Hallituksen veronkiristykset eivät tuotakaan ihan niin paljon
Hallituksen pari viikkoa sitten kehysriihessä sopimat veronkorotukset ja muut toimet näyttävät jäävän mittaluokaltaan aiemmin kerrottua pienemmiksi.
Valtioneuvosto on tänään päättänyt valtiontalouden vahvistetuista kehyksistä vuosille 2013–2016.
Kun pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi kehysneuvottelujen tiedotustilaisuudessa, että veronkorotuksilla pyritään hankkimaan 1,5 miljardia euroa, on vahvistetussa kehyspäätöksessä summa asettunut 300 miljoonaa euroa alemmaksi eli 1,2 miljardiin euroon vuoden 2015 tasolla.
Tosin valtiovarainministeriö on jo aiemmin kertonut summan asettuvan suunnilleen tähän haarukkaan.
Ero johtuu yritysten tilapäisistä verovähennyksistä, jotka jatkuvat vuoteen 2015 asti. Hallitus esitti laskelmissaan vain pysyvät säästöt, joissa tilapäisiä verovähennyksiä ei otettu huomioon.
Suurin merkitys tulojen lisäyksessä on arvonlisäveron verokantojen yhden prosenttiyksikön korotuksella sekä ansiotuloverotuksen ansiotaso- ja inflaatiotarkistuksista luopumisesta vuosina 2013 ja 2014.
Menoja vähennetään puolestaan nettona 1,2 miljardia euroa.
Valtionvelka nousee ensi vuoden noin 94 miljardista eurosta noin 105 miljardiin euroon vuonna 2016 eli velkaantumistahti hidastuu. Valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen kääntyy pieneen laskuun vuonna 2016, jolloin se on noin 45 prosenttia bruttokansantuotteesta.












