin pahentumisen ja yleiseurooppalaisen rahoituskriisin laajentumisen koko maanosaa koskettavaksi lamaksi.

Urpilainen tulkitsee, että opposition on vaikea myöntää, miten merkittäviä Suomen Kreikan toiselle tukipaketille vaatimat ja saamat vakuusjärjestelyt ovat.

– Suomen linja euromaiden talouskriisin hoitamisessa on hallituksen vaihdoksen myötä tiukentunut entisestään, Urpilainen sanoi.

Hän viittasi keskustan pääministerikaudella sovittuihin tukijärjestelyihin, joissa samanlaisia vakuuksia ei ole.

Keskustelu äityi välillä kiivaaksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


Keskustan ryhmäpuheenvuoron pitänyt Tuomo Puumala korosti, että hallituksen linja ei ratkaise euroalueen ongelmia vaan pahentaa niitä.

Välikysymyksestä eli hallituksen luottamuksesta äänestetään keskiviikon istunnon alussa 25.4. kello 14.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (59)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
kylläpä oli kiivasta kun tvn aukaisi klo 16,50 niin eipä ollut ketään hallituksen edustajaa paikalla, ei kyllä "kansan"edustajiakaan tv kuvan mukaan ollut kuin 10, kansanvalta rules
kansanvalta 24.4.2012 20:26

Anonyymi
Jutta oli kyllä tosi ryytyneen näköinen televisiossa ja Jyrkin otsalla helmeili hiki vanhaan tuttuun tyyliinsä.
Onko Jutta raskaana? 24.4.2012 20:30

Anonyymi
Jygää vaan jännittää tuleva oikeudenkäynti maanpetoksesta.
Vähemmästäkin hikoil 24.4.2012 20:33

Anonyymi
Taitaa olla samanlainen olo kuin pienenä vanhempien edessä, kun oli tehnyt salaa jotain pahaa.
Alainen 24.4.2012 20:33

Anonyymi
Hän voi olla hyvin viisas, on turhaa syyttää yhtä vaan kaikki ovat asian takana, kysymykset ovat mainosta johon nollat tulevat mukaan.
purkin panttaaja 24.4.2012 20:34

Anonyymi
...Suomen tavoitteena on koko talouskriisin ajan ollut euroalueen taloudellisen vakauden, kasvun ja työllisyyden turvaaminen...

Ja mikäli tämä on "tavoitteena" jatkossakin, niin Suomi saa kipata kaikki rahansa tuohon kaivoon. Vai onko talous ollut kovassakin kasvussa esim. Kreikassa, ja työllisyys siellä turvattu? Ei ole. Viimeisimmät arviot ovat olleet, että aiemmin kuviteltiin tilanne paremmaksi, ja työttömyyskin on räjähtänyt käsiin.
joopa joo 24.4.2012 20:37

Anonyymi
8000 miljardia vielä hoitamatta!

Suomen elintaso Espanjaan, Ranskaan ja Saksaan verrattuna n 60 % huonompi!

PALJONKO vastuita on - HALLITUS SEKAISIN-SAIRASTA!

VERONKOROTUKSIA EMME HYVÄKSY -OVAT NYT JO MAAILMAN KORKEIMMAT VEROINEEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
VASTUUHENKILÖT PURKA 24.4.2012 20:46

Anonyymi
EVM -LOPULLINEN MUSTA AUKKO-

12.6 miljardia aluksi ja vanhat takaukset tulevat maksuun!
ONKO MITÄÄN JÄRKEÄ - 24.4.2012 20:48

Anonyymi
kylläpä oli kiivasta kun tvn aukaisi klo 16,50 niin eipä ollut ketään hallituksen edustajaa paikalla, ei kyllä "kansan"edustajiakaan tv kuvan mukaan ollut kuin 10, kansanvalta rules


myöhästyit, viiden aikaa on normi ihmiset jo kotimatkalla. sdp pettää aina.
peruss voittoon kunn 24.4.2012 20:48

Anonyymi
Mr Markkinavoima eli hra Soros aikoo kaataa euron.
Soros vastaan Suomen hallitus.
Ei siis ihme jos valtiovarainministeriä vähän heikottaa. Olo on kuin sillä lenkkeilijällä, joka karhuun törmäsi. Tai kuin Nokian entisillä omistajilla: nytkö se ralli alkaa?
Jp Chase ja Soroksen 24.4.2012 20:49
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä