Voima: VM valmistelee yhä hallintarekisteröinnin laajentamista
Valtiovarainministeriön (VM) rahoitusmarkkinaosasto jatkaa edelleen hallintarekisteröinnin laajentamisen valmistelua, Voima-lehdelle vuodetusta muistiosta selviää. Lakipaketin toinen vaihe tulee eduskunnan käsittelyyn tänä keväänä.
VM:n rahoitusmarkkinaosaston muistiossa uudistuksen tavoitteeksi nimetään muun muassa "moniportaisen omistajarakenteen ja hallintarekisteröinnin käytön laajennus". Tämä johtaisi muistion mukaan siihen, että "myös suomalaiset sijoittajat voisivat säilyttää kotimaisia osakkeita säilyttäjäpankin tilille".
Hallintarekisteriuudistusta on kritisoitu kovin sanankääntein, ja se sai viime kevätkesällä viranomaisten lausuntokierroksella murskaavaa kritiikkiä.
Jos hallintarekisteröintiä laajennettaisiin alun perin suunnitellusti, voisivat suomalaiset sijoittajat piilottaa sijoituksiaan suomalaisyrityksissä ulkomaisiin hallintarekistereihin, joilla ei ole tietojen luovutusvelvollisuutta. Uudistuksen on sanottu lisäävän väärinkäytöksiä, harmaata taloutta ja veronkiertoa ja vaikeuttavan tiedonsaantia osakeomistuksista.
Hallitus otti viime kesän hallitusohjelmassaan tavoitteeksi varmistaa viranomaisten riittävät tiedonsaantimahdollisuudet ja huolehtia siitä, ettei muutos lisää harmaata taloutta. Omistuksen julkisuus ja läpinäkyvyys haluttiin pitää vähintään nykytasolla.
VM:n rahoitusmarkkinaosaston kaavailut ovatkin osittain ristiriidassa hallitusohjelman tavoitteiden kanssa. VM:n työryhmä myönsi viime kesänä Helsingin Sanomien haltuunsa saamassa muistiossa, etteivät edes viranomaiset välttämättä saisi selville pörssiyhtiöiden lopullisia omistajia hallintarekistereistä.
– Ministeri [Jutta] Urpilainen ja ministeri [Jyri] Häkämies päättivät, että hallintarekisteröinnin valmistelua jatketaan erillään muusta arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksesta. Muita poliittisia päätöksiä ei ole tehty, valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Tuija Taos sanoo Voimalle.
Lehden haastattelemat hallituslähteet kertovat, että asian valmistelu ei välttämättä tarkoita sen etenemistä lainsäädännön tasolle.
Taoksen johtaman arvopaperimarkkinamarkkinalainsäädäntöä uudistavan työryhmän on tarkoitus selvittää, voidaanko hallintarekisteröintiä laajentaa ilman, että läpinäkyvyys ja tiedonsaanti tulevat uhatuiksi.
– Jos se [laajentaminen] ei ole mahdollista, niin sitten ei missään nimessä edetä asian käsittelyn kanssa, hallituksen demarilähde sanoo Voimalle.













